Kahden kerroksen turvallisuutta Välimeren rannoilla -turvallisuuspolitiikan tutkimuksen poliittisuus ja turvallisuuden tuottaminen EU:n ja Eurooppa-Välimeri -kumppanuuden arabimaiden kielipeleissä

Abstract

Tutkielmassani käsittelen turvallisuuspolitiikan tutkimuksen poliittisuutta. Näen turvallisuuspolitiikan kulttuurisesti rakentuneena sosiaalisena konstruktiona, joka on turvallisuuspolitiikan tekemisen ja tutkimuksen keskinäisen, vastavuoroisen kehityksen tuote. Tapauksena turvallisuuspolitiikan tutkimuksen poliittisuudesta tarkastelen Eurooppa-Välimeri -kumppanuuden kehyksessä toimivaa EuroMeSCo -asiantuntijayhteisöä. Euromescon tutkimustulos, jonka mukaan EU ja kumppanuuden arabimaat ymmärtävät turvallisuuden käsitteen eri tavoin, muodostaa varsinaisen tutkimuskysymyksen: miten turvallisuuspolitiikan tutkijat tuottavat turvallisuutta eli luovat kulttuurista järjestystä ja mitä seurauksia tällä on sekä Euro-Välimeri -yhteistyölle että laajemmin länsimaisen maailman ja arabimaailman välisille suhteille. Lähestyn tutkimuskysymystäni keskittymällä tarkastelemaan turvallisuuden käsitteen käyttöä EU:a ja arabimaita edustavien tutkijoiden teksteissä. Turvallisuuden käsitteen ymmärrän olevan ajassa ja paikassa muuttuva käsite, jonka käyttö on sosiaalista toimintaa. Lisäksi turvallisuus on aina poliittisesti määriteltyä.

Tutkimuksen kohteen muodostaa siten kahden kulttuurisen kieliyhteisön ­ EU ja arabimaat ­ säännönmukainen kielen käyttö. Analysoin tätä diskurssiteoreettisesta näkökulmasta. Diskurssiteoriaan nojautuen käytän tutkimusmenetelmänä pragmaattis-hermeneuttista Ludwig Wittgensteinin myöhäis-filosofian arkikielen filosofiaa. Osana hermeneuttista, ymmärtävää lähestymistapaa käytän myös politiikan aspektiteoriaa, jossa poliittinen ymmärretään näkökulmana todellisuuteen. Yhdistän kielen käytön sosiaalisena toimintana kansainvälisen politiikan konstruktivistisen lähestymistavan toimija-rakenne -problematiikkaan. Toimija-rakenne -problematiikan ja arkikielen filosofian toiminnallisen monimuotoisuuden ajatuksen avulla analysoin kieliyhteisön kielipelejä ja sitä, miten tiukasti rajatuilla kielipeleillä voidaan luoda kulttuurista järjestystä eli turvallisuutta. Turvallisuus voidaan siten ymmärtää varmuuden tuottamisena epävarmuuden vallitessa kansainvälisessä politiikassa.

Keskeisistä tutkimustuloksista voidaan mainita, että turvallisuuden tuottamisessa korostuu kieliyhteisön kulttuuristen jatkumoiden tuottaminen, joka uusintaa epäsuhtaa asetelmaa sekä EU:n ja arabimaailman että laajemmin lännen ja kehittyvän maailman välillä. Arabimaiden asiantuntijateksteistä voidaan nostaa esille kaksi ulkopolitiikan linjaa, joista ensimmäinen on jyrkempi, länsivastainen ja Iranin alueellista hegemoniaa edistävä linja. Länsivastainen puhe tuottaa arabimaailman uhrin identiteetin, jolloin arabimaat kokevat olevansa koko vallitsevan maailmanjärjestelmän uhreja, mikä toimii oikeutuksena palestiinalaisten kansallisen vastarinnan ulottamiseen koko läntistä maailmaa vastaan. Epäsymmetrian käsite muodostaa varmuutta tuottavan käsiteteknologian, joka ohjaa tehtävää länsivastaista turvallisuuspolitiikkaa. Toinen linja korostaa Välimeren turvallisuuden muutosta ja yhteistyötä EU:n kanssa terrorismin ja Israelin toimien lopettamiseksi. Yhteistyötä korostavassa linjassa on myös nähtävissä turvallisuuskeskustelun avautumista osassa arabimaailmaa. Kummassakin linjassa on selkeästi nähtävissä valtiokeskeistä ja sotilaallista turvallisuutta laajempi turvallisuuden käsite. EU:a edustavien tutkijoiden teksteissä ilmenee ainoastaan yksi puhetapa. Universalistisella puhetavalla, jonka keskiössä on laaja-alaisen turvallisuuden käsite, EU uusintaa historiallisen Euroopan ja kehittyvän maailman perinteistä asetelmaa, jossa valistuksella ja tietotaidolla pyritään korjaamaan kehittyvän maailman ongelmat. Laaja-alaisen turvallisuuden käsitteellä, jolla EU on edistänyt integraatiotaan, EU tuottaa sekä sisäistä että ulkoista turvallisuuttaan. Laaja-alaisen turvallisuuden käsitteessä ei ole niinkään kyse turvallisuuden laajentamisesta ei-sotilaallisiin uhkiin tai valtiota laajempaan turvallisuuteen vaan EU toistaa turvallisuuden lähdettään uusintaakseen eurooppalaista identiteettiään.

Tämän seurauksena EU marginalisoituu maailmanjärjestyksen olleessa murroksessa ja kehittyvän maailman tehdessä tuloaan maailmanjärjestyksen keskiöön. Mielestäni olisi tärkeää pohtia vastaisuudessa, määrittelevätkö transatlanttiset suhteet aina EU:n turvallisuuspolitiikan ja sen mahdolliset turvallisuuspoliittiset vastuut ja, onko tällaisia vastuita EU:lla lainkaan. Se pystyykö EU uudistamaan rooliaan maailmanpolitiikassa ja mitkä EU:n suhteet tulevat olemaan suhteessaan Yhdysvaltojen unilateraaliseen asemaan jatkossa, ovat mielestäni relevantteja kysymyksiä kehitettäessä Euroopan puolustusta.

Asiasanat: Euroopan puolustus, Eurooppa-Välimeri -yhteistyö, pohjois-etelä -suhteet, terrorismi, turvallisuuspolitiikka, politiikan tutkimus, turvallisuus, konstruktivismi, toimija-rakenne, arkikielen filosofia, kielipeli, politiikan aspekti