Hyvä neuvottelutapa rakennusalan liikesopimuksissa

Abstract

Tutkimuksessa tutkitaan sopimusneuvottelujen aikaista osapuolten välistä kanssakäymistä sopimusoikeudellisena ilmiönä, jolla on huomattava vaikutus tulevaan sopimuksenaikaiseen vaihdantasuhteeseen. Erityishuomiota annetaan sopimusoikeudellisille periaatteille, jotka ulotetaan hyvän neuvottelutavan mukaisina koskemaan sopimuksenaikaisen käyttäytymisen lisäksi sopimusneuvottelujen aikaa. Tämän lisäksi hyvän neuvottelutavan määritelmää syvennetään hyödyntämällä oikeustaloustieteellisiä ajankohtaisia näkökulmia, kuten sopimussuunnittelua,relational contracting-ajattelua, globalisoituvaa sopimusoikeutta sekä peliteoriaa.

Rakennusala on sopimusten osalta alue, johon liittyy selviä erityispiirteitä; yleisten sopimusehtojen käyttö, kilpailuttaminen, korostettu myötävaikutusvelvollisuus ja vakiintuneet sopimiskäytännöt. Neuvotteluissa voidaan hyödyntää kilpailutus- tai neuvottelumenettelyä, jotka molemmat nähdään hyvän neuvottelutavan mukaisina sopimusneuvottelutilanteina. Tutkimuksessa kuvataan sekä urakkasopimusten että rakentamisen konsulttisopimusten neuvottelukäyttäytymistä. Urakkasopimuksista erityisesti huomioitavaksi tulevat kokonaisurakoinnin sopimukset; pää- ja aliurakkasopimukset sekä pienurakkasopimukset. Konsulttisopimusten osalta erotetaan kaksi sopimusten pääryhmää; rakennuttajakonsulttisopimukset ja suunnittelusopimukset. Tutkimuksen tarkoituksena on määritellä hyvää neuvottelutapaa valituissa rakennusalan liikesopimuksissa. Määritelmässä hyödynnetään lainopillisien lähestymisen lisäksi oikeustaloustieteen mahdollisuuksia. Tarkoituksena on antaa sopimusneuvottelijoille työkalu, jota voidaan hyödyntää neuvottelujen aikaisen sopivan käyttäytymisen määrittelyssä. Samalla lisätään sopimusoikeudellista ymmärrystä neuvottelujen aikaisesta osapuolten kanssakäymisestä.

Hyvän neuvottelutavan mukaan rakennusalan liikesopimuksissa on korostuvat tiedonantovelvollisuus, luottamus sekä lojaliteetti. Tämä ilmenee rakentamisen sopimuksissa myötävaikutusvelvollisuutena. Lojaliteetti korostuu etenkin osapuolten välisessä käyttäytymisessä, kun taas luottamuksessa on kysymys pikemminkin osapuolten suhtautumisessa toisiinsa. Hyvän tavan mukaisuutta sekä kohtuusperiaatetta puolestaan voidaan käyttää näiden periaatteiden velvoittavuuden rajoittamisessa ja arvioinnissa. Hyvä neuvottelutapa huomioi, että sopimusneuvotteluilla on merkittävä vaikutus myöhemmän vaihdantasuhteen määrittymiselle ja tässä vaiheessa sopimussuunnittelulla voidaan huomattavasti vähentää sopimukseen liittyviä riskejä. Neuvottelujen aikainen käyttäytyminen luo pohjan sopimuksenaikaiselle lojaliteetille ja luottamukselle, joita ilman sopimuksia ei voitaisi solmia. Yksinomaan jälkikäteiseen riidanratkaisuun luottaminen ei mahdollista kannattavaa liiketoimintaa.

Urakkasopimukset nähdään perinteisesti peräkkäisinä toisistaan riippumattomina kertasopimuksina. Käytännön sopimustoiminnassa osapuolten välisellä liikesuhteella kuitenkin on voimakas vaikutus, jolloin sopimusneuvotteluissa korostuvat osapuolten välinen luottamus ja aiempi yhteistoiminta. Tutkimuksessa urakkasopimuksia lähestytäänkin toistuvina sopimuksina, joissa ilmeneerelational contracting-ajattelun piirteitä. Erityisesti konsulttisopimuksissa korostuvat neuvotteluosapuolen etujen huomioonottaminen ja konsulttisopimuksen erityinen luonne toimeksiantosopimuksena. Konsulttisopimuksissa tiedonantovelvollisuus laajenee neuvontavastuuksi myös sopimusneuvottelujen osalta. Hyvän neuvottelutavan mukaista on lisäksi noudattaa toimialojen etujärjestöjen muodostamia eettisiä periaatteita.

Asiasanat: hyvä neuvottelutapa, sopimusneuvottelut, rakennusala, urakkasopimus, konsulttisopimus