Ära, rikedom, men framför allt reda? En sociolingvistisk studie om den finlandssvenska språknormen i förlagsperspektiv

Abstract

Pro gradu -tutkielmani aiheena ovat kielen normit vähemmistökielen ja kaunokirjallisuuden näkökulmasta. Tarkoituksenani on kartoittaa, miten suomenruotsin kielellisiin erityispiirteisiin kaunokirjallisuudessa suhtaudutaan. Tutkimus toteutetaan analysoimalla kvalitatiivisesti ne 1654 korjausehdotusta, jotka suomenruotsalaisen kustannusyhtiön toimittaja on tehnyt suomenruotsalaisen kirjailijan romaanikäsikirjoitukseen. Ajatuksena on, että kielelliset korjausehdotukset heijastavat suhtautumistapaa sitä kielellistä variaatiota kohtaan, jota suomenruotsissa esiintyy. Variaation taustalla on toisaalta suomenruotsin lähikontakti suomen kieleen, toisaalta sen etäisyys ruotsin kielen ydinalueesta, Ruotsista. Se, kuinka variaatioon suhtaudutaan, kertoo puolestaan suomenruotsin normeista. Tutkimustulosta teoriataustaan peilaten yritän vastata kysymykseen, onko suomenruotsin asema johtanut itsenäisen yleisnormin syntyyn, vai onko suomenruotsi yksi ruotsin kielen alueellisista varieteeteista ja saman yleisnormin alainen kuin ruotsin kielen muut vastaavat varieteetit.

Tutkimuksena taustana perehdyn ensin normin käsitteeseen. Sosiologian normikäsitteen pohjalta voidaan teoretisoida myös kielen normeja. Tutkimuskohteen määrittämiseksi ja laajemman näkökulman tarjoamiseksi myös teoriat plurisentrisistä kielistä, eli kielten kansallisvaltioihin sidoksissa olevista varieteeteista ovat keskeisessä asemassa.

Tutkimustulos paljastaa, että toimitustyön tehnyt kustannustoimittaja on pyrkinyt noudattamaan ruotsinruotsin yleisnormia. Siitä poikkeavat suomenruotsin erityispiirteet on lähes kauttaaltaan korjattu ruotsinruotsin yleiskielen mukaisiksi. Käytettyjä normiteorioita soveltamalla tästä voidaan vetää johtopäätös, että ruotsinruotsin yleisnormi pätee myös suomenruotsiin, ts. suomenruotsilla ei ole itsenäistä kielinormia. Toimitustyössä on havaittavissa myös ristiriitaisuuksia ja ambivalenssia. Nämä piirteet vahvistavat edellisen johtopäätöksen, ettei suomenruotsilla on omaa normia: ne antavat viitteitä siitä, ettei suomenruotsin alueella vallitse yhtenäiseen normiin vaadittavaan kielellistä yhtenäisyyttä.

Tutkimuksessa nousee esiin myös havaintoja suomenruotsin erityispiirteiden laadusta, joiden pohjalta voi päätellä, että suomenruotsille ominaiset poikkeamat yleiskielestä koetaan pikemminkin kielivirheinä kuin kielellisenä rikkautena. Variaation taustalla ovat kuitenkin ne todelliset olosuhteet, joissa suomenruotsi elää ja kehittyy ja joihin myös kielen arviointiperusteet tulee suhteuttaa. Tutkimustulos sotii sitä väittämää vastaan, jonka mukaan ruotsinkielisen kaunokirjallisuuden kentällä suhtaudutaan avomielisesti ja suvaitsevasti suomenruotsille ominaista kielellistä variaatiota kohtaan.

Avainsanat: finlandssvenska, språknormer, pluricentriska språk, förlagsarbete, redigering