SAIRAANA TÖISSÄ - Läsnäolopaineiden ja läsnäolomotivaattoreiden yhteys sairausläsnäoloon
MÄENALUSTA, JOHANNA (2014)
2014
Psykologia - Psychology
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-01-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201402101109
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201402101109
Tiivistelmä
Sairausläsnäololla tarkoitetaan tilannetta, jossa työntekijä menee töihin, vaikka terveydentila edellyttäisi sairauslomaa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin sairausläsnäolon yleisyyttä ja siinä ilmeneviä eroja taustatekijöiden, terveyden ja sairauspoissaolojen mukaan. Lisäksi tarkasteltiin
sairausläsnäolon selittymistä työhön liittyvillä tekijöillä. Aiempiin tutkimuksiin pohjautuen tutkittiin ensinnäkin tekijöitä, jotka asettavat paineita sairaana työskentelylle. Tällaisina läsnäolopaineina otettiin huomioon työmäärä, työn säätelymahdollisuudet ja työn epävarmuus. Toiseksi selvitettiin, olisiko olemassa myös tekijöitä, jotka positiivisista lähtökohdista motivoivat
työskentelemään sairaana. Läsnäolomotivaattoreina tarkasteltiin työn merkityksellisyyttä, työn imua ja organisaatioon sitoutumista. Tutkimuksen viitekehyksenä toimivat sekä sairausläsnäolosta aiemmin esitetyt mallit että työn vaatimusten ja voimavarojen malli.
Tutkimus perustuu "Palkitseva ja kestävää hyvinvointia edistävä johtajuus" -hankkeessa keväällä 2011 kerättyyn aineistoon. Kyselytutkimukseen osallistui neljän suomalaisen kunnan työntekijöitä eri ammattialoilta (N = 557). Vastaajista 85 % oli naisia ja keski-ikä oli 48 vuotta. Ammattialoista lastenhoito, opetustyö ja siivous kattoivat kukin noin viidesosan vastaajista.
Koulutustaustaltaan eniten oli toisen asteen tutkinnon suorittaneita (40 %) ja ylemmän korkeakoulututkinnon oli suorittanut 24 % vastaajista. Valtaosa eli 94 % vastaajista oli pysyvässä työsuhteessa. Tilastollisissa analyyseissä käytettiin pääasiassa ristiintaulukointia ja χ²-testiä sekä binaarista logistista regressioanalyysiä.
Sairausläsnäoloa katsottiin olevan, jos henkilö oli ollut sairaana töissä useammin kuin kaksi kertaa puolen vuoden aikana. Näin määriteltynä vastaajista 47 % oli ollut sairaana töissä. Terveydentila ja sairauspoissaolot yhdessä taustatekijöiden kanssa selittivät 28 % sairausläsnäolon vaihtelusta. Oletetusti ne, joilla oli heikompi terveys ja jotka olivat useasti poissa töistä sairauden vuoksi, olivat myös useimmin sairaana töissä. Sukupuolen ja koulutuksen osalta havaitut yhteydet viittasivat siihen, että naiset ja matalammin koulututut olisivat useammin sairaana töissä. Iän suhteen selkeää yhteyttä ei havaittu. Tutkituista läsnäolopaineista suuren työmäärän positiivinen yhteys sairausläsnäoloon oli selvin. Myös työn epävarmuus vaikutti lisäävän sairausläsnäoloa. Työn säätelymahdollisuuksien osalta yhteyttä ei vastoin oletusta havaittu. Hypoteesin vastaisesti kaikki oletetut motivaattorit vähensivät sairausläsnäolon riskiä.
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että sairausläsnäolo koetaan keinoksi välttää työmäärän kasautumista itselle tai kollegoille. Työmäärää vähentämällä voitaisiin vähentää sairausläsnäoloa ja sitä kautta myös sairausläsnäolosta koituvia haittoja. Läsnäolomotivaattoreita koskevat tulokset viittaavat siihen, että myös niitä voimistamalla voitaisiin vähentää sairausläsnäoloa. Ylipäätään terveyden edistäminen olisi keino vähentää sairausläsnäoloja sairastavuuden
vähenemisen kautta. Sairauspoissaolojen vähentämiseen pyrkivissä toimenpiteissä on syytä varoa, ettei väheneminen tapahdu sairausläsnäolon kustannuksella.
sairausläsnäolon selittymistä työhön liittyvillä tekijöillä. Aiempiin tutkimuksiin pohjautuen tutkittiin ensinnäkin tekijöitä, jotka asettavat paineita sairaana työskentelylle. Tällaisina läsnäolopaineina otettiin huomioon työmäärä, työn säätelymahdollisuudet ja työn epävarmuus. Toiseksi selvitettiin, olisiko olemassa myös tekijöitä, jotka positiivisista lähtökohdista motivoivat
työskentelemään sairaana. Läsnäolomotivaattoreina tarkasteltiin työn merkityksellisyyttä, työn imua ja organisaatioon sitoutumista. Tutkimuksen viitekehyksenä toimivat sekä sairausläsnäolosta aiemmin esitetyt mallit että työn vaatimusten ja voimavarojen malli.
Tutkimus perustuu "Palkitseva ja kestävää hyvinvointia edistävä johtajuus" -hankkeessa keväällä 2011 kerättyyn aineistoon. Kyselytutkimukseen osallistui neljän suomalaisen kunnan työntekijöitä eri ammattialoilta (N = 557). Vastaajista 85 % oli naisia ja keski-ikä oli 48 vuotta. Ammattialoista lastenhoito, opetustyö ja siivous kattoivat kukin noin viidesosan vastaajista.
Koulutustaustaltaan eniten oli toisen asteen tutkinnon suorittaneita (40 %) ja ylemmän korkeakoulututkinnon oli suorittanut 24 % vastaajista. Valtaosa eli 94 % vastaajista oli pysyvässä työsuhteessa. Tilastollisissa analyyseissä käytettiin pääasiassa ristiintaulukointia ja χ²-testiä sekä binaarista logistista regressioanalyysiä.
Sairausläsnäoloa katsottiin olevan, jos henkilö oli ollut sairaana töissä useammin kuin kaksi kertaa puolen vuoden aikana. Näin määriteltynä vastaajista 47 % oli ollut sairaana töissä. Terveydentila ja sairauspoissaolot yhdessä taustatekijöiden kanssa selittivät 28 % sairausläsnäolon vaihtelusta. Oletetusti ne, joilla oli heikompi terveys ja jotka olivat useasti poissa töistä sairauden vuoksi, olivat myös useimmin sairaana töissä. Sukupuolen ja koulutuksen osalta havaitut yhteydet viittasivat siihen, että naiset ja matalammin koulututut olisivat useammin sairaana töissä. Iän suhteen selkeää yhteyttä ei havaittu. Tutkituista läsnäolopaineista suuren työmäärän positiivinen yhteys sairausläsnäoloon oli selvin. Myös työn epävarmuus vaikutti lisäävän sairausläsnäoloa. Työn säätelymahdollisuuksien osalta yhteyttä ei vastoin oletusta havaittu. Hypoteesin vastaisesti kaikki oletetut motivaattorit vähensivät sairausläsnäolon riskiä.
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että sairausläsnäolo koetaan keinoksi välttää työmäärän kasautumista itselle tai kollegoille. Työmäärää vähentämällä voitaisiin vähentää sairausläsnäoloa ja sitä kautta myös sairausläsnäolosta koituvia haittoja. Läsnäolomotivaattoreita koskevat tulokset viittaavat siihen, että myös niitä voimistamalla voitaisiin vähentää sairausläsnäoloa. Ylipäätään terveyden edistäminen olisi keino vähentää sairausläsnäoloja sairastavuuden
vähenemisen kautta. Sairauspoissaolojen vähentämiseen pyrkivissä toimenpiteissä on syytä varoa, ettei väheneminen tapahdu sairausläsnäolon kustannuksella.