“God’s Gifth which Cannot be Sold”: Knowledge-Selling Professions in the Literature of Pastoral Care in the thirteenth and fourteenth Centuries

Abstract

Keskiajan tietotyöläiset – Asianajajat, lääkärit ja opettajat 1200- ja 1300 –lukujen sielunhoidollisessa kirjallisuudessa

Nykyjajan palkkatyöläisistä moni saa elantonsa tiedon hallinnasta ja käsittelystä, ja näiden ammattien edustajien olisi varmasti vaikea uskoa että heidän ammattinsa voitaisiin nähdä syntisenä ja vastoin Jumalan tahtoa olevana. Näin oli nimittäin keskiajalla, jolloin tiedon myyminen oli raskas synti. Väitöskirjatutkimus käsittelee tiedon myymisestä 1200-luvulla käytyä kiistaa. Asianajajien, lääkäreiden ja opettajien oikeus pyytää palkkaa työstään koettiin kyseenalaisena, sillä tieto nähtiin Jumalalta saatuna lahjana, joka tuli jakaa eteenpäin ilmaiseksi. Ajatus tiedosta Jumalan lahjana ei ollut uusi, vaan lähtöisin jo antiikin ajoilta, mutta tuli jälleen ajankohtaiseksi tietotyöläisten palkkakysymyksen herätessä.

Kysymys tietoa myyvien ammattien oikeutuksesta palkkaan kytkeytyi läntisessä kristikunnassa koettuihin taloudellisiin ja sosiaalisiin muutoksiin. Kaupungistuinen, rahatalouden nousu sekä yliopistolaitoksen synty loivat pohjan työn muutokselle. Muutokset heijastuivat myös katoliseen kirkkoon, jonka papisto oli haasteiden edessä muuttuvassa yhteiskunnassa. Muutoksia pyrittiin hallitsemaan muun muassa velvoittamalla seurakuntalaiset vuosittaiseen ripittäytymiseen, jolloin pappi pystyi ohjaamaan heitä henkilökohtaisesti kohti hyveellistä elämää. Kirkko joutui myös päivittämään suhtautumistaan eri ammatteihin, sillä vanha näkemys kristityille soveltuvista ammateista ei sopinut enää uuteen yhteiskuntaan.

Rippi-isien avuksi kirjoitettiin ohjekirjoja, konfessionaaleja, ja tämän tutkimuksen päälähteet ovat Fransiskaanien ja Dominikaanien kirjoittamat rippi-isien ohjekirjat,. Fransiskaanit ja Dominikaait kirjoittivat yli puolet konfessionaaleista ja heidän vaikutusvaltansa tutkimusajankohtana on kiistämätön. Ohjekirjat levisivät laajalti ympäri läntistä kristikuntaa ja yhtenäistivät ajattelua eri puolilla Eurooppaa.

Ohjekirjojen fokus ei ollut syvällisessä teologisessa diskurssissa tai näiden ammattien syntien listaamisessa sinällään, vaan nimenomaan papiston ohjeistamisessa siinä, miten ohjata ammattien edustajia ripissä ja samalla informoida tietoa myyvissä ammateissa työskenteleviä siitä, mitten heidän tulee ammatissaan toimia pelastaakseen sielunsa. Tutkimuksessa vertailtiin tietoa myyviä ammatteja myös muihin ammattiryhmiin. Kauppiaat ja koronkiskojat olivat ryhmä, johon kirkon suhtautuminen oli pitkään ollut negatiivinen. Taloudellisten muutosten keskellä teologeilla oli paineita hyväksyä myös nämä ammattiryhmät ja ammatissa toimimisen edellytykseksi tulikin toimiminen yhteiseksi hyväksi. Tietoa myyvillä ammateilla oli myös paljon yhteisiä piirteitä pappien kanssa. Pappeja ei kuitenkaan luettu kuuluvaksi tietoaan myyviin ammatteihin, vaikka hekin kohtasivat syytteitä simoniasta, eli hengellisten toimitusten myymisestä. Suurin ero tietoa myyviin ammatteihin oli kuitenkin se, että papit saivat elantonsa kirkolta, eivätkä olleet mukana palkkakeskustelussa.

Tutkimuksen kattaman ajanjakson aikana opettajat, asianajajat ja lääkärit vakiinnuttivat ammattinsa, muodostivat toiminnalleen eettiset ohjenuorat ja löysivät paikkansa osana yhteisöä. Tämä kehitys edellytti myös kirkon näkemyksen hyvälle kristitylle sopivien ammattien muuttumista joustavammaksi ja avoimemmaksi muuttuvaa työelämää kohtaan. Työn tärkeimmäksi päämääräksi muodostui yhteiseksi hyväksi toimiminen. Useimmissa tapauksissa ammatti itsessään ei enää muodostanut estettä sielun pelastumiselle, vaan ammattilainen omalla toiminnallaan vastasi sielunsa kohtalosta.

Kuten oli ilmeistä jo palkkakysymyksen noustessa esiin, tietoa myyvät ammatit saivat lopulta oikeuden pyytää palkkaa työstään. Palkka oikeutettiin työllä jota he tekivät, ei tiedon myymisellä. Palkan kieltäminen olisi ollut käytännössä mahdottomuus, sillä taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia ei enää voinut pysäyttää. Toinen tärkeä teema palkkakysymykseen liittyen oli vaatimus auttaa köyhiä pyyteettä. Kysymys köyhien auttamisesta ilmaiseksi oli voimakkaasti esillä kaikissa 1200- ja 1300-luvun sielunhoidollisissa lähteissä. Samaan aikaan köyhyys nousu merkittäväksi kaupungistumisen mukanaan tuomaksi ongelmaksi, mikä todennäköisesti aiheutti teeman esiintymisen myös lähdeaineistossa. Tietoa myyvät ammattilaiset olivat uusien ammattiryhmien pioneereja ja uudesta sosiaalisesta tilanteesta keskusteltiin heidän kauttaan. Tutkimus hyödyttää keskiajantutkimusta demonstroimalla ja laajentamalla kytköstä sosiaalisten muutosten ja uusien ammattien välillä, valottaen samalla näiden ammattien kehitystä ja niiden eettisten ohjenuorien muodostumista. Tutkimus ei keskity näihin ammatteihin itsessään, vaan tarkastelee niitä laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Taloudelliset muutokset, kaupungistuminen, köyhyyskysymys sekä yliopistojen ja uusien ammattien synty ovat kaikki saman ilmiön eri puolia ja vuorovaikutuksessa keskenään.

Lisäksi vähän hyödynnetyn lähdeaineiston, konfessionaalien, käyttö avaa uusia mahdollisuuksia ammattien ja yhteiskunnan tutkimukseen. Yksittäisiä ammatteja on tutkittu aiemmin vain vähän ja rippi-isien ohjekirjat tarjoavat jatkotutkimukselle erinomaisen lähdepohjan. Sielunhoidolliset lähteet tarjoavat lisäksi tärkeän lähdegenren muussa lähdeaineistossa usein piiloon jääville ryhmille, kuten esimerkiksi köyhille, jotka jäävät monen keskiajan virallisen lähteen ulkopuolelle.

Tämän tutkimuksen lähdeaineiston perusteella voidaan sanoa, että konfessionaalit heijastivat ympärillään olevaa yhteiskuntaa ja niillä oli merkittävä rooli siirrettäessä teologista teoriaa käytäntöön. Ohjekirjoissa käsitellyt aiheet nousivat usein sosiaalisista ongelmista. Ohjekirjojen kirjoittajat reagoivat nopeasti yhteiskunnan muutoksiin ja auttoivat luomaan säännöt uuteen tilanteeseen. Nopeasta reagoinnistaan huolimatta rippi-isien ohjekirjat eivät luoneet aktiivisesti uutta, vaan hyödynsivät aiempien auktorien näkemyksiä. Tiedon myymisen kieltämisen alkuperäkin juonsi juurensa jo antiikin ajasta.

1200- ja 1300-luvulla koetulla yhteiskunnallisella murroksella on tiedon myymisen lisäksi muitakin yhtymäkohtia nykypäivään, sillä yhteiskunta elää tälläkin hetkellä voimakasta muutosta. Kenties pätkätyöläiset ovat 2000-luvun vastine 1200-luvun tietotyöläisille, sillä pätkätyökulttuuri on muuttanut viime vuosina työelämää voimakkaasti. Lisäksi hyvinvointivaltion kariutuessa yhä useampia palveluita hoidetaan vapaaehtoisvoimin, joten 1200-luvulla tapahtunut yhteisön jäsenten velvoittaminen hyväntekeväisyyteen saattaa pian olla arkipäivää 2000-luvun Suomessakin.

The theme of this study was the debate concerning the right of lawyers, teachers and physicians to sell their knowledge by asking for a salary for their work in the thirteenth century. According to the Catholic Church, selling knowledge was a grave sin, because knowledge was a gift from God and could not be sold. The idea that knowledge was God’s gift was not new, but it became current again when the “new” knowledge-selling professions developed. The prohibition on selling knowledge is based on the Bible. Knowledge came straight from God and was not the property of humans. The question of whether payment of a salary to the knowledge-selling professions, namely teachers, lawyers and physicians, could be justified originates with the social and economic changes in Western Christendom during the first centuries of the second Millennium. The most important changes affecting the knowledge-selling professions were urbanization, the rise of monetary economics and the emergence of universities, all of which made the emergence of the new professions possible. At the same time, the Church was undergoing wide internal changes, especially when the Fourth Lateran Council of 1215 placed a new emphasis on pastoral care. One consequence was the emergence of confessor’s manuals and other material on pastoral care, which are used as the source material in this study. In the early Middle Ages, the theologians of the Catholic Church had a clear and rigid opinion on which professions were suitable for good Christians. However, the social and economic changes that began in the eleventh century forced the Church to become more flexible in its attitude to this. In this study I examined both the effects of socio-economic and spiritual changes on the knowledge-selling professions and the influence of these professions on the society and the Church as well. The changes of the society happened fast and made it possible for the knowledge-selling professions to emerge, but the mental change took longer time to come true. The new professions encountered the question if they were selling their knowledge as a spiritual act, which was denied, or just their labor, but not the spiritual product of this labor. Since the professions both emerged from the change and created it, it was not possible to study them without giving some consideration to the social and economic background of the thirteenth and fourteenth centuries. My main interest in this study was in knowledge-selling professions and their influence on the changes happening in society in the thirteenth and fourteenth centuries. I wanted to find out, what kind of process the establishing of these professions was and what part the knowledge-selling professions played in the larger scale. My ambition was also to figure out how fruitful source material confessionals and other sources of pastoral could offer for study of this kind. As it has appeared in this study, the confessor’s manuals formed an important tool in maintaining and providing ethical obligations for the professions. Instead of denying the new professions the right to practice, the theologians created ethical rules for the new professionals to obey and tried to control the changing society in this way. Confessionals were regarded as appropriate for this task, because they were meant to answer the need for ethical rules and help the parish priests to guide the members of the community. Confession offered clerics an opportunity to meet their parishioners in person at least once a year and guide them towards a moral life for them and their society. Through confessors’ manuals, the thoughts of mendicants were diffused around Western Christendom and created common ethical obligations for teachers, lawyers, physicians and others. In the light of the sources used in this study, I concur with the theory earlier posited, that confession functioned as a tool of social control. The confessionals offered priests a tool for achieving this through confession, and at the same time prepared the professionals themselves to practise self-control with the help of the priest. However, it is not possible to know how effective this control was in reality, because the medieval Church did not have methods of control that compared in efficiency with those of modern states, especially in the cities. I also contend that as regards the knowledge-selling professions, the main purpose of confessionals was to formulate their ethical obligations in the new situation. The focus was not on deep theological discussion or on listing the sins teachers, lawyers and physicians were guilty of, but on the creation of instructions for priests on how to treat the professionals during confession, and consequently to inform the knowledge-selling professionals of how they were supposed to act in their profession if they wished to secure salvation for their souls. Even if the selling of knowledge connected teachers, lawyers and physicians with each other, there were different emphases between the professions in confessionals. The mendicants did not treat the knowledge-selling professions identically, but concentrated on the factors essential for each of them. For teachers, the important question was the justification of their salary, for lawyers it was important to act righteously and for physicians to put the patient’s soul first and to avoid killing the patient. The ethical obligations presented in confessor’s manuals were often congruent with legal sources and the professional rules of the professions themselves. As was obvious already at the beginning of the debate about the fee, the knowledge-selling professions obtained the right to ask for a salary for their work. The fee was justified by the work they did, not by the selling of knowledge, which was God’s gift. Forbidding the earning of a salary altogether was not possible, because of the irreversible economic and social changes happening in the society. Another important theme related to the question of salary was the requirement to help the poor without asking for one. This obligation was paraded in the sources throughout the thirteenth and fourteenth centuries. In the same era when poverty and the situation of the poor became a significant problem as a consequence of urbanization, the requirement for charity started to appear in the sources. The knowledge-selling professions were among the pioneers of the new professions and the new social situation was discussed through them. The definitions of policy concerning salary and charity, for example, impacted on other professions as well. Based on the sources of this study it is possible to say that the confessionals reflected the society around them and they had an important role in transforming theological theory into practice. The themes discussed in the sources arose from social problems. Supporting for the theory that confessionals reflect the surrounding society and the new perspective of the Church is the homogenous contents of the sources. They were written all around Europe, yet they emphasis the same questions and in general follow the same line. The handling of the poor and charity is one example of this. If there is little to differentiate the confessionals from each other, nor is there any great difference in content between the other sources of pastoral care and the confessionals. Even if summa de vitiis -books and ad status -sermons are more acrimonious, the basic idea is similar in all sources studied here, and all highlighted the same questions regarding the knowledge-selling professions. Comparing knowledge-selling professions with other professions has helped to form a general view of the situation of the professions and the position of the knowledge-selling professions as compared with the other professions. Merchants and usurers too were caught up in the dramatic economic and social changes, which put pressure on the theologians to accept even those forbidden professions. The obligation of working for the common good guided merchants as well as other professions, and if they followed the ethical obligations they could achieve salvation for their souls. Comparing knowledge-selling professions with priests was interesting because they had a lot in common, including similar ethical obligations, accusations of simony, long periods of study and strict conditions to abide by in their professions. However, the priesthood was not categorized as a knowledge-selling profession, probably because while committing simony they were selling spiritual services, not knowledge. Because of the benefice they were given for living, they were not selling anything at the first place, unlike teachers, lawyers and physicians, who asked for a salary from their work. Besides, priests were a long-established part of the Church, who did not try to separate from the Church, unlike the knowledge-selling professions, who changed the equilibrium of power in society During the time period considered in this study, the professions of teachers, lawyers and physicians established their position, formed ethical obligations to follow and found their place in society. This development required change in the attitudes of the Church as well, and as we have seen that it successfully altered its old perception of suitable professions to take a more flexible and open attitude to the diversified working world of trades and professions. What was now important in work was to work for the common good. In most cases, the profession itself no longer formed an obstacle to the salvation of the soul, as long as its practitioner followed the ethical obligations and worked with good intentions. Concerning the source material of this study, my hypothesis that the confessionals gave detailed instructions for priests during the period around 1250-1300, while the confessionals written at the beginning of the thirteenth century and after the mid-fourteenth century more often handled vices and professions seems realistic. These were the time when the need for ethical guidelines for professions was the greatest. The explanation that the emergence of the new professional groups and the need for directions for them – and for the priests – inspired the writing of confessionals is supported by this study. On the basis of this study, I also believe that confessionals and other sources of pastoral care form an important source genre for studying groups that are all too often hidden in other medieval sources. Just one example is the poor, who, despite their numbers, do not exist in many other medieval sources such as public records of possessions.