Jacques Chirac et Nicolas Sarkozy vus par Marianne en 2004. Subjectivité, métaphore et construction de sens dans les scénarios stéréotypés
JUUSTI, ALINA (2007)
JUUSTI, ALINA
2007
Ranskan kieli - French Language
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-05-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16831
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16831
Tiivistelmä
Tutkielmamme tavoitteena oli analysoida ilmaisuja joita Marianne-lehden toimittajat käyttivät kirjoittaessaan Nicolas Sarkozyn ja Jacques Chiracin ongelmallisesta suhteesta vuoden 2004 aikana sekä niissä ilmeneviä subjektiivisuuden elementtejä. Nämä usein teatraaliset sananleikit, vertauskuvat sekä stereotyyppeihin viittaavat ilmaisut antavat melko nopeasti tietynlaisen kuvan siitä mitä tapahtuu näiden kahden poliitikoiden sekä näiden taisteluleirien välillä. Humoristisen kuvan takana piilee kuitenkin kovin subjektiivinen luonne ja potentiaalisesti manipuloiva vaikutus (esim. Chirac ”vanha leijona” ja Sarkozy ”raivoava koira”), ottaen huomioon että vuonna 2004 vielä molemmat miehet aikoivat osallistua 2007 presidenttivaaleihin.
Keskityimme Mariannen artikkeleiden tutkumukseen lähinnä siitä syystä, että niistä saamamme kieleltäan erittäin rikas aineisto riitäisi ensiksi todistamaan että sellainen kielenkäyttö on jatkuvaa sekä toiseksi pystyisi tarjoamaan jopa eräänlaisen luokittelumahdollisuuden. Kutsuimme näitä erillisiä ilmaisuryhmiä stereotyyppisiksi skenaarioiksi (scénario stéréotypé), koska usein niistä kehittyy oma mielikuvituksellinen maailmansa, jossa ei pelkästään kahdella ”vastustajalla” mutta myös heidän ympäristöllään on omat naamionsa ja roolinsa.
Laadullisen tutkimusmenetelmän avulla pystyimme sekä luokittelemaan korpuksemme, että analysoimaan sen potentiaalista subjektiivisuutta valitsemamme teoreettiseen viitekehityksen valossa. Diskurssianyalyysi, johon tutkielmamme kuuluu, on luonnollisesti liian laaja teoreettinen kenttä, rajoitimme siis lähestymistapamme kolmeen tarkempaan lähtökohtaan: 1) Catherine Kerbrat-Orecchionin enonciaatioteoriaan 2) vertauskuvaan retorisena aseena manipuloivassa argumentaatiossa sekä 3) stereotyyppien rooliin tarkoituksen muodostumisessa.
Neljään erilliseen skenaarioryhmään jaettu aineistomme näytti Sarkozyn ja Chiracin karussa viidakossa villieläinten hahmossa, pirun ja pyhimyksen naamioiden alla, pettyneenä isänä ja oidipaalisen kriisin keskellä olevana poikana sekä vanhana pelokkaana kuninkaana ja säälittömäna nuorena vallankaappajana. Teoreettiset lähestymistapamme taas valaisivat aineistomme erilaisia subjektiivisuuden elementtejä. Kerbrat-Orecchionin tutkimusten tulosten mukaan joka ikinen diskurssi on subjektiivisuuden leimaama, se vain osoittautuu eri tavalla kontekstista riippuen. Usein subjektiivisin diskurssi on juuri sellainen joka vaikuttaa objektiiviselta ja neutraalilta. Vertauskuvallinen diskurssi vaikuttaa meihin useimmiten ilman että me edes huomaamme sen, koska meidän kognitiivinen konseptijärjestelmä perustuu laajaan assosiaatioverkostoon. Vertauskuva on näin olleen erittäin tehokas ase mielipiteiden manipuloinnissa, koska siitä muodostuvat assosiaatiot vaikuttavat usein automaattisesti saman yhteiskunnan jäseniin. Stereotyypit puolestaan ovat oleellisia tarjoituksen muodostumisessa koska ne auttavat lukijaa tulkitsemaan usein tuntematonta aihetta jonkin tutun käsitteen kautta. Lukija ei kuitenkaan ole täysin avuton tässä tulkitsemisprosessissa: esimerkiksi kun Sarkozya kutsutaan Napoleoniksi, lopullinen valinta siitä kuinka ymmärtää ja tulkita sen, kuuluu lukijalle ja hänen yhteiskunnalleen.
Keskityimme Mariannen artikkeleiden tutkumukseen lähinnä siitä syystä, että niistä saamamme kieleltäan erittäin rikas aineisto riitäisi ensiksi todistamaan että sellainen kielenkäyttö on jatkuvaa sekä toiseksi pystyisi tarjoamaan jopa eräänlaisen luokittelumahdollisuuden. Kutsuimme näitä erillisiä ilmaisuryhmiä stereotyyppisiksi skenaarioiksi (scénario stéréotypé), koska usein niistä kehittyy oma mielikuvituksellinen maailmansa, jossa ei pelkästään kahdella ”vastustajalla” mutta myös heidän ympäristöllään on omat naamionsa ja roolinsa.
Laadullisen tutkimusmenetelmän avulla pystyimme sekä luokittelemaan korpuksemme, että analysoimaan sen potentiaalista subjektiivisuutta valitsemamme teoreettiseen viitekehityksen valossa. Diskurssianyalyysi, johon tutkielmamme kuuluu, on luonnollisesti liian laaja teoreettinen kenttä, rajoitimme siis lähestymistapamme kolmeen tarkempaan lähtökohtaan: 1) Catherine Kerbrat-Orecchionin enonciaatioteoriaan 2) vertauskuvaan retorisena aseena manipuloivassa argumentaatiossa sekä 3) stereotyyppien rooliin tarkoituksen muodostumisessa.
Neljään erilliseen skenaarioryhmään jaettu aineistomme näytti Sarkozyn ja Chiracin karussa viidakossa villieläinten hahmossa, pirun ja pyhimyksen naamioiden alla, pettyneenä isänä ja oidipaalisen kriisin keskellä olevana poikana sekä vanhana pelokkaana kuninkaana ja säälittömäna nuorena vallankaappajana. Teoreettiset lähestymistapamme taas valaisivat aineistomme erilaisia subjektiivisuuden elementtejä. Kerbrat-Orecchionin tutkimusten tulosten mukaan joka ikinen diskurssi on subjektiivisuuden leimaama, se vain osoittautuu eri tavalla kontekstista riippuen. Usein subjektiivisin diskurssi on juuri sellainen joka vaikuttaa objektiiviselta ja neutraalilta. Vertauskuvallinen diskurssi vaikuttaa meihin useimmiten ilman että me edes huomaamme sen, koska meidän kognitiivinen konseptijärjestelmä perustuu laajaan assosiaatioverkostoon. Vertauskuva on näin olleen erittäin tehokas ase mielipiteiden manipuloinnissa, koska siitä muodostuvat assosiaatiot vaikuttavat usein automaattisesti saman yhteiskunnan jäseniin. Stereotyypit puolestaan ovat oleellisia tarjoituksen muodostumisessa koska ne auttavat lukijaa tulkitsemaan usein tuntematonta aihetta jonkin tutun käsitteen kautta. Lukija ei kuitenkaan ole täysin avuton tässä tulkitsemisprosessissa: esimerkiksi kun Sarkozya kutsutaan Napoleoniksi, lopullinen valinta siitä kuinka ymmärtää ja tulkita sen, kuuluu lukijalle ja hänen yhteiskunnalleen.