Performing Peace and Friendship – The World Youth Festival as a Tool of Soviet Cultural Diplomacy, 1947–1957

Abstract

Rauhaa ja ystävyyttä esittämässä - Maailman nuorisofestivaali Neuvostoliiton kulttuuridiplomatian välineenä 1947–1957

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen alettiin itäisen Euroopan pääkaupungeissa järjestää nuorille suunnattuja kansainvälisiä kokoontumisia. Maailman nuorisofestivaaliksi nimetyn tapahtuman tavoitteena oli rauhan ja ystävyyden edistäminen sodanjälkeisessä maailmassa. Virallisesti tapahtuma oli poliittisesti sitoutumaton, kulissien takana festivaalia tuki kuitenkin Neuvostoliitto ja sosialistinen järjestelmä. Mihin Neuvostoliitto festivaalilla pyrki?

Poliittista, sosiaali- ja kulttuurihistoriaa yhdistelevä tutkimus tarkastelee maailman nuorisofestivaalia Neuvostoliiton kulttuuridiplomatian välineenä vuosina 1947–1957. Festivaalia käsitellään yhtäältä megatapahtumana, toisaalta performanssina, esittämisenä. Aiempi tutkimus on lähes poikkeuksetta tulkinnut festivaalin ja siihen liittyneet ilmiöt propagandaksi. Megatapahtuman ja performanssin käsitteet antavat laajemmat mahdollisuudet analysoida maailman nuorisofestivaalin luonnetta, tavoitetta ja kytkeytymistä globaaleihin kulttuuritrendeihin kuin tiukasti kylmän sodan kahtiajakoon liittyvä propaganda. Viranomaisraportteihin, muisteluaineistoihin ja aikalaislehdistöön perustuva tutkimus lähestyy aihettaan sekä viranomaisten perspektiivistä että ruohonjuuritasolta, festivaaliosallistujien kokemuksista käsin.

Neuvostoliitolle nuorisofestivaali ei ollut vain yksi propagandaspektaakkeli muiden joukossa, vaan yritys luoda kokonaan uusi kansainvälinen megatapahtuma – jättää sosialistinen jälki globaaliin kulttuuriin. Nuorisofestivaali toimi myös Neuvostoliiton poliittisen vaikutusvallan pönkittäjänä sekä imagon muokkaajana. Erityisesti Moskovassa vuonna 1957 järjestetty festivaali pyrki osoittamaan, että maa oli muuttunut avoimemmaksi ja yhteistyökykyisemmäksi Stalinin kauden jälkeen.

Tutkimus osoittaa, että kylmän sodan aikainen maailma on näyttäytynyt aiemmassa tutkimuksessa liian mustavalkoisena ja jähmeänä. Ruohonjuuritason toimijoiden – festivaaleille osallistuneiden erimaalaisten nuorten – tarkastelu nostaa esiin festivaalin roolin välittäjänä idän ja lännen välillä. Vapaan liikkuvuuden ja tiedon saannin rajoituksista huolimatta juuri nuorisofestivaalin kaltaiset kansainväliset tapahtumat ja rakenteet laajensivat tavallisten ihmisten mahdollisuuksia saada tietoa ja tavaroita sekä luoda kontakteja niin sanotun rautaesiripun lävitse.

Nuorisofestivaalin avulla voidaan myös hahmottaa laajemmin Neuvostoliiton toimintaa kulttuurisessa kylmässä sodassa, joka oli yksi järjestelmien välisen kilpailun ulottuvuuksista. Nuorisofestivaalista kehkeytyi ainutlaatuinen kulttuuritapahtuma, jolla olisi ollut edellytyksiä ylittää kylmän sodan kahtiajako. Festivaalin imagosta ei kuitenkaan onnistuttu muovaamaan riittävän universaalia. Neuvostoliiton tiedustelu- ja propagandakoneisto kykeni kyllä kokoamaan valtavan määrän tietoa ulkomaisista nuorisojärjestöistä, festivaaliosallistujista ja heidän käsityksistään Neuvostoliitosta, mutta se ei kyennyt hyödyntämään näitä tietoja tehokkaasti festivaalin muokkaamisessa. Tämä johti siihen, ettei nuorisofestivaalista koskaan tullut olympialaisten tai maailmannäyttelyiden kaltaista kansainvälisesti tunnustettua megatapahtumaa, vaan sen kohtalona oli jäädä sosialistisen maailman juhlaksi.

This is a study on how the Soviet state used the World Youth Festival as a tool of cultural diplomacy in the late Stalin and the early Khrushchev eras, between 1947 and 1957. What kind of ends did the Soviet Union pursue with the World Youth Festival, how did these aims change over the period in question, and what were the outcomes? The study operates at the intersection of political, cultural and social history. Instead of opting for either a ‘top-down’ or a ‘bottom up’ approach, it employs both, as it gives a perspective on the multiple ways in which the World Youth Festival could be viewed, employed, consumed and narrated as well as the manifold environments that shaped the festival. For the Soviet Union, the World Youth Festival served as a multifaceted tool. First and foremost, it was a forum for promoting Soviet cultural authority and the Soviet role as the leader of ‘the peace camp’ to young people and students on a global scale. In other words, the festival functioned as a channel for managing the image of the Soviet Union and the socialist system abroad. By presenting the Soviet Union and the other socialist countries as progressive and peaceful forces – as the future of the mankind – the festivals endorsed Soviet attempts to influence popular opinion abroad and to seek legitimacy for the socialist system. After selling the ‘peace and friendship’ to the others, in 1957 the sixth World Youth Festival turned all eyes upon Soviet society. The Moscow festival symbolised and actively constructed a new relationship with the West and with the rest of the world. Allowing tens of thousands of foreign citizens on Soviet soil all at once was a concrete sign from Khrushchev, that the slogan of ‘peaceful co-existence’ was not empty rhetoric. Contrary to the Stalin period, the USSR was truly willing to cooperate with others. The study broadens our understanding of the post-war Soviet Union with an analysis of how Soviet state and society integrated into the wider world through cultural encounters after the Stalin period. The analysis sheds light on how the festival influenced the process of reshaping the image of the Soviet Union and the Soviet way of living, which it offered as an alternative to the capitalist system. This study shows that Soviet cultural diplomacy after Stalin was not only about preventing foreign influences, it was also a dialogue, where the most suitable parts of Western culture were adopted for the benefit of the socialist system. The festival case is also very illustrative of wider Soviet involvement in the cultural Cold War. The World Youth Festival was a brand that could have had the chance to become an all-embracing global event. Moreover, Soviet propaganda machinery was fully effective in gathering ‘customer feedback’ in the form of monitoring reports on moods among foreign young people as well as on developments taking place in youth and student organisations abroad. Utilising cultural diplomacy and propaganda infrastructure abroad did not, however, translate into efficient propaganda either in terms of adjusting content for the target audience, or for a reshaped youth festival that would gain universal attraction. The inability to produce effective and appealing propaganda contributed to a far more devastating weakness of the Soviet system. The youth festival never succeeded in its two goals: de-territorialisation and de-politicisation. The fact that Western governments did not send official delegations to the festival and denied their athletes and artists the chance to take part in its cultural and sporting competitions caused an insurmountable credibility problem for the festival. As a result, its destiny was to remain an event of the socialist system.