Aivoverenkiertohäiriöpotilaan ja hänen läheisensä tiedonsaanti päivystyspoliklinikalla
Virtanen, Pirjo (2014)
Tampere University Press
2014
Hoitotiede - Nursing Science
Terveystieteiden yksikkö - School of Health Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2014-05-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9432-1
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9432-1
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata aivoverenkiertohäiriöpotilaan (AVH-potilaan) ja hänen läheisensä tiedonsaantia päivystyspoliklinikalla ja verrata potilaan ja hänen läheisensä kokemuksia tiedonsaannista ennen koulutusinterventiota ja koulutusintervention jälkeen. Koulutusinterventio suunnattiin vain interventiopoliklinikan terveydenhuoltohenkilöstölle, verrokkipoliklinikan terveydenhuoltohenkilöstö ei saanut vastaavaa koulutusta. Lisäksi tarkoituksena on muodostaa teoreettinen malli, jota voidaan hyödyntää potilaan ja hänen läheisensä tiedonsaannin perhelähtöisyyden sekä vaikuttavien tiedonsaannin menetelmien kehittämisessä.
Tutkimukseen osallistui 362 päivystyspoliklinikalla käynyttä AVH-potilasta ja 157 heidän läheistään. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella kahdessa tutkimusajankohdassa kahden yliopistollisen sairaalan päivystyspoliklinikalta. Ensimmäisen kyselyaineiston keruun jälkeen toteutettiin koulutusinterventio, jossa toisen yliopistosairaalan päivystyspoliklinikka toimi interventiopoliklinikkana ja toisen yliopistosairaalan päivystyspoliklinikka toimi verrokkipoliklinikkana. Tämän jälkeen toteutettiin seurantakysely sekä interventiopoliklinikan että verrokkipoliklinikan potilaille ja heidän läheisilleen. Tutkimuksessa kerättyyn kyselyaineistoon vastasivat ensimmäisessä kyselyajankohdassa eri potilaat ja läheiset kuin toisessa ajankohdassa. Kerätyt aineistot analysoitiin tilastollisesti SPSS-ohjelmalla. Tilastollisina menetelminä käytettiin frekvenssi- ja prosenttijakaumia, Mann-Whitneyn, Kruskal-Wallisin ja Wilcoxonin testiä sekä Spearmanin korrelaatiota ja regressioanalyysiä. Saatujen tulosten yhdistelmästä muodostettiin AVH-potilaan ja hänen läheisensä tiedonsaantia kuvaava teoreettinen malli.
AVH-potilaan ja hänen läheisensä kokemukset tiedonsaannin toteutumisesta päivystyspoliklinikalla vaihtelevat ja nostavat esille sekä hyvin toteutuneita että kehitettäviä tiedonsaannin osa-alueita. Tulokset osoittavat, että potilaat saavat tietoa paremmin kuin läheiset. Taustatekijöistä potilaiden ja läheisten kokema odotusaika, potilaan ikä ja aikaisemmat käynnit poliklinikalla olivat yhteydessä tiedonsaannin kokemukseen.
Lisäksi tiedonsaantikokemuksiin vaikuttavat myös potilaan yksilölliset tekijät kuten sukupuoli ja siviilisääty. Tässä tutkimuksessa potilaat ja läheiset kokivat saaneensa enemmän tietoa, jos kyseessä oli potilaan ensimmäinen käynti päivystyspoliklinikalla verrattuna aiemmin hoidossa käyneisiin.
Parhaiten toteutuneet tiedonsaannin osa-alueet olivat sekä potilaiden että läheisten osalta tutkimuksista kertominen (esim. miksi ja mikä tutkimus tehdään, seurantalaitteista kertominen, tuloksista kertominen) sekä kohtelu (esim. ystävällisyys, esittäytyminen, kiinnostus voinnistani, kuuntelu, huolenpito, kiireettömyys, kysymyksiin vastattiin). Tulosten mukaan potilaat ja heidän läheisensä kokivat oireista kertomisen ja hoito-ohjeiden saamisen toteutuneen muita tiedonsaannin osa-alueita huonommin.
Odotusajan yhteys koettuun tiedonsaantiin tuli myös esille. Mitä pidempi odotusaika oli, sitä huonommin tiedonsaanti toteutui. Epätietoisuus ja huoli omasta sairaudesta vaikuttavat myös kokemukseen odotusajan pituudesta, jolloin odotusaika voi tuntua
pidemmältä. Tiedottamalla arvioidusta odotusajan kestosta voidaan vaikuttaa myönteisemmän kokemuksen syntymiseen, vaikka odotusaika olisikin useita tunteja.
Tulokset osoittivat, että potilaat ja läheiset kaipasivat enemmän hoitoon liittyviä kirjallisia ohjeita ja ohjeiden käymistä lävitse yhdessä potilaan ja läheisen kanssa. Kirjallisten ohjeiden merkitys AVH-potilaille on suuri, koska saadun tiedon ymmärtämisellä ja tiedon kertaamisella on vaikusta siihen, kuinka potilas selviytyy jatkossa sairautensa kanssa. AVH koskettaa useimmin iäkkäämpiä potilasryhmiä, joten erityisesti juuri iäkkäämpien potilaiden tiedonsaannin turvaaminen tulisi varmistaa.
Tässä tutkimuksessa läheiset kokivat kohteluun liittyvien asioiden toteutuneen parhaiten. Lisäksi asioista kertomisen (esim. miksi odotan, missä odotan, mihin voin ottaa yhteyttä, potilaan hoidosta saatu tieto), tutkimuksista kertomisen ja läheisen tiedonsaannin koettiin toteutuneen melko hyvin. Läheiset kokivat saaneensa huonosti tietoa potilaan lääkehoidosta ja nestehoidosta, potilaan oireista ja kirjallisista ohjeista.
Terveydenhuoltohenkilöstö ei välttämättä ota läheistä mukaan kertoessaan potilaalle hänen lääke- ja nestehoidostaan, oireista ja antaessaan kirjallisia ohjeita potilaalle.
Tällä saattaa olla vaikutusta läheisten huonoon kokemukseen tiedonsaannista näiden osa-alueiden kohdalla.
Tässä tutkimuksessa koulutusinterventio ei näkynyt tilastollisesti merkitsevästi tiedonsaannin osa-alueissa, mutta jokaisessa tiedonsaannin yhdeksässä eri osa-alueessa tulos oli positiivinen. Tulosten mukaan päivystyspoliklinikalla, jossa interventioryhmä toimi, potilaat ja heidän läheisensä kokivat jokaisen tiedonsaannin osa-alueen toteutuneen paremmin kuin päivystyspoliklinikalla, jossa verrokkiryhmä toimi. Potilaan ja hänen läheisensä taustatekijöillä ja toteutetulla koulutusinterventiolla on vaikutusta potilaan ja hänen läheisensä kokemaan tiedonsaantiin. Tulokset tukevat koulutusintervention hyödyllisyyttä, vaikkakaan muutokset interventioryhmän osalta eivät ole tilastollisesti merkitseviä.
Tutkimuksessa kehitetty teoreettinen malli kuvaa keskeisiä tiedonsaannin osa-alueita potilaan, läheisen ja potilas ja läheinen ‑parien näkökulmasta sekä tarkastelee tiedonsaantiin yhteydessä olevia tekijöitä. Teoreettista mallia voidaan hyödyntää päivystyspoliklinikalla työskentelevän terveydenhuoltohenkilöstön koulutuksessa ja kehitettäessä AVH-potilaan ja hänen läheisensä tiedonsaantia päivystyspoliklinikalla. Teoreettinen malli auttaa terveydenhuoltohenkilöstöä jäsentämään ja tiedostamaan potilaan ja läheisen tiedonsaantiin vaikuttavia tekijöitä sekä nostaa esille potilaan ja läheisen näkökulmasta käytännön hoitotyössä tarvittavat tiedonsaannin osa-alueet.
Tulosten perusteella sekä potilas että läheinen tulisi ottaa nykyistä paremmin mukaan hoidon suunnitteluun ja antaa tietoa potilaan tilasta myös läheiselle. Jatkossa tulisi kiinnittää huomiota kehitettäviin tiedonsaannin osa-alueisiin ja systemaattisesti
parantaa niiden osalta käytännön toimintatapoja. Potilaan ja läheisen tiedonsaantitarpeet eivät ole pysyviä, vaan ne muuttuvat ajan ja sairauden tilanteen myötä.
Tutkimus antoi viitteitä siitä, että tiedonsaannissa on tapahtunut interventiopoliklinikalla enemmän myönteistä kehitystä kuin verrokkipoliklinikalla. Aikaisemmin koulutusinterventiota on kehitetty ja testattu hyvin vähän päivystyspoliklinikoilla, joissa AVH-potilaan ja hänen läheisensä tiedonsaantikokemus muodostuu. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää tiedonsaannin kehittämisessä ja hoitotyön koulutuksessa päivystyspoliklinikalla.
Tutkimukseen osallistui 362 päivystyspoliklinikalla käynyttä AVH-potilasta ja 157 heidän läheistään. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella kahdessa tutkimusajankohdassa kahden yliopistollisen sairaalan päivystyspoliklinikalta. Ensimmäisen kyselyaineiston keruun jälkeen toteutettiin koulutusinterventio, jossa toisen yliopistosairaalan päivystyspoliklinikka toimi interventiopoliklinikkana ja toisen yliopistosairaalan päivystyspoliklinikka toimi verrokkipoliklinikkana. Tämän jälkeen toteutettiin seurantakysely sekä interventiopoliklinikan että verrokkipoliklinikan potilaille ja heidän läheisilleen. Tutkimuksessa kerättyyn kyselyaineistoon vastasivat ensimmäisessä kyselyajankohdassa eri potilaat ja läheiset kuin toisessa ajankohdassa. Kerätyt aineistot analysoitiin tilastollisesti SPSS-ohjelmalla. Tilastollisina menetelminä käytettiin frekvenssi- ja prosenttijakaumia, Mann-Whitneyn, Kruskal-Wallisin ja Wilcoxonin testiä sekä Spearmanin korrelaatiota ja regressioanalyysiä. Saatujen tulosten yhdistelmästä muodostettiin AVH-potilaan ja hänen läheisensä tiedonsaantia kuvaava teoreettinen malli.
AVH-potilaan ja hänen läheisensä kokemukset tiedonsaannin toteutumisesta päivystyspoliklinikalla vaihtelevat ja nostavat esille sekä hyvin toteutuneita että kehitettäviä tiedonsaannin osa-alueita. Tulokset osoittavat, että potilaat saavat tietoa paremmin kuin läheiset. Taustatekijöistä potilaiden ja läheisten kokema odotusaika, potilaan ikä ja aikaisemmat käynnit poliklinikalla olivat yhteydessä tiedonsaannin kokemukseen.
Lisäksi tiedonsaantikokemuksiin vaikuttavat myös potilaan yksilölliset tekijät kuten sukupuoli ja siviilisääty. Tässä tutkimuksessa potilaat ja läheiset kokivat saaneensa enemmän tietoa, jos kyseessä oli potilaan ensimmäinen käynti päivystyspoliklinikalla verrattuna aiemmin hoidossa käyneisiin.
Parhaiten toteutuneet tiedonsaannin osa-alueet olivat sekä potilaiden että läheisten osalta tutkimuksista kertominen (esim. miksi ja mikä tutkimus tehdään, seurantalaitteista kertominen, tuloksista kertominen) sekä kohtelu (esim. ystävällisyys, esittäytyminen, kiinnostus voinnistani, kuuntelu, huolenpito, kiireettömyys, kysymyksiin vastattiin). Tulosten mukaan potilaat ja heidän läheisensä kokivat oireista kertomisen ja hoito-ohjeiden saamisen toteutuneen muita tiedonsaannin osa-alueita huonommin.
Odotusajan yhteys koettuun tiedonsaantiin tuli myös esille. Mitä pidempi odotusaika oli, sitä huonommin tiedonsaanti toteutui. Epätietoisuus ja huoli omasta sairaudesta vaikuttavat myös kokemukseen odotusajan pituudesta, jolloin odotusaika voi tuntua
pidemmältä. Tiedottamalla arvioidusta odotusajan kestosta voidaan vaikuttaa myönteisemmän kokemuksen syntymiseen, vaikka odotusaika olisikin useita tunteja.
Tulokset osoittivat, että potilaat ja läheiset kaipasivat enemmän hoitoon liittyviä kirjallisia ohjeita ja ohjeiden käymistä lävitse yhdessä potilaan ja läheisen kanssa. Kirjallisten ohjeiden merkitys AVH-potilaille on suuri, koska saadun tiedon ymmärtämisellä ja tiedon kertaamisella on vaikusta siihen, kuinka potilas selviytyy jatkossa sairautensa kanssa. AVH koskettaa useimmin iäkkäämpiä potilasryhmiä, joten erityisesti juuri iäkkäämpien potilaiden tiedonsaannin turvaaminen tulisi varmistaa.
Tässä tutkimuksessa läheiset kokivat kohteluun liittyvien asioiden toteutuneen parhaiten. Lisäksi asioista kertomisen (esim. miksi odotan, missä odotan, mihin voin ottaa yhteyttä, potilaan hoidosta saatu tieto), tutkimuksista kertomisen ja läheisen tiedonsaannin koettiin toteutuneen melko hyvin. Läheiset kokivat saaneensa huonosti tietoa potilaan lääkehoidosta ja nestehoidosta, potilaan oireista ja kirjallisista ohjeista.
Terveydenhuoltohenkilöstö ei välttämättä ota läheistä mukaan kertoessaan potilaalle hänen lääke- ja nestehoidostaan, oireista ja antaessaan kirjallisia ohjeita potilaalle.
Tällä saattaa olla vaikutusta läheisten huonoon kokemukseen tiedonsaannista näiden osa-alueiden kohdalla.
Tässä tutkimuksessa koulutusinterventio ei näkynyt tilastollisesti merkitsevästi tiedonsaannin osa-alueissa, mutta jokaisessa tiedonsaannin yhdeksässä eri osa-alueessa tulos oli positiivinen. Tulosten mukaan päivystyspoliklinikalla, jossa interventioryhmä toimi, potilaat ja heidän läheisensä kokivat jokaisen tiedonsaannin osa-alueen toteutuneen paremmin kuin päivystyspoliklinikalla, jossa verrokkiryhmä toimi. Potilaan ja hänen läheisensä taustatekijöillä ja toteutetulla koulutusinterventiolla on vaikutusta potilaan ja hänen läheisensä kokemaan tiedonsaantiin. Tulokset tukevat koulutusintervention hyödyllisyyttä, vaikkakaan muutokset interventioryhmän osalta eivät ole tilastollisesti merkitseviä.
Tutkimuksessa kehitetty teoreettinen malli kuvaa keskeisiä tiedonsaannin osa-alueita potilaan, läheisen ja potilas ja läheinen ‑parien näkökulmasta sekä tarkastelee tiedonsaantiin yhteydessä olevia tekijöitä. Teoreettista mallia voidaan hyödyntää päivystyspoliklinikalla työskentelevän terveydenhuoltohenkilöstön koulutuksessa ja kehitettäessä AVH-potilaan ja hänen läheisensä tiedonsaantia päivystyspoliklinikalla. Teoreettinen malli auttaa terveydenhuoltohenkilöstöä jäsentämään ja tiedostamaan potilaan ja läheisen tiedonsaantiin vaikuttavia tekijöitä sekä nostaa esille potilaan ja läheisen näkökulmasta käytännön hoitotyössä tarvittavat tiedonsaannin osa-alueet.
Tulosten perusteella sekä potilas että läheinen tulisi ottaa nykyistä paremmin mukaan hoidon suunnitteluun ja antaa tietoa potilaan tilasta myös läheiselle. Jatkossa tulisi kiinnittää huomiota kehitettäviin tiedonsaannin osa-alueisiin ja systemaattisesti
parantaa niiden osalta käytännön toimintatapoja. Potilaan ja läheisen tiedonsaantitarpeet eivät ole pysyviä, vaan ne muuttuvat ajan ja sairauden tilanteen myötä.
Tutkimus antoi viitteitä siitä, että tiedonsaannissa on tapahtunut interventiopoliklinikalla enemmän myönteistä kehitystä kuin verrokkipoliklinikalla. Aikaisemmin koulutusinterventiota on kehitetty ja testattu hyvin vähän päivystyspoliklinikoilla, joissa AVH-potilaan ja hänen läheisensä tiedonsaantikokemus muodostuu. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää tiedonsaannin kehittämisessä ja hoitotyön koulutuksessa päivystyspoliklinikalla.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4991]