Ankara vastuu ja sen soveltamisalan muodostuminen oikeuskäytännössä

Abstract

Tutkielmassa on tarkasteltu lainopillisin menetelmin ankaraa vastuuta sekä sitä, millaisiin tekijöihin ankara vastuu on korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä liitetty ja millaisia perusteita ankaran vastuun asettamisen taustalta voidaan hahmottaa. Ankaran vastuun soveltamisalaa on pyritty selvittämään ratkaisuharkinnan kannalta merkityksellisten argumenttien ja periaatteiden avulla. Lisäksi tutkielmassa on tarkasteltu korkeimman oikeuden roolia ankaran vastuun kehittäjänä sekä tuottamuksesta riippumattoman vastuun yleissäännöksen mahdollisuutta ja tarvetta.

Ankaraan vastuuseen liitetyt käytännön tilanteet poikkeavat merkittävästi toisistaan, ja oikeuskäytännössä on muodostunut varsin hajanainen joukko tapauksia, joissa vastuun on katsottu syntyvän tuottamuksesta riippumatta. Tilanteille on tavallisesti yhteistä vahinkoon johtaneen toiminnan liittyminen harjoittajan elinkeinotoiminnan alaan ja toimintaan liittyvä henkilövahinkojen tai muiden vakavien vahinkojen riski. Tuottamuksesta riippumattoman vastuun voidaan nähdä olevan ensisijaisesti sidoksissa suuruudeltaan tai todennäköisyydeltään poikkeuksellisen vahinkoriskin aiheuttamiseen ja riskin jakamiseen siten, että se toteuttaa periaatetta sosiaalisesti oikeudenmukaisesta riskinjaosta. Vastuuharkinnassa huomiota kiinnitetään muun muassa vahingonaiheuttajan ja vahingonkärsijän vaikutusmahdollisuuksille pienentää vahinkoriskiä sekä näiden saamaan hyötyyn riskin ottamisesta.

Oikeuskäytännön kehityksen myötä ankaraan vastuuseen on vakiintuneesti liitetty räjäytystöitä, kovapanosammuntojen järjestämistä, muunlaisen räjähdysvahinkoriskin tai tärinän aiheuttamista, palo- tai ympäristövaarallisen aineen säilyttämistä sekä moottoriurheilukilpailujen järjestämistä koskeva vastuu. Lisäksi ankara vastuu on liitetty oikeuskäytännössä työnantajan vastuuseen koneiden tai laitteiden puutteellisuuksista työntekijöille aiheutuneista vahingoista, turvetuotannosta aiheutuneisiin vahinkoihin sekä tietyissä tilanteissa terveydenhoidossa aiheutuneisiin vahinkoihin. Lisäksi vastuun on katsottu olevan tuottamuksesta riippumatonta sellaisissa tapauksissa, joissa vahinkotilanne on analoginen tietyn ankaran vastuun perustavan säädöksen kanssa.

Riittävän kattavan ja kuitenkin täsmällisen ankaran vastuun yleissäännöksen laatiminen on osoittautunut erityisen haastavaksi, mutta tutkimuksen mukaan yleissäännös ei ole välttämättä tarpeellinen. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössään luomat soveltamisedellytykset mahdollistaisivat lainsäädäntöä joustavamman ja yhteiskunnan muutosten mukana kehittyvän vastuuperusteen alan muotoilemisen. Oikeuskäytännössä on suhtauduttu hyvin pidättyväisesti ankaran vastuun alan laajentamiseen ilman kirjoitetun lain tukea, mikä käy ilmi useiden ratkaisujen perusteluista. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenevä argumentaatio on myös paljolti sidoksissa yksittäistapaukselliseen tosiseikastoon, jolloin perusteluiden pohjalta on vaikea muodostaa ankaran vastuun yleistä soveltamisalaa koskevia päätelmiä. Tutkimuksessa esitetyn näkemyksen mukaan korkeimman oikeuden olisi kuitenkin mahdollista ottaa nykyistä aktiivisempi rooli ankaran vastuun soveltamisalan muodostamisessa.