University research performance: Influence of funding competition, policy steering and micro-level factors
Auranen, Otto (2014)
Auranen, Otto
Tampere University Press
2014
Sosiologia - Sociology
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2014-03-21
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9389-8
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9389-8
Tiivistelmä
Rahoituskilpailu on tehoton keino parantaa yliopistotutkimuksen tuloksellisuutta
Yliopistojen tutkimuksen tuloksellisuus on noussut tärkeäksi tiede- ja korkeakoulupoliittiseksi tavoitteeksi 1980-luvulta lähtien monissa maissa. Yliopistoihin tehdään suuria taloudellisia panostuksia ja niiden odotetaan tuottavan korkeatasoista tutkimusta, jonka tulokset ovat myös yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti hyödyllisiä. Useat valtiot ovat lisänneet kilpailua tutkimusrahoituksesta sekä ohjanneet yliopistoja tehostamaan ja kehittämään toimintaansa autonomisina ja samalla tilivelvollisina organisaatioina. Mutta parantaako tällainen politiikka yliopistotutkimuksen tuloksellisuutta?
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin rahoituskilpailun ja valtioiden harjoittaman yliopistojen ohjauksen vaikutusta yliopistotutkimuksen tuloksellisuuteen kahdeksassa maassa. Lisäksi tutkittiin rahoituskilpailun vaikutusta tuloksellisuuteen kolmessa suomalaisessa yliopistossa. Analyysien aikajänne on 1980-luvulta 2000-luvun puoliväliin. Näitä analyysejä täydennettiin pohjoismaisten yliopistojen sosiologian alan tutkijoiden julkaisutoiminnan ja tutkimustuloksellisuuden tarkastelulla.
Kansallisten yliopistojärjestelmien ja suomalaisten yliopistojen tuloksellisuuden analyysissä hyödynnettiin tieteellisiä julkaisuja, viittauksia ja tohtorintutkintoja kuvaavia indikaattoreita. Sosiologian tutkijoiden julkaisemista tarkasteltiin tilastollisilla monimuuttujamenetelmillä.
Väitöskirjan tulokset osoittavat, että rahoituskilpailu tai markkinamekanismeja painottava valtiollinen ohjaus eivät yksiselitteisesti johda yliopistojen tutkimustuloksellisuuden paranemiseen. Kansallisen tason analyysin perusteella voidaan myös todeta, että rahoituskilpailun lisäämistä tai markkinamekanismeihin perustuvaa valtio-ohjausta ei välttämättä tarvita tuloksellisuuden nostamiseen. Toisaalta analyysit viittaavat siihen, että rahoituskilpailu voi parantaa tuloksellisuutta lyhyellä aikavälillä sekä kansallisella että yliopistojen tasolla.
Pohjoismaisia sosiologian tutkijoita koskeva analyysi osoittaa kuinka pysyviä ovat eri tieteenaloilla vallitsevat julkaisemisen kulttuurit. Sosiologien julkaisukäyttäytymisessä korostuu edelleen tieteellisten monografioiden ja kirja-artikkeleiden julkaiseminen ja niihin viittaaminen. Myös tutkijoiden väliset erot tuloksellisuudessa ovat hyvin vakaita: vähemmistö tutkijoista on selvästi muita tuottavampaa julkaisutoiminnassa, ja heidän julkaisuihinsa viitataan suhteessa merkittävästi enemmän kuin tutkijoiden enemmistön julkaisuihin.
Väitöskirjan pääasiallinen johtopäätös on, että rahoituskilpailuun ja markkinaperustaiseen ohjaukseen tukeutuva politiikka vaikuttaa olevan verrattain tehoton keino parantaa yliopistojen tutkimustuloksellisuutta pitkällä aikavälillä. Tätä tukeva johtopäätös on, että tiedeyhteisöjen arvo- ja palkkiojärjestelmä voi heikentää tiede- ja korkeakoulupoliittisten toimien vaikutusta. Tutkimustyön ruohonjuuritasolla korkeatasoinen ja tuloksellinen tutkimustoiminta edellyttää sellaisia tekijöitä, joihin ei voi riittävästi vaikuttaa kilpailua lisäämällä. Lisäksi kilpailun lisäämisen sivuvaikutukset, kuten lyhytjänteisyys ja resurssien kasautuminen, saattavat itse asiassa heikentää tuloksellisen tutkimustoiminnan edellytyksiä.
Yliopistojen tutkimuksen tuloksellisuus on noussut tärkeäksi tiede- ja korkeakoulupoliittiseksi tavoitteeksi 1980-luvulta lähtien monissa maissa. Yliopistoihin tehdään suuria taloudellisia panostuksia ja niiden odotetaan tuottavan korkeatasoista tutkimusta, jonka tulokset ovat myös yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti hyödyllisiä. Useat valtiot ovat lisänneet kilpailua tutkimusrahoituksesta sekä ohjanneet yliopistoja tehostamaan ja kehittämään toimintaansa autonomisina ja samalla tilivelvollisina organisaatioina. Mutta parantaako tällainen politiikka yliopistotutkimuksen tuloksellisuutta?
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin rahoituskilpailun ja valtioiden harjoittaman yliopistojen ohjauksen vaikutusta yliopistotutkimuksen tuloksellisuuteen kahdeksassa maassa. Lisäksi tutkittiin rahoituskilpailun vaikutusta tuloksellisuuteen kolmessa suomalaisessa yliopistossa. Analyysien aikajänne on 1980-luvulta 2000-luvun puoliväliin. Näitä analyysejä täydennettiin pohjoismaisten yliopistojen sosiologian alan tutkijoiden julkaisutoiminnan ja tutkimustuloksellisuuden tarkastelulla.
Kansallisten yliopistojärjestelmien ja suomalaisten yliopistojen tuloksellisuuden analyysissä hyödynnettiin tieteellisiä julkaisuja, viittauksia ja tohtorintutkintoja kuvaavia indikaattoreita. Sosiologian tutkijoiden julkaisemista tarkasteltiin tilastollisilla monimuuttujamenetelmillä.
Väitöskirjan tulokset osoittavat, että rahoituskilpailu tai markkinamekanismeja painottava valtiollinen ohjaus eivät yksiselitteisesti johda yliopistojen tutkimustuloksellisuuden paranemiseen. Kansallisen tason analyysin perusteella voidaan myös todeta, että rahoituskilpailun lisäämistä tai markkinamekanismeihin perustuvaa valtio-ohjausta ei välttämättä tarvita tuloksellisuuden nostamiseen. Toisaalta analyysit viittaavat siihen, että rahoituskilpailu voi parantaa tuloksellisuutta lyhyellä aikavälillä sekä kansallisella että yliopistojen tasolla.
Pohjoismaisia sosiologian tutkijoita koskeva analyysi osoittaa kuinka pysyviä ovat eri tieteenaloilla vallitsevat julkaisemisen kulttuurit. Sosiologien julkaisukäyttäytymisessä korostuu edelleen tieteellisten monografioiden ja kirja-artikkeleiden julkaiseminen ja niihin viittaaminen. Myös tutkijoiden väliset erot tuloksellisuudessa ovat hyvin vakaita: vähemmistö tutkijoista on selvästi muita tuottavampaa julkaisutoiminnassa, ja heidän julkaisuihinsa viitataan suhteessa merkittävästi enemmän kuin tutkijoiden enemmistön julkaisuihin.
Väitöskirjan pääasiallinen johtopäätös on, että rahoituskilpailuun ja markkinaperustaiseen ohjaukseen tukeutuva politiikka vaikuttaa olevan verrattain tehoton keino parantaa yliopistojen tutkimustuloksellisuutta pitkällä aikavälillä. Tätä tukeva johtopäätös on, että tiedeyhteisöjen arvo- ja palkkiojärjestelmä voi heikentää tiede- ja korkeakoulupoliittisten toimien vaikutusta. Tutkimustyön ruohonjuuritasolla korkeatasoinen ja tuloksellinen tutkimustoiminta edellyttää sellaisia tekijöitä, joihin ei voi riittävästi vaikuttaa kilpailua lisäämällä. Lisäksi kilpailun lisäämisen sivuvaikutukset, kuten lyhytjänteisyys ja resurssien kasautuminen, saattavat itse asiassa heikentää tuloksellisen tutkimustoiminnan edellytyksiä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4932]