Unenaikaisen ihohiilidioksidiosapaineen vaikutus unen laatuun
VANHALA, MATTI (2013)
2013
Lääketiede - Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-10-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201310041452
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201310041452
Tiivistelmä
Unitila määritellään perinteisesti unenaikaisen aivosähkökäyrän (EEG) perusteella. On kuitenkin tilanteita jossa EEG-perustainen uni ja nukkujan subjektiivinen kokemus unesta eroavat merkittävästi. Oire tunnetaan kirjallisuudessa unen havaitsemishäiriönä (Sleep misperception).
Unelle on tyypillistä vähäisempi sympaattinen aktiivisuus, jolloin syketaajuus laskee sekä hengitystiheys ja minuuttiventilaatio pienenevät. Myös ihon pienet verisuonet laajenevat mikä voidaan havaita ihon läpi diffundoituvan hiilidioksidipitoisuuden kohoamisena. Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu näyttöä metabolisen yliaktiivisuuden vaikutuksista unen havaitsemihäiriön syntyyn. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hiilidioksidipitoisuuden ja sympatovagaalisen tasapainon välistä yhteyttä ja sen merkitystä unen subjektiiviseen kokemukseen.
Tutkimukseen rekrytoitiin kuusi tervettä, 18-35-vuotiasta mieshenkilöä. Koehenkilöt nukkuivat kolme yötä unilaboratoriossa, jossa heidän untaan tutkittiin laajan unipolygrafian avulla. Ensimmäinen yö oli totuttelua nukkumiseen laboratorio-olosuhteissa. Jälkimmäisistä kahdesta yöstä satunnaistetusti joko ensimmäisenä tai toisena yönä koehenkilöiden systeemistä hiilidioksidipitoisuutta pyrittiin alentamaan kaksoispaineventilaatiolla ensimmäisen syvänunen jakson (S3/S4) aikana.
Hiilidioksidipitoisuuden lasku onnistui kolmella kuudesta koehenkilöstä ilman merkittävää muutosta EEG:n perusteella määritellyssä unitilassa. Tutkimuksen perusteella pelkällä ihohiilidioksidipitoisuuden laskulla ei näyttäisi olevan vaikutusta autonomisen hermoston toimintaan tai unen havaitsemishäiriön syntyyn.
Unelle on tyypillistä vähäisempi sympaattinen aktiivisuus, jolloin syketaajuus laskee sekä hengitystiheys ja minuuttiventilaatio pienenevät. Myös ihon pienet verisuonet laajenevat mikä voidaan havaita ihon läpi diffundoituvan hiilidioksidipitoisuuden kohoamisena. Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu näyttöä metabolisen yliaktiivisuuden vaikutuksista unen havaitsemihäiriön syntyyn. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hiilidioksidipitoisuuden ja sympatovagaalisen tasapainon välistä yhteyttä ja sen merkitystä unen subjektiiviseen kokemukseen.
Tutkimukseen rekrytoitiin kuusi tervettä, 18-35-vuotiasta mieshenkilöä. Koehenkilöt nukkuivat kolme yötä unilaboratoriossa, jossa heidän untaan tutkittiin laajan unipolygrafian avulla. Ensimmäinen yö oli totuttelua nukkumiseen laboratorio-olosuhteissa. Jälkimmäisistä kahdesta yöstä satunnaistetusti joko ensimmäisenä tai toisena yönä koehenkilöiden systeemistä hiilidioksidipitoisuutta pyrittiin alentamaan kaksoispaineventilaatiolla ensimmäisen syvänunen jakson (S3/S4) aikana.
Hiilidioksidipitoisuuden lasku onnistui kolmella kuudesta koehenkilöstä ilman merkittävää muutosta EEG:n perusteella määritellyssä unitilassa. Tutkimuksen perusteella pelkällä ihohiilidioksidipitoisuuden laskulla ei näyttäisi olevan vaikutusta autonomisen hermoston toimintaan tai unen havaitsemishäiriön syntyyn.