Tarkkaavaisuuden irrottaminen lapsen varhaisena emootioidensäätelyjärjestelmänä
Fadjukoff, Mari (2014)
Fadjukoff, Mari
2014
Psykologia - Psychology
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-04-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201404101324
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201404101324
Tiivistelmä
Viimeaikaisen tutkimustiedon pohjalta näönvaraista tarkkaavaisuuden säätelyä voidaan pitää ihmisen varhain kehittyvänä emootioiden säätelyjärjestelmänä. Tämä tutkimus on ensimmäinen vauvaiästä neljänteen ikävuoteen asti ulottuva pitkittäistutkimus tarkkaavaisuuden irrottamisen ja pelokkuuden yhteyksistä. Lisäksi tutkimus pyrkii tuomaan uutta tietoa sekä yleisen että pelkospesifin tarkkaavaisuuden merkityksestä lapsen emotionaaliselle kehitykselle: aiempien tutkimusten perusteella ei ole selvää, onko tunteiden säätelyn kannalta olennaisempaa tarkkaavaisuuden yleinen irrottamiskyky, vai tarkkaavaisuuden irrottaminen erityisesti pelkoa ilmaisevista ärsykkeistä.
Tutkimuksessa selvitettiin, miten seitsemän kuukauden iässä mitattu kyky irrottaa tarkkaavaisuutta neutraaleista ja emotionaalisista ärsykkeistä on yhteydessä lapsen pelokkuuden ja ahdistuneisuuden kehittymiseen seitsemän kuukauden, kahden vuoden ja neljän vuoden iässä. Tutkimukseen osallistui seitsemän kuukauden iässä 191 lasta, kahden vuoden iässä 36 lasta ja neljän vuoden iässä 60 lasta. Tarkkaavaisuutta tutkittiin seitsemän kuukauden iässä nk. overlap-paradigmalla, jossa lapselle näytettiin tietokoneruudulla yhden sekunnin porrastuksella kasvonilmekuva sekä mustavalkoinen geometrinen häiriöärsyke. Kasvonilmekuvan emootiosisältöä (neutraali, iloinen tai pelästynyt) ja häiriöärsykkeen sijaintia (vasen tai oikea näkökenttä) varioitiin satunnaisesti koekierrosten välillä. Tarkkaavaisuuden irrottamista tutkittaessa otettiin huomioon se, kuinka nopeasti ja todennäköisesti lapsi irrotti katseensa kasvonilmekuvasta häiriöärsykkeen ilmestyttyä sekä se, kuinka paljon tarkkaavaisuuden irrottamisen nopeus ja todennäköisyys muuntuivat pelkoilmeen vaikutuksesta. Pelokkuutta tutkittiin Rothbartin temperamenttikyselyjen avulla seitsemän kuukauden, kahden ja neljän vuoden iässä ja ahdistuneisuutta Achenbachin kyselylomakkeiden avulla kahden ja neljän vuoden iässä.
Tulokset tukevat ajatusta tarkkaavaisuudesta varhaisena emootioiden säätelyjärjestelmänä. Lineaarinen regressioanalyysi osoitti seitsemän kuukauden iässä mitatun yleisen tarkkaavaisuuden irrottamisen hitauden olevan yhteydessä korkeampaan pelokkuuteen sekä kahden että neljän vuoden iässä, mutta ei seitsemän kuukauden iässä. Lisäksi epäsuoran yhteyden rakennemalli osoitti, että yleinen tarkkaavaisuuden irrottamisen hitaus oli yhteydessä pelokkuuden kautta myös ahdistuneisuuteen neljän vuoden iässä, mutta ei kahden vuoden iässä. Pelokkaisiin kasvoihin suuntautuva tarkkaavaisuusvinouma ei ollut yhteydessä pelokkuuteen missään ikävaiheessa. Tämä tutkimus osoitti siten ensimmäistä kertaa nimenomaan yleisen tarkkaavaisuuden irrottamisnopeuden olevan yhteydessä myöhempään pelokkuuteen pienillä lapsilla ja olevan näin ollen merkityksellistä myöhemmän emotionaalisen kehityksen kannalta.
Tutkimuksessa selvitettiin, miten seitsemän kuukauden iässä mitattu kyky irrottaa tarkkaavaisuutta neutraaleista ja emotionaalisista ärsykkeistä on yhteydessä lapsen pelokkuuden ja ahdistuneisuuden kehittymiseen seitsemän kuukauden, kahden vuoden ja neljän vuoden iässä. Tutkimukseen osallistui seitsemän kuukauden iässä 191 lasta, kahden vuoden iässä 36 lasta ja neljän vuoden iässä 60 lasta. Tarkkaavaisuutta tutkittiin seitsemän kuukauden iässä nk. overlap-paradigmalla, jossa lapselle näytettiin tietokoneruudulla yhden sekunnin porrastuksella kasvonilmekuva sekä mustavalkoinen geometrinen häiriöärsyke. Kasvonilmekuvan emootiosisältöä (neutraali, iloinen tai pelästynyt) ja häiriöärsykkeen sijaintia (vasen tai oikea näkökenttä) varioitiin satunnaisesti koekierrosten välillä. Tarkkaavaisuuden irrottamista tutkittaessa otettiin huomioon se, kuinka nopeasti ja todennäköisesti lapsi irrotti katseensa kasvonilmekuvasta häiriöärsykkeen ilmestyttyä sekä se, kuinka paljon tarkkaavaisuuden irrottamisen nopeus ja todennäköisyys muuntuivat pelkoilmeen vaikutuksesta. Pelokkuutta tutkittiin Rothbartin temperamenttikyselyjen avulla seitsemän kuukauden, kahden ja neljän vuoden iässä ja ahdistuneisuutta Achenbachin kyselylomakkeiden avulla kahden ja neljän vuoden iässä.
Tulokset tukevat ajatusta tarkkaavaisuudesta varhaisena emootioiden säätelyjärjestelmänä. Lineaarinen regressioanalyysi osoitti seitsemän kuukauden iässä mitatun yleisen tarkkaavaisuuden irrottamisen hitauden olevan yhteydessä korkeampaan pelokkuuteen sekä kahden että neljän vuoden iässä, mutta ei seitsemän kuukauden iässä. Lisäksi epäsuoran yhteyden rakennemalli osoitti, että yleinen tarkkaavaisuuden irrottamisen hitaus oli yhteydessä pelokkuuden kautta myös ahdistuneisuuteen neljän vuoden iässä, mutta ei kahden vuoden iässä. Pelokkaisiin kasvoihin suuntautuva tarkkaavaisuusvinouma ei ollut yhteydessä pelokkuuteen missään ikävaiheessa. Tämä tutkimus osoitti siten ensimmäistä kertaa nimenomaan yleisen tarkkaavaisuuden irrottamisnopeuden olevan yhteydessä myöhempään pelokkuuteen pienillä lapsilla ja olevan näin ollen merkityksellistä myöhemmän emotionaalisen kehityksen kannalta.