Vaikeavammaisten kuljetuspalvelut yhdenvertaisuuden toteuttajina
LOPPI, RIINA (2013)
2013
Julkisoikeus - Public Law
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-12-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201312101716
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201312101716
Tiivistelmä
Tämän tutkielman aiheena on vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut ja niiden merkitys vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Vaikea-vammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen, joiden järjestäminen kuuluu kunnan erityisen järjestämisvelvolli-suuden piiriin. Kunnan on lain mukaan järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.
Tutkielmassa on käytetty pääosin oikeusdogmaattista metodia, jonka avulla haetaan vastausta voimassa olevan oikeuden sisällölle. Oikeuden sisältöä on tutkielmassa tulkittu muun muassa lainsäädännön ja oikeuskäytännön avulla. Tutkielman keskeisimpänä tavoitteena on selvittää, miten kuljetuspalvelut vaikuttavat vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden toteutumiseen yhteiskunnassa. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan kunnallisia soveltamisohjeita, jotka antavat viitteitä kunnissa omaksutusta laintulkinnasta. Soveltamisohjeita tutkimalla selvitetään, sovelletaanko lakia kunnissa yhdenmukaisesti ja ilmeneekö kuntien omaksumista käytänteistä lainvastaisuutta.
Yksi keskeisimmistä johtopäätöksistä on, että yhdenvertaisuuden toteutuminen jokaisen osalta on monista erilaisista seikoista johtuen vähintäänkin hankalaa. Kuljetuspalveluiden rooli vaikeavammaisten yhdenvertaisuuden kannalta on kaksijakoinen siinä määrin, että niiden avulla vaikeavammaisen henkilön liikkumis-, osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet kohenevat, mutta samalla kuljetuspalvelut ovat riittämättömiä verrattuna vammattomien ihmisten mahdollisuuksiin liikkua, toimia itsenäisesti ja osallistua yhteiskuntaan.
Kunnallisten soveltamisohjeiden osalta voidaan sanoa, että tutkimusotantaan sisällytetyt kunnat soveltavat lakia osittain yhdenmukaisesti, mutta joiltakin osin ilmeni eroavaisuuksia ohjeiden välillä. Ohjeet ovat hyvin vaihtelevia keskenään niin sisällöllisesti kuin laadullisestikin. Joiltakin osin ilmeni myös lainvastaisuutta.
Tutkielman perusteella voidaan yleisesti todeta, ettei kuljetuspalvelusäännösten osalta yli neljännesvuosisadan muuttumattomana pysynyt vammaispalvelulainsäädäntö enää vastaa muuttunen yhteiskunnan tarpeisiin riittävästi. Uudistustyö vammaispalvelulain-säädännön muuttamiseksi onkin aloitettu hiljattain, ja sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän on määrä jättää luonnos hallituksen esitykseksi vuoden 2014 loppuun mennessä. Lainsäädäntöuudistuksella pyritään edistämään vammaisten edellytyksiä elää yhdenvertaisina yhteiskunnan jäseninä.
Tutkielmassa on käytetty pääosin oikeusdogmaattista metodia, jonka avulla haetaan vastausta voimassa olevan oikeuden sisällölle. Oikeuden sisältöä on tutkielmassa tulkittu muun muassa lainsäädännön ja oikeuskäytännön avulla. Tutkielman keskeisimpänä tavoitteena on selvittää, miten kuljetuspalvelut vaikuttavat vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden toteutumiseen yhteiskunnassa. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan kunnallisia soveltamisohjeita, jotka antavat viitteitä kunnissa omaksutusta laintulkinnasta. Soveltamisohjeita tutkimalla selvitetään, sovelletaanko lakia kunnissa yhdenmukaisesti ja ilmeneekö kuntien omaksumista käytänteistä lainvastaisuutta.
Yksi keskeisimmistä johtopäätöksistä on, että yhdenvertaisuuden toteutuminen jokaisen osalta on monista erilaisista seikoista johtuen vähintäänkin hankalaa. Kuljetuspalveluiden rooli vaikeavammaisten yhdenvertaisuuden kannalta on kaksijakoinen siinä määrin, että niiden avulla vaikeavammaisen henkilön liikkumis-, osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet kohenevat, mutta samalla kuljetuspalvelut ovat riittämättömiä verrattuna vammattomien ihmisten mahdollisuuksiin liikkua, toimia itsenäisesti ja osallistua yhteiskuntaan.
Kunnallisten soveltamisohjeiden osalta voidaan sanoa, että tutkimusotantaan sisällytetyt kunnat soveltavat lakia osittain yhdenmukaisesti, mutta joiltakin osin ilmeni eroavaisuuksia ohjeiden välillä. Ohjeet ovat hyvin vaihtelevia keskenään niin sisällöllisesti kuin laadullisestikin. Joiltakin osin ilmeni myös lainvastaisuutta.
Tutkielman perusteella voidaan yleisesti todeta, ettei kuljetuspalvelusäännösten osalta yli neljännesvuosisadan muuttumattomana pysynyt vammaispalvelulainsäädäntö enää vastaa muuttunen yhteiskunnan tarpeisiin riittävästi. Uudistustyö vammaispalvelulain-säädännön muuttamiseksi onkin aloitettu hiljattain, ja sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän on määrä jättää luonnos hallituksen esitykseksi vuoden 2014 loppuun mennessä. Lainsäädäntöuudistuksella pyritään edistämään vammaisten edellytyksiä elää yhdenvertaisina yhteiskunnan jäseninä.