Kun ei se mummun peitto jo kahise Turvan ja pelon paikkoja iäkkäiden naisten elämäkerrallisissa haastatteluissa
MYLLYKOSKI, PIIA (2006)
MYLLYKOSKI, PIIA
2006
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-11-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16196
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16196
Tiivistelmä
Tutkimuskysymykseni ovat millaisena iäkkäiden naisten tilankäyttö ja siihen liittyvät turvallisuuden ja pelon kokemukset näyttäytyvät heidän muistelemanaan ja millaista se tällä hetkellä on. Tutkielman aineisto koostuu viiden iäkkään naisen elämäkerrallisista haastatteluista. Näissä teemahaastatteluissa keskityttiin erityisesti turvallisuuden ja
pelon kokemuksiin erilaisissa tiloissa haastateltavien elämänvaiheissa. Haastateltavat olivat Sopiva-projektin ja kotihoidon asiakkaita. Kotihoidon työntekijöiden lisäksi heidän luonaan kävi myös sosiaalitalkkari. Sosiaalitalkkarit tekivät esimerkiksi kodin pieniä kunnostustöitä ja asioivat kodin ulkopuolella asiakkaiden kanssa. Sosiaalitakkareiden
ja muiden palveluiden osalta keskityn käsittelemään niiden vaikutusta iäkkäiden naisten turvallisuuden tunteisiin.
Näen elämäkerrallisen tutkimuksen mielekkäänä vanhuksia käsittelevässä tutkimuksessa koska käsitykseni mukaan palvelujen tarjonnassa täytyy ottaa huomioon autettavien aiemmat elämänvaiheet ja -kokemukset. Turvallisuuden ja pelon kokemuksia ei ole myöskään juurikaan elämänkerrallisesti tutkittu. Rakensin analyysiäni jäsentämällä sitä kunkin haasteltavan elämänjuonen pohjalta. Käsittelen haastattelutilanteita sosiaalisina tilanteina. Pohdin erityisesti naisten ja vanhusten haastattelemiseen liittyviä erityisiä asioita.
Tulkinnoissani korostuu sekä totuuden että tilan suhteellisuus. Käsittelen tilaa kirjoittamalla reaalisesta ja imaginaarisesta tilasta ja tilan herättämistä tunnekokemuksista ja muistoista. Lähtökohtanani on aineistolähtöisyys ja haastateltavia kunnioittava tulkitseminen. Olen turvallisuudesta ja turvattomuudesta kirjoittaessani pyrkinyt tulkitsemaan haastateltavien omia merkityksenantoja, joissa tunnekokemusten kirjo tulee esille. Hyödynnän narratiivista lähestymistapaa.
Analyysiosuudessa käsittelen erityisesti haastateltavien aiempia elämänvaiheita, vanhuutta ja erilaisia heidän haastatteluhetkellään saamia palveluita. Käsittelen paikkoja, joita naiset ovat halunneet elämänsä varrella ja ulossulkemisia erilaisista tiloista. Aineistossani tuli esille viattomuus, joka liittyy siihen, että seksuaalisista aiheista on
vaiettu haastateltavieni naisten lapsuuden ja nuoruuden vuosikymmenillä. Heille simerkiksi huorittelu on voinut olla käsittämätön kokemus, koska he ovat olleet tietämättömiä sukupuoliasioista. Käsittelen myös naisten kuvailemaa toimijuutta, jonka avulla he ovat tunteneet kyvykkyyttä tilan hallinnassa. Kotitilaa käsittelen erityisesti haastateltavien
ristiriitaisen kotikerronnan kautta. Naisten kertomassa hyvät tilat jäsentyvät yleensä niihin liittyvien ihmissuhteiden kautta. Kaoottisissakin tiloissa on myös lohtua tuovia asioita, jotka paitsi auttoivat vaikeissa hetkissä, myös helpottavat näiden tilanteiden muistelemista nykyään. Aineistosta nousi esille myös se, että muistot voivat olla ruumiillisia ja monien aistien kautta välittyviä.
Aineistosta löytyi puhetta siitä, miten kotitilaan kääntyminen voi vanhuudessa olla pakottavaa. Vanhuksille ei heidän kokemuksensa mukaan välttämättä ole tarjolla luontevia ja helposti saavutettavia tiloja, joissa he voisivat viettää sosiaalista elämää. Tämä tunne voi muodostua esimerkiksi siksi, ettei taloyhtiön kokouksessa suostuta hankkimaan
keinua pihapiiriin iäkkäitä naisia varten. Tällaisten asioiden korjaaminen ei vaatisi isoja taloudellisia ponnistuksia vaan eri ikäisten tarpeiden huomioimista ja kunnioittamista suunnittelussa ja arjen käytännöissä. Haastatteluissa tuli myös esille huoli tulevasta pärjäämisestä ja esimerkiksi vanhainkotiin joutumisesta. anhainkoti tuli esille kohtalonomaisena pakkona oman kunnon saavuttaessa tietyn pisteen mutta myös vastakohtana omalle rajoittavalle ja yksinäiselle kodille, jolloin vanhainkotiin pääsyä toivottiin.
Sosiaalitalkkareiden kohdalla haastateltavat korostivat erityisesti sen arvoa, että kävijä on sama, jolloin suhteesta tulee läheinen. Työn vapaamuotoinen luonne ja se, etteivät työtehtävät ole niin rajattuja kuin kotihoidon työntekijöillä vaikutti suhteisiin. Myös sosiaalitalkkarin luotettavuus nousi aineistossa esille. Haastateltavani tasapainoilivat
tilanteessa, jossa pohtivat sitä, miten paljon apua tarvitsevat ja onko edessä mahdollisesti pian muutto tuetumpaan asumiseen. Erityisesti luottamus siihen, että tietää saavansa tarvittaessa enemmän apua on tärkeää. Aineistossani tuli esille myös teknisiä asioita, joilla turvallisuuteen voi vaikuttaa. Erityisesti siinä korostuu toisten ihmisten toimiminen turvallisuuden tunteeseen vaikuttavina tekijöinä.
Avainsanat: Elämäkerrallinen haastattelututkimus, pelko, turvallisuus, turvattomuus, tila, sosiaalitalkkari, iäkkäät naiset
pelon kokemuksiin erilaisissa tiloissa haastateltavien elämänvaiheissa. Haastateltavat olivat Sopiva-projektin ja kotihoidon asiakkaita. Kotihoidon työntekijöiden lisäksi heidän luonaan kävi myös sosiaalitalkkari. Sosiaalitalkkarit tekivät esimerkiksi kodin pieniä kunnostustöitä ja asioivat kodin ulkopuolella asiakkaiden kanssa. Sosiaalitakkareiden
ja muiden palveluiden osalta keskityn käsittelemään niiden vaikutusta iäkkäiden naisten turvallisuuden tunteisiin.
Näen elämäkerrallisen tutkimuksen mielekkäänä vanhuksia käsittelevässä tutkimuksessa koska käsitykseni mukaan palvelujen tarjonnassa täytyy ottaa huomioon autettavien aiemmat elämänvaiheet ja -kokemukset. Turvallisuuden ja pelon kokemuksia ei ole myöskään juurikaan elämänkerrallisesti tutkittu. Rakensin analyysiäni jäsentämällä sitä kunkin haasteltavan elämänjuonen pohjalta. Käsittelen haastattelutilanteita sosiaalisina tilanteina. Pohdin erityisesti naisten ja vanhusten haastattelemiseen liittyviä erityisiä asioita.
Tulkinnoissani korostuu sekä totuuden että tilan suhteellisuus. Käsittelen tilaa kirjoittamalla reaalisesta ja imaginaarisesta tilasta ja tilan herättämistä tunnekokemuksista ja muistoista. Lähtökohtanani on aineistolähtöisyys ja haastateltavia kunnioittava tulkitseminen. Olen turvallisuudesta ja turvattomuudesta kirjoittaessani pyrkinyt tulkitsemaan haastateltavien omia merkityksenantoja, joissa tunnekokemusten kirjo tulee esille. Hyödynnän narratiivista lähestymistapaa.
Analyysiosuudessa käsittelen erityisesti haastateltavien aiempia elämänvaiheita, vanhuutta ja erilaisia heidän haastatteluhetkellään saamia palveluita. Käsittelen paikkoja, joita naiset ovat halunneet elämänsä varrella ja ulossulkemisia erilaisista tiloista. Aineistossani tuli esille viattomuus, joka liittyy siihen, että seksuaalisista aiheista on
vaiettu haastateltavieni naisten lapsuuden ja nuoruuden vuosikymmenillä. Heille simerkiksi huorittelu on voinut olla käsittämätön kokemus, koska he ovat olleet tietämättömiä sukupuoliasioista. Käsittelen myös naisten kuvailemaa toimijuutta, jonka avulla he ovat tunteneet kyvykkyyttä tilan hallinnassa. Kotitilaa käsittelen erityisesti haastateltavien
ristiriitaisen kotikerronnan kautta. Naisten kertomassa hyvät tilat jäsentyvät yleensä niihin liittyvien ihmissuhteiden kautta. Kaoottisissakin tiloissa on myös lohtua tuovia asioita, jotka paitsi auttoivat vaikeissa hetkissä, myös helpottavat näiden tilanteiden muistelemista nykyään. Aineistosta nousi esille myös se, että muistot voivat olla ruumiillisia ja monien aistien kautta välittyviä.
Aineistosta löytyi puhetta siitä, miten kotitilaan kääntyminen voi vanhuudessa olla pakottavaa. Vanhuksille ei heidän kokemuksensa mukaan välttämättä ole tarjolla luontevia ja helposti saavutettavia tiloja, joissa he voisivat viettää sosiaalista elämää. Tämä tunne voi muodostua esimerkiksi siksi, ettei taloyhtiön kokouksessa suostuta hankkimaan
keinua pihapiiriin iäkkäitä naisia varten. Tällaisten asioiden korjaaminen ei vaatisi isoja taloudellisia ponnistuksia vaan eri ikäisten tarpeiden huomioimista ja kunnioittamista suunnittelussa ja arjen käytännöissä. Haastatteluissa tuli myös esille huoli tulevasta pärjäämisestä ja esimerkiksi vanhainkotiin joutumisesta. anhainkoti tuli esille kohtalonomaisena pakkona oman kunnon saavuttaessa tietyn pisteen mutta myös vastakohtana omalle rajoittavalle ja yksinäiselle kodille, jolloin vanhainkotiin pääsyä toivottiin.
Sosiaalitalkkareiden kohdalla haastateltavat korostivat erityisesti sen arvoa, että kävijä on sama, jolloin suhteesta tulee läheinen. Työn vapaamuotoinen luonne ja se, etteivät työtehtävät ole niin rajattuja kuin kotihoidon työntekijöillä vaikutti suhteisiin. Myös sosiaalitalkkarin luotettavuus nousi aineistossa esille. Haastateltavani tasapainoilivat
tilanteessa, jossa pohtivat sitä, miten paljon apua tarvitsevat ja onko edessä mahdollisesti pian muutto tuetumpaan asumiseen. Erityisesti luottamus siihen, että tietää saavansa tarvittaessa enemmän apua on tärkeää. Aineistossani tuli esille myös teknisiä asioita, joilla turvallisuuteen voi vaikuttaa. Erityisesti siinä korostuu toisten ihmisten toimiminen turvallisuuden tunteeseen vaikuttavina tekijöinä.
Avainsanat: Elämäkerrallinen haastattelututkimus, pelko, turvallisuus, turvattomuus, tila, sosiaalitalkkari, iäkkäät naiset