Unreliable Narrator in Bret Easton Ellis's American Psycho

Abstract

Tutkin Pro gradu -työssäni Bret Easton Ellisin romaania American Psycho (1991) ja sitä, voidaanko sen kertojaa Patrick Batemania pitää epäluotettavana kertojana. Väitän, että Bateman on epäluotettava kertoja ja että osa teoksesta on hänen mielikuvituksensa tuotosta. Tutkin, millaiset ominaisuudet Batemanin kerronnassa viittaavat epäluotettavuuteen ja millaisia seurauksia epäluotettavuudella on teoksen tulkinnan kannalta. Väitän, että kun Bateman tulkitaan epäluotettavaksi kertojaksi, avaa se mahdollisuuden teoksen erilaisille temaattisille tulkinnoille, joihin ei muuten voisi päätyä.

Romaanissa Bateman selostaa juppien elämänmenoa 1980-luvun loppupuolen New Yorkissa ja kuvailee tekemiään raakoja murhia. Hänen kerrontansa tulvii ristiriitaisuuksia ja asiavirheitä, jotka herättävät lukijan epäilyksen siitä, että hänen sanaansa ei voi luottaa. Pohdin Batemanin epäluotettavuuden syitä eri teemojen kautta. Näihin kuuluvat Batemanin depersonalisaatio, hänen taipumuksensa niin sanottuihin toiveentäyttämisfantasioihin sekä romaanissa tiuhaan mainitun keskusteluohjelma The Patty Winters Show'n merkitys. Lisäksi tarkastelen, kuinka yhden kohtauksen tai kappaleen epäluotettavuus voi johtaa dominoefektiin, jonka seurauksena usea muu teoksen osa täytyy myös tulkita epäluotettavana.

Tarkastelen Batemania Ansgar Nünningin kognitiivisen dramaattiseen ironiaan nojautuvan epäluotettavan kertojan teorian avulla. Lisäksi käytän apuna luonnollistamisen (engl. naturalisation) käsitettä, jonka avulla kuvaan miten lukija ratkaisee teoksen epäjohdonmukaisuudet muodostaakseen mahdollisen tulkinnan Batemanin epäluotettavuuden luonteesta ja syystä. Hyödynnän myös epäluotettavan kertojan kahta alatyyppiä, luonteeltaan epäluottavien ja erehtyväisten kertojien kahtiajakoa, ja väitän, että Bateman voidaan nähdä esimerkkinä kummastakin kertojatyypistä, etenkin erehtyväisestä kertojasta.

Analyysini perusteella väitän, että Bateman on epäluotettava kertoja, ja että jotkin teoksen osat, mahdollisesti koko romaani, ovat hänen sepittämäänsä tarinaa. Hänen tarinointinsa saattaa johtua mielisairaudesta, päihteiden käytöstä tai niiden yhdistelmästä. Hän joko tietoisesti tai hallusinaatioiden uhrina luo fantasiamaailman, jossa hän voi tehdä mitä haluaa ilman seurauksia. Koska hän ei voisi tehdä kuvaamiaan asioita todellisessa maailmassa, lukija tulee tietoiseksi läsnä olevasta dramaattisesta ironiasta ja päättelee Batemanin olevan epäluotettava.