Virkistystä ja valistusta sairaille. Sairaalakirjastotoiminnan alku Suomessa ennen vuoden 1961 kirjastolakia

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan sairaalakirjastotoiminnan alkua Suomessa ja vertaillaan sitä kansainväliseen vastaavaan. Ajanjakso käsittää vaiheen 1930-luvun alusta vuoteen 1961, jolloin sairaalakirjastot huomioitiin ensimmäisen kerran kirjastolaissa. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Mikä motivoi varhaisen suomalaisen sairaalakirjastotoiminnan kehittämiseen vaikuttaneita toimijoita? 2) Mistä ja miten toimijat saivat esikuvia ja käytännön kokemusta sairaalakirjastotoiminnan organisoimisesta? 3) Miten he ajattelivat, että toiminta olisi parasta järjestää Suomessa ja miten he argumentoivat näkemystensä puolesta? 4) Miksi kunnallisesta sairaalakirjastotyöstä tuli vallitseva käytäntö? 5) Miten sairaalakirjastotoiminnan alku Suomessa suhteutuu ajallisesti ja laadullisesti muiden kehittyneiden kirjastomaiden alun tilanteeseen?

Keskeisimpinä lähteinä on käytetty erilaisia aikalaisartikkeleita ja uutta kirjastolakia suunnitelleen komitean mietintöä vuodelta 1949. Kirjastoliikkeen linjan toimijoiden näkemyksiä on selvitetty pääosin Kirjasto ja Kansanvalistuslehdessä vuosina 1934­1945 julkaistujen artikkeleiden avulla. Vapaaehtoislinjan toimijan Else Brandersin työtä on tutkittu hänestä kertovan elämänkerta-artikkelin ja hänen itsensä kirjoittamien aikalaisartikkeleiden pohjalta. Muiden maiden sairaalakirjastotoiminnan alun kuvaamiseen on käytetty varsin hajanaista materiaalia eri aikakausilta.

Tutkimustuloksissa selviää, että sairaalakirjastotoimintaan kehittyi ensimmäisen maailmansodan aikana kaksi toisistaan eroavaa linjaa. Amerikassa kehittyi malli, jossa sairaalakirjastotyö nähtiin yleisten kirjastojen tehtäväkentäksi. Englannissa puolestaan kehittyi käytäntö, jossa erilaiset vapaaehtoistyötä tekevät järjestöt ottivat vastuun sairaalakirjastotoiminnasta. Suomessa järjestelmällistä sairaalakirjastotoimintaa alettiin suunnitella 1930-luvulla sekä kirjastoalan että vapaaehtoistyöhön suuntautuneiden toimijoiden taholta. Suomessa kirjastoliike oli kuitenkin niin vahva ja amerikkalaisvaikutteinen, että jo ennen toista maailmansotaa suunnittelutyö kulki Valtion kirjastotoimiston ja Suomen kirjastoseuran viitoittamaa linjaa. Vapaaehtoinen sairaalakirjastotyö jäi marginaaliseksi ilmiöksi. Uutta kirjastolakia suunnitellut komitea huomioi mietinnössään myös sairaalakirjastot ja vuoden 1961 kirjastolaki tarjosi sairaalakirjastotoimintaan 90 %:n valtionosuuden. Toisen maailmansodan jälkeinen nopea hyvinvointivaltiokehitys näkyi myös sairaalakirjastojen kohdalla; 1930-luvun alussa suomalainen sairaalakirjastotoiminta oli vielä jäljessä muista Pohjoismaista, mutta 90 %:n valtionosuus vuoden 1961 kirjastolain seurauksena oli kansainvälisessäkin vertailussa merkittävä.

Asiasanat: historia, laitoskirjastot, sairaalat, vapaaehtoistyö, hyvinvointivaltio