Määräaikainen työ, vakituinen vanhemmuus. Sukupuolistuneet työurat, perheellistyminen ja vanhempien hoivaratkaisut

Abstract

Tämän tutkimuksen kohteena on määräaikainen työ ja vanhemmuus pienten lasten äitien ja isien näkökulmasta. Suomessa syntyvyyden ylläpitäminen, äitien työllisyysasteen nostaminen sekä isien perhevapaiden käytön edistäminen ovat olleet poliittisia kestotavoitteita. Määräaikaiset työsuhteet, jotka ovat yleisiä tyypillisessä perheenperustamisiässä olevilla 25–34-vuotiailla naisilla, kuitenkin viivästyttävät lastenhankintaa. Äidin epävakaa työmarkkina-asema kytkeytyy myös perhevapaiden pituuteen sekä niiden jakamiseen vanhempien kesken. Lastenhoito ja perhevapaat jakautuvat yhä epätasaisesti äitien ja isien välillä. Äitien työllisyysaste sekä väestön syntyvyysaste ovat kuitenkin Suomessa Euroopan korkeimpia. Vaikka naisten työurien alku on usein epävakaa, työtilanne on vain yksi asia, jota naiset ja miehet pohtivat tehdessään valintoja lapsen hankkimisesta, lapsen hoidon järjestämisestä ja puolisoiden työnjaosta.

Tutkimuksessa tarkastellaan naisten ja miesten perheellistymistä sekä hoiva- ja työmarkkinavalintoja ympäristössä, jossa sukupuoli jäsentää sekä määräaikaisten työsuhteiden käyttöä ja työelämän käytäntöjä että vanhemmuutta ja vanhempien työnjaon käytäntöjä. Analyysi perustuu elämäkerralliseen teemahaastatteluaineistoon, johon haastateltiin 16 äitiä ja 13 isää, jotka olivat työskennelleet määräaikaisessa työsuhteessa perheellistymisvuosinaan. Tutkimuksessa kysytään, miksi lapsia hankitaan silloin kun hankitaan, miten perhevapaista ja vanhempien työnjaosta päätetään lapsen syntymän jälkeen, ja miten ansiotyön ja vanhemmuuden suhteista neuvotellaan pikkulapsiperheen vanhempana omalla työuralla. Erityisesti tarkastellaan sitä, miten työn määräaikaisuus jäsentää näitä valintoja ja miten nämä prosessit sukupuolistuvat.

Kysymyksiä lähestytään teoreettisesti toimijuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan kriittisesti yksilöllistymisteorioiden korostamaa valinnanvapautta, ja analysoidaan vanhemmuuden sukupuolistuneiden valintojen muodostumista muun muassa työmarkkinoiden ehtojen, vanhemmuuden kulttuuristen ihanteiden ja sosiaalisten suhteiden risteyskohdassa.

Tulokset osoittavat, että lapsia hankitaan työsuhteen määräaikaisuudesta huolimatta, sillä työn epävarmuus ja vakauden kaipuu ovat kokemuksina suhteellisia. Vaikka vakituista työtä toivottiin, lapsi haluttiin silti, sillä epävarmuus nähtiin normaalina osana työelämää. Iän tuomat biologiset realiteetit kannustivat olemaan lykkäämättä lapsen hankintaa vakituiseen työsuhteeseen, jota ei ehkä tarjoutuisi tulevaisuudessakaan. Perheellistymispäätöksessä vedottiin usein tunteisiin ja ”vauvakuumeeseen”. Lapsen kaipuu saattoi kuitenkin ajoittua tilanteeseen, jossa oma työtilanne oli riittävän vakaa esimerkiksi omien arvioitujen työllistymismahdollisuuksien suhteen. Naisille myös puolison vakaat tulot toivat taloudellista vakautta. Työtilanteen merkitys lapsen hankinnan ajoitukselle on kuitenkin sukupuolistunut, kuten on perhevapaiden käyttökin. Miehille määräaikaisiin työsuhteisiin liittyvä epävarmuus oli lähinnä perheen toimeentulon jatkuvuuden, joillekin naisille myös oman työuran sisällöllisen jatkuvuuden kysymys. Omistautumista vaativan työn ja intensiivisen äitiyden ristiriitaiset odotukset mutkistivat erityisesti korkeasti koulutettujen määräaikaisten naisten lastenhankintapäätöstä. Perheellistyminen on kuitenkin moniulotteinen prosessi, jossa merkityksellisiä ovat myös elämäntilanne ja sopiva kumppani, kumppanin toiveet ja tilanteet sekä terveydentila.

Määräaikaisessa työsuhteessa olevalle naiselle päätös lapsesta merkitsi usein työsuhteen päättymistä äitiysvapaaseen ja suunnitelmallisen työhön paluun hankaloitumista. Perhevapaan pituutta punnittiin lapsen edun ja hoitomahdollisuuksien kannalta, mutta käytännössä ratkaisut työhön paluun ajankohdasta tehtiin pitkälti myös tarjolla olevan työn – tai työttömyyden – ehdoilla. Määräaikaisessa työsuhteessa olevalle miehelle lapsen hankintaa suurempi päätös voi olla sen sijaan se, kannattaako omasta työstä jäädä perhevapaalle.

Lapsen hoidon järjestämistä ja vanhempien työnjakoa koskevissa ratkaisuissa risteävät pragmaattiset ja ideologiset järkeilyt: molempien vanhempien työtilanteet sekä vanhemmuuden vastuita koskevat ihanteet. Käytännössä se, ettei perhevapaalla olevalla äidillä ollut työsuhdetta, johon palata, johti usein sukupuolistuneeseen työnjakoon, jossa heikommassa työmarkkina-asemassa oleva äiti kantoi vastuun lapsenhoidosta ja vakaammassa asemassa oleva isä väliaikaisesti vastuun elättämisestä. Joillekin eriytyneet vastuut olivat omista ihanteista poikkeava käytännön kysymys, toisille taas kulttuurinen malli, jonka mukaan on tavallista ja itsestään selvää toimia. Jaettu vanhemmuus edellytti paitsi tietoista pyrkimystä tasa-arvoisempaan työnjakoon, myös vanhempien keskinäisiä neuvotteluja työtilanteiden suhteen. Isän oma epävarma työtilanne saattoi avata tilaisuuksia toisin toimimiselle, äidin työuran tukemiselle ja isän hoivalle.

Vanhemmuuden myötä sekä isien että äitien työhön liittämät merkitykset muuttuivat. Vaikka työltä odotettiin mielekkyyttä, toimeentulon turvaaminen ja työn ja vanhemmuuden yhteensovittamisen mahdollisuudet korostuivat. Kokemukset määräaikaisesta työstä samoin kuin erilaiset mahdollisuudet työelämässä johtivat kuitenkin erilaisiin strategioihin. Toiset etsivät uusia haasteita ja tunnustusta työelämästä lasten kasvaessa isommiksi, jotkut sinnittelivät pätkätöissä luodakseen toivotunlaista työuraa, kun taas toiset turhautuivat mahdollisuuksiinsa ja ottivat henkistä etäisyyttä työelämään.

Vanhemmuuden yksilöllisiksi ymmärretyt valinnat kytkeytyvät työmarkkinoiden ja perhepolitiikan rakenteellisiin ehtoihin sekä kulttuurisiin käsityksiin vanhemmuudesta ja lapsuudesta. Sukupuoli jäsentää sitä, miten työelämässä ja perheessä on tapana toimia. Samalla tavat, mutta myös niiden murtamisen mahdollisuudet ja toisin toimiminen, kytkeytyvät naisten ja miesten elämän aineellisiin olosuhteisiin. Valinnoissa on kyse myös neuvotteluista ja kompromisseista puolison sekä muiden merkityksellisten ihmisten kanssa. Jos yhteiskunnassa halutaan tukea perheellistymistä, lastenhoidon tasaisempaa jakautumista ja myös naisten työuria, tarvitaan toimia ensinnäkin työelämässä. Määräaikaisia työsuhteita tulisi karsia ja niiden käyttöön ja määräaikaisten työntekijöiden – myös äidiksi tai isäksi tulevien – kohteluun luoda perheystävällisiä käytäntöjä. Toiseksi määräaikaiset työsuhteet on otettava huomioon perhevapaita ja lasten päivähoitoa koskevassa lainsäädännössä. Isien perhevapaiden käyttöä tulisi edelleen edistää. Institutionaalisia toiminnan ehtoja sääntelemällä voidaan luoda tilaa erilaisissa elämäntilanteissa ja perheissä neuvotelluille vanhempien henkilökohtaisille valinnoille.

This study focuses on temporary employment and parenthood from the perspective of mothers and fathers. Sustaining the relatively high fertility rate, increasing the employment rate of mothers as well as promoting fathers’ use of family leaves have been long-term policy objectives in Finland. However, fixed-term employment, which is common among women aged 25–34 (average childbearing age) has a delaying effect on becoming a parent. Moreover, the length of family leaves for mothers and the sharing of the leave between parents are conditioned by the mother’s unstable labour market position. Childcare and family leaves are still unequally divided between mothers and fathers. Nonetheless, in Finland both the employment rate of mothers and the overall fertility rate are among the highest in Europe. Despite women’s typically unstable early careers, the employment situation is only one among many aspects that women and men consider when making choices about having a child, and consequently about the care arrangements and division of labour between parents.

The study explores women’s and men’s choices about becoming a parent, as well as their care and career choices, in a context in which both the use of fixed term employment and practices of working life and parenthood and parental practices are structured by gender. The analysis draws on biographical semi-structured interviews with 16 mothers and 13 fathers who have been in a fixed-term employment relationship at some point in their career during the years of family formation. The study seeks to establish what kind of rationalities frame the decisions about the timing of having children; how decisions concerning the take-up of family leaves and the division of labour between parents are made when a child is born; and finally, how parents of small children negotiate their personal work–family relations during their working careers. The focus is on the ways in which the choices are structured by temporary employment and the ways in which these processes are gendered.

These research questions are addressed with the theoretical focus on agency. The study critically examines the freedom of choice emphasised by individualisation theories, and analyses the gendered choices of parenthood as being formed at the crossroads of the conditions in the labour market, the cultural conceptions of parenthood, and social relations.

The study shows that a child is welcomed despite temporary employment contracts, since the experiences of insecurity and longing for stability are seen as relative. Even if permanent employment was preferred, having a child was prioritised, as the insecurity was understood as a normal part of working life. The biological realities related to age pushed towards not postponing parenthood until a permanent contract was achieved, which moreover may not open up in the future. The decision about having a child was often talked about in terms of emotions and “baby fever”. Longing for a child could nevertheless be possible only when the position in the labour market was secure enough, due to expected employability, for example. For some of the women, the spouse’s stable income guaranteed economic stability. However, the meaning of the employment situation for the timing of parenthood is gendered, as is the take-up of family leaves. For men, the insecurity related to temporary employment was mostly a question about securing the livelihood for the family, while for some women it was also a question about the continuity of a meaningful career. The contradictory expectations, that of dedicating oneself to one’s work and that of intensive motherhood, made the decision to have a child a complicated one especially for highly educated women. Yet, becoming a parent is a multifaceted process in which both past and current circumstances, future expectations, having a suitable partner, the partner’s wishes and circumstances, as well as health each play a role.

For temporarily employed women, the decision to become a mother often meant that their employment contract ended at the beginning of the maternity leave. This hindered their return to work as a planned process. In deciding about how long to stay at home, mothers weighed up the child’s best interest and the available care possibilities, but in practice, the decision to return was conditioned by the (un)availability of work. For temporarily employed men, the timing of fatherhood might be a secondary question compared to the decision of whether to take family leave from one’s work.

Pragmatic and ideological rationalities intertwine in the parents’ arrangements about childcare and the division of labour: both parents’ employment situations as well as the conceptions about parental responsibilities play a role. The fact that the mother on leave did not have a job to return to often led to a gendered division of labour in which the mother, having a weaker labour market position, took the childcare responsibility and the father, having a more stable position, took the provisional breadwinning responsibility. For some parents, these responsibilities were a practical fact instead of an ideal, but for some they were a cultural model according to which it is habitual and self-evident to act. Shared parenthood required not only a conscious striving for a more equal division of labour, but also negotiations between parents about their respective employment situations. The father’s own work insecurity might open spaces for acting differently, for supporting the mother’s career and the father’s caring role.

The meanings of work changed for the mothers and fathers along with their experiences of parenthood. While most had expectations for meaningful work, the importance of secure income and of possibilities to reconcile paid work with family life became pronounced. Nevertheless, the experiences of temporary employment and the diverse possibilities available in working life opened up different kinds of strategies. Some parents sought new challenges and recognition in working life when their babies grew older, some others tried to cope with their temporary employment situation in order to build a desired career, and others still became frustrated with their opportunities and developed an emotional distance to working life.

The so-called individual choices concerning parenthood are anchored to the structural conditions of the labour market and family policy as well as to cultural conceptions about parenthood and childhood. The habitual ways of acting in working life and in the family are structured by gender. At the same time, these habits, but also the possibilities to break them and to act otherwise, are connected to the material conditions of women’s and men’s lives. The choices also include negotiations and compromises with the spouse as well as with other meaningful people. If the transition to parenthood, a more equal division of childcare and women’s careers are to be supported at the societal level, then measures are required, firstly, in working life. The number of fixed-term employment relationships should be reduced, and good practices should be created in their use as well as in catering for the specialised needs of temporary employees – also those who become mothers or fathers. Secondly, temporary employment should be taken into account in family leave and day care legislation. Fathers’ use of family leaves should be further promoted in the future. By regulating the institutional conditions for agency, it is possible to make space for the personal choices that parents negotiate in different situations and within different kinds of families.