KOULU- JA TYÖPAIKKAKIUSAAMISEN SEURAUKSET eli Onko kiusaamisen jälkeistä elämää?
PÄRSSINEN, HANNU (2006)
PÄRSSINEN, HANNU
2006
Kasvatustiede, ammattikasvatus - Education, Vocational Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-12-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16365
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16365
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkasteltiin koulu- ja työpaikkakiusaamista ja etenkin niiden seurauksia uhrien myöhempään elämään. Tarkoitus oli tuoda esiin kiusaamisen jälkeinen todellisuus uhrien näkökulmasta.
Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin kiusattujen tuntoja kiusaamistapahtumista, niiden syistä sekä välittömistä seurauksista. Ilmiön ajankohtaisuutta kuvaa hyvin sen runsas esillä olo eri medioissa tutkimuksen ajankohtana.
Tutkimusaineistona oli koulu- ja työpaikkakiusaamisen uhrien internetin keskustelu-foorumeille kirjoittamat kertomukset. Aineistoon valittiin sellaiset kertomukset, joissa kiusaamis-tapahtumat olivat jo takanapäin ja tapahtumien seuraukset näkyvillä. Tutkimusmenetelmänä oli laadullinen tutkimus, narratiivisen elämänkertatutkimuksen keinoin toteutettuna. Metodina tässä käytetty aineistonkeruutapa poikkeaa aiemmin yleisesti käytetyistä keruutavoista, siten, että siinä ei olla missään vaiheessa tekemisissä henkilökohtaisella tasolla tutkittavien kanssa. Uutta oli myös se, että tutkimusaineisto koottiin kokonaan internetistä.
Löytyneiden aineistojen pohjalta valittiin tutkimuskysymysten kannalta sopivimmat kirjoitukset analyysiä varten. Päättely oli lähinnä induktiivista eli aineistolähtöistä, mutta joissain kohtaa myös abduktiivista eli pyrittiin todentamaan joitain teoreettisia johtoideoita aineiston avulla. Tällaisia olivat esimerkiksi olettamus tarinoiden yhteneväisyyksistä tai olettamus kiusaamisen jälkiseurausten vaikutuksista ihmiseen elinikäisesti.
Tutkimuksen tuloksista voidaan havaita koulu- ja työpaikkakiusaamisen olevan todellinen ilmiö. Kertomuksista löytyi paljon yhtäläisyyksiä niin kiusaustavoissa kuin jälkiseurauksissakin.
Koulukiusaaminen koskettaa monia sen uhriksi joutuneita läpi koko kouluajan ja pitkään vielä kouluajanjälkeenkin. Samoin työpaikkakiusaamisen uhreista monet ovat olleet kiusaamisen kohteena pitkiä aikoja ja sen seurauksena vaikeuttanut heidän ja usein koko työyhteisön elämää.
Itsetunnon menettäminen oli molemmissa ryhmissä merkittävimpiä välittömiä seurauksia.
Pitkäaikaisvaikutuksia olivat muun muassa luottamuksen menettäminen ihmisiin, erilaiset psyykkiset ongelmat sekä vakavat ongelmat ihmissuhteissa. Yleisimpiä seurauksia olivat myös masennus ja erilaiset pelkotilat. Kouluaikainen kiusaaminen aiheutti uhreille edellä mainittujen seurausten lisäksi erakoitumista ja koulupelkoa, jotka johtivat esimerkiksi runsaisiin poissaoloihin. Myös työpaikkakiusaamisesta aiheutui runsaasti poissaoloja.
Tuloksista voidaan vetää myös johtopäätöksiä siitä, että aiempien tutkimusten tulokset kiusaamisen välittömistä vaikutuksista pitävät paikkansa ja tutkimus vahvistaa olettamuksen, että kiusaamisen negatiiviset seuraukset ovat hyvin pitkävaikutteisia. Tämä tuli selvästi esiin uhrien kertomuksista ja se onkin tutkimuksen tulosten kannalta merkittävää, koska aiempia tutkimuksia pitkäaikaisseuraamuksista on tehty kovin vähän verrattuna välittömien vaikutusten tutkimuksiin.
Avainsanat: koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen, kouluväkivalta, henkinen väkivaltaa,
koulukiusattu, työpaikkakiusattu