Lastenreumaa sairastavien 8-15-vuotiaiden psyykkinen hyvinvointi: Sopeutumiseen liittyvien tekijöiden merkitys
KOKKO, SINI; HELENIUS, TARU (2007)
2007
Psykologia - Psychology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-04-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16691
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16691
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella lastenreumaa sairastavien psyykkistä hyvinvointia. Lisäksi mielenkiinnon kohteena oli psyykkiseen hyvinvointiin ja sairauteen sopeutumiseen liittyvien tekijöiden merkitys lastenreumaa sairastavilla.
Tutkimukseen otti osaa 146 lastenreumaa sairastavaa 8−15-vuotiasta lasta ja nuorta, sekä jokaisen huoltaja tai muu läheinen aikuinen. Vertailuryhmä koostui 378 nuoresta ja heitä arvioineista vanhemmista. Mittareina käytettiin kyselylomakkeita (CBCL & CASE) ja aineistoa analysoitiin non-parametrisilla Kruskal-Wallisin ja Mann-Whitneyn testeillä.
Tulokset osoittivat, että lastenreumaa sairastavat voivat psyykkisesti huonommin kuin vertailuryhmään kuuluvat. Sopeutumiseen liittyvistä tekijöistä lastenreuman alatyyppi, lastenreumaa sairastavien sosiaalinen hyvinvointi, koulusuoriutuminen ja pystyvyyskäsitykset osoittautuivat olevan yhteydessä lastenreumaa sairastavien psyykkiseen hyvinvointiin ja sairauteen sopeutumiseen. Lastenreuman alatyypeistä levinnyt oligoartriitti oli yhteydessä muita alatyyppejä huonompaan psyykkiseen hyvinvointiin. Hyvä sosiaalinen hyvinvointi yhdistyi hyvään psyykkiseen hyvinvointiin, kuten myös hyvä suoriutuminen koulussa. Alhaiset pystyvyyskäsitykset selviytymisestä sairauden kanssa näyttivät olevan yhteydessä somaattisen oirehdinnan lisääntymiseen.
Lastenreuman hoidossa tulee kiinnittää huomiota fyysisten tekijöiden ohella myös psyykkisiin ja sosiaalisiin tekijöihin, jotta lapsen tai nuoren psyykkinen hyvinvointi ja sopeutuminen sairauteen toteutuisivat mahdollisimman hyvin. Fyysisen terveydentilan seurannan lisäksi tulee seurata lapsen tai nuoren sosiaalisen verkoston toimivuutta ja psyykkisen hyvinvoinnin toteutumista pitkällä aikavälillä ja tarvittaessa puuttua niihin. Lisäksi lastenreumaa sairastavan koulusuoriutumista ja sairauteen liittyviä pystyvyyskäsityksiä olisi hyödyllistä pyrkiä vahvistamaan, etenkin, jos ne osoittautuvat alhaisiksi. Olisi tärkeää pystyä ajoissa tarjoamaan lastenreumaa sairastaville yksilöllistä erityistukea, jotta psyykkisten ongelmien muodostuminen saataisiin estettyä ja sairauteen sopeutumisella olisi turvalliset lähtökohdat.
Tulevan tutkimuksen olisi hyödyllistä keskittyä selvittämään minkälaiset interventiot olisivat tehokkaita auttamaan lastenreumaa sairastavaa sopeutumaan sairauteensa ja millä keinoin lastenreumaa sairastavista saataisiin eroteltua ne, jotka ovat erityisessä riskiryhmässä psyykkiselle oirehdinnalle. Pystyvyyskäsitysten merkitystä lastenreumaan sopeutumisessa olisi myös hyvä tutkia lisää, koska pystyvyyskäsitys on moniulotteinen käsite ja sen tutkiminen erilaisilla analyysimetodeilla voisi paljastaa lisää yhteyksiä psyykkiseen hyvinvointiin.
Avainsanat: Lastenreuma, oligoartriitti, levinnyt oligoartriitti, polyartriitti, biopsykososiaalinen, sopeutuminen, koulusuoriutuminen, sosiaalinen hyvinvointi, pystyvyyskäsitykset, psyykkinen hyvinvointi
Tutkimukseen otti osaa 146 lastenreumaa sairastavaa 8−15-vuotiasta lasta ja nuorta, sekä jokaisen huoltaja tai muu läheinen aikuinen. Vertailuryhmä koostui 378 nuoresta ja heitä arvioineista vanhemmista. Mittareina käytettiin kyselylomakkeita (CBCL & CASE) ja aineistoa analysoitiin non-parametrisilla Kruskal-Wallisin ja Mann-Whitneyn testeillä.
Tulokset osoittivat, että lastenreumaa sairastavat voivat psyykkisesti huonommin kuin vertailuryhmään kuuluvat. Sopeutumiseen liittyvistä tekijöistä lastenreuman alatyyppi, lastenreumaa sairastavien sosiaalinen hyvinvointi, koulusuoriutuminen ja pystyvyyskäsitykset osoittautuivat olevan yhteydessä lastenreumaa sairastavien psyykkiseen hyvinvointiin ja sairauteen sopeutumiseen. Lastenreuman alatyypeistä levinnyt oligoartriitti oli yhteydessä muita alatyyppejä huonompaan psyykkiseen hyvinvointiin. Hyvä sosiaalinen hyvinvointi yhdistyi hyvään psyykkiseen hyvinvointiin, kuten myös hyvä suoriutuminen koulussa. Alhaiset pystyvyyskäsitykset selviytymisestä sairauden kanssa näyttivät olevan yhteydessä somaattisen oirehdinnan lisääntymiseen.
Lastenreuman hoidossa tulee kiinnittää huomiota fyysisten tekijöiden ohella myös psyykkisiin ja sosiaalisiin tekijöihin, jotta lapsen tai nuoren psyykkinen hyvinvointi ja sopeutuminen sairauteen toteutuisivat mahdollisimman hyvin. Fyysisen terveydentilan seurannan lisäksi tulee seurata lapsen tai nuoren sosiaalisen verkoston toimivuutta ja psyykkisen hyvinvoinnin toteutumista pitkällä aikavälillä ja tarvittaessa puuttua niihin. Lisäksi lastenreumaa sairastavan koulusuoriutumista ja sairauteen liittyviä pystyvyyskäsityksiä olisi hyödyllistä pyrkiä vahvistamaan, etenkin, jos ne osoittautuvat alhaisiksi. Olisi tärkeää pystyä ajoissa tarjoamaan lastenreumaa sairastaville yksilöllistä erityistukea, jotta psyykkisten ongelmien muodostuminen saataisiin estettyä ja sairauteen sopeutumisella olisi turvalliset lähtökohdat.
Tulevan tutkimuksen olisi hyödyllistä keskittyä selvittämään minkälaiset interventiot olisivat tehokkaita auttamaan lastenreumaa sairastavaa sopeutumaan sairauteensa ja millä keinoin lastenreumaa sairastavista saataisiin eroteltua ne, jotka ovat erityisessä riskiryhmässä psyykkiselle oirehdinnalle. Pystyvyyskäsitysten merkitystä lastenreumaan sopeutumisessa olisi myös hyvä tutkia lisää, koska pystyvyyskäsitys on moniulotteinen käsite ja sen tutkiminen erilaisilla analyysimetodeilla voisi paljastaa lisää yhteyksiä psyykkiseen hyvinvointiin.
Avainsanat: Lastenreuma, oligoartriitti, levinnyt oligoartriitti, polyartriitti, biopsykososiaalinen, sopeutuminen, koulusuoriutuminen, sosiaalinen hyvinvointi, pystyvyyskäsitykset, psyykkinen hyvinvointi