Resonanssiputkeen ääntämisen vaikutus kurkunpään ääntöväylän suhteelliseen pinta-alaan ja äänihuulten kontaktiasteeseen
PELTOKOSKI, JOANNA (2013)
2013
Puhetekniikka ja vokologia - Speech Technique and Vocology
Kasvatustieteiden yksikkö - School of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-09-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201310151490
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201310151490
Tiivistelmä
Resonanssiputkia käytetään sekä ääniterapiassa että puhetekniikan harjoituksissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kurkunpään ääntöväylän koon ja äänihuulikontaktin tiiviyden muutoksia putkiäännön aikana verrattuna vokaaliääntöön.
Seitsemän terveäänistä naista, joilla oli kaikilla kokemusta putken avulla harjoittelemisesta, tuotti ensin vokaaliääntöä ja jatkoi sitten tekemällä ääntöä 27 cm pitkään resonanssiputkeen (sisähalkaisija 8 mm, ulkohalkaisija 9 mm) siten, että putken pää oli joko ilmassa tai 2 cm:n syvyydessä vesimukissa. Näytteistä nauhoitettiin nasofiberoskopiavideo ja elektroglottografia EGG. Kolme tutkijaa mittasi suhteellisen muutoksen kurkunpään ääntöväylän suuaukon pinta-alassa. Alueen rajoina toimi edessä kurkunkansi, sivuilla kurkunkansipoimut ja takana kannurustot. Kontaktiaste (CQ, äänihuulten kontaktiaika jaettuna koko periodin pituudella) onnistuttiin mittaamaan kuudelta henkilöltä, tosin kahdelta henkilöltä vain osaksi.
Ilmaan tehdyn resonanssiputkiäännön aikana kurkunpään ääntöväylä kaventui keskimäärin 21 % ja veteen tehdyn putkiäännön aikana keskimäärin 65 % verrattuna vokaaliääntöön. CQ kasvoi kaikilla osallistujilla ilmaan tehdyn putkiäännön aikana verrattuna vokaaliääntöön. Veteen tehdyssä putkiäännössä CQ laski yhdellä henkilöllä ja yhdellä pysyi samana.
Tulosten perusteella näyttää siltä, että ääntöväylän kasvanut impedanssi saa aikaan kurkunpään ääntöväylän kaventumisen ja lisääntyneen kontaktin äänihuulten välillä. Vedessä pidetty resonanssiputki sai aikaan voimakkaamman kaventuman kuin ilmassa pidetty. Siis mitä suurempi impedanssi ääntöväylässä on, sitä kapeammaksi kurkunpään ääntöväylä näyttäisi muodostuvan. CQ:ssa esiintyi variaatiota veteen ääntämisen yhteydessä.
Impedanssin määrän lisäksi myös henkilön harjaantuneisuus putken käytössä näyttäisi vaikuttavan kurkunpään ääntöväylän kaventumiseen. Kaventuma oli voimakkaampi niillä osallistujilla, joilla oli enemmän kokemusta putken käyttämisestä. Impedanssin kasvu (vesivastus) sai kuitenkin aikaan sen, että myös hieman kokemattomammilla osallistujilla näkyi selkeä muutos kurkunpään ääntöväylän koossa. Aihe vaatii lisätutkimusta, mutta impedanssin määrän vaikutus voisi olla hyvä ottaa huomioon esimerkiksi puhetekniikan opetuksessa ja ääniterapiassa, kun valitaan aloittelijalle sopivaa putken tai pillin kokoa.
Seitsemän terveäänistä naista, joilla oli kaikilla kokemusta putken avulla harjoittelemisesta, tuotti ensin vokaaliääntöä ja jatkoi sitten tekemällä ääntöä 27 cm pitkään resonanssiputkeen (sisähalkaisija 8 mm, ulkohalkaisija 9 mm) siten, että putken pää oli joko ilmassa tai 2 cm:n syvyydessä vesimukissa. Näytteistä nauhoitettiin nasofiberoskopiavideo ja elektroglottografia EGG. Kolme tutkijaa mittasi suhteellisen muutoksen kurkunpään ääntöväylän suuaukon pinta-alassa. Alueen rajoina toimi edessä kurkunkansi, sivuilla kurkunkansipoimut ja takana kannurustot. Kontaktiaste (CQ, äänihuulten kontaktiaika jaettuna koko periodin pituudella) onnistuttiin mittaamaan kuudelta henkilöltä, tosin kahdelta henkilöltä vain osaksi.
Ilmaan tehdyn resonanssiputkiäännön aikana kurkunpään ääntöväylä kaventui keskimäärin 21 % ja veteen tehdyn putkiäännön aikana keskimäärin 65 % verrattuna vokaaliääntöön. CQ kasvoi kaikilla osallistujilla ilmaan tehdyn putkiäännön aikana verrattuna vokaaliääntöön. Veteen tehdyssä putkiäännössä CQ laski yhdellä henkilöllä ja yhdellä pysyi samana.
Tulosten perusteella näyttää siltä, että ääntöväylän kasvanut impedanssi saa aikaan kurkunpään ääntöväylän kaventumisen ja lisääntyneen kontaktin äänihuulten välillä. Vedessä pidetty resonanssiputki sai aikaan voimakkaamman kaventuman kuin ilmassa pidetty. Siis mitä suurempi impedanssi ääntöväylässä on, sitä kapeammaksi kurkunpään ääntöväylä näyttäisi muodostuvan. CQ:ssa esiintyi variaatiota veteen ääntämisen yhteydessä.
Impedanssin määrän lisäksi myös henkilön harjaantuneisuus putken käytössä näyttäisi vaikuttavan kurkunpään ääntöväylän kaventumiseen. Kaventuma oli voimakkaampi niillä osallistujilla, joilla oli enemmän kokemusta putken käyttämisestä. Impedanssin kasvu (vesivastus) sai kuitenkin aikaan sen, että myös hieman kokemattomammilla osallistujilla näkyi selkeä muutos kurkunpään ääntöväylän koossa. Aihe vaatii lisätutkimusta, mutta impedanssin määrän vaikutus voisi olla hyvä ottaa huomioon esimerkiksi puhetekniikan opetuksessa ja ääniterapiassa, kun valitaan aloittelijalle sopivaa putken tai pillin kokoa.