Ohjauskäsitykset opettajien pedagogisessa ajattelussa - Suoriutumisen kontrolloinnista aitoon, välittävään kohtaamiseen

Abstract

Nykypäivän kasvattajia huolettaa erilaisten oppimisen esteiden ja erityisten tuen tarpeiden lisääntyminen kouluissa (Tilastokeskus 2005). Opettajat etsivät keinoja, joiden avulla saisivat levottomat ja impulsiiviset oppilaat rauhoittumaan ja samanaikaisesti tavoittaisivat perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden (EsiOP 2000; POP 2004) asettamat oppimistavoitteet ja konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaiset aktiiviset ajattelijat ja tiedon rakentajat. Konstruktivismin ihanteet ja koulun arkipäivän realiteetit luovat vastakkaisuuksia, jotka saivat minut pohtimaan lähemmin opettajan tehtävää, opettamista ja oppimisen ohjaamista arkipäivän koulutyössä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opettajien käsityksiä erityistä tukea tarvitsevien lasten oppimisen ohjaamisesta. Määrittelin oppimisen ohjaamisen scaffolding-metaforan avulla tuetuksi osallistumiseksi, joka perustuu Vygotskyn (1978a; 1978b) ja uusvygotskylaisten (Cobb ym. 1993; Palincsar ym. 1993) tutkijoiden näkemyksiin oppimisen sosiaalisesta luonteesta. Toteutin tutkimuksen fenomenografian sitoumuksia ja periaatteita kunnioittaen. Tutkimukseeni osallistui 31 esi-, alku- ja erityisluokanopettajaa. Keräsin aineistoni 24 kirjallisen teemakyselyn ja seitsemän avoimen haastattelun avulla. Tutkimukseni tarkoituksena oli kuvata ohjaukseen liitettyjen käsitysten variaatioita opettajan pedagogiseen ajatteluun sisältyvien ihmis-, tieto- ja oppimiskäsityksien avulla (ks. Patrikainen 1997;1999). Mukana tarkastelussa oli myös opettajien toimintakontekstit ja työn virallinen kehys, opetussuunnitelma. Mielenkiintoni kohdistui fenomenografian mukaisesti siihen, millaisia opettajien ohjauskäsitykset olivat sisällöltään ja millaisia ne olivat suhteessa toisiinsa (Huusko & Paloniemi 2006).

Tutkimukseni tuloksien mukaan kolmasosa opettajista antoi ohjaukselle tehtävien teon kontrolloinnin ja työrauhan turvaamisen merkityksen. Lähes puolet opettajista antoi ohjaukselle oppilaiden yksilöllisen ongelmanratkaisun tukemisen merkityksen. Viidesosa opettajista tiedosti oppilaiden yksilöllisen ongelmanratkaisun tukemisen lisäksi oppimisen sosiaalisen dynamiikan. Näiden opettajien pedagogista ajattelua kuvasi vahva ammatillisuus ja reflektoiva ote omaan työskentelyyn. He pyrkivät luomaan luokkahuoneesta oppimisympäristön, jota kuvaavat yhteisöllisyys, tasa-arvo, yksilöllisyyden kunnioittaminen ja turvallinen ilmapiiri. Nämä piirteet ilmensivät puolestaan heidän oppimisen ohjaamiselle antamia merkityksiä, joista heijastui tuetun osallistumisen piirteet. Näiden opettajien ohjaukselle annettuja merkityksiä voidaan pitää erityistä tukea tarvitsevien lasten oppimista edistävinä.

Nämä ovat tärkeitä havaintoja, koska yhä useampi oppilas tarvitsee oppimiseensa erityistä tukea. Tähän vaateeseen yhteiskunta ei voi vastata lisäämällä keskitetyn erityisopetuksen määrää. Tutkimukseni mukaan tähän haasteeseen voimme vastata luokkahuone- ja opetuskulttuurin muutoksilla. Opettajat tarvitsevat ammatillista tukea oman pedagogisen ajattelunsa tiedostamiselle ja reflektoimiselle. Samaan aikaan opettajat tarvitsevat myös opetussuunnitelmallista vapautta opetuksen järjestämiseen. Opetussuunnitelmallisen etenemisen sijaan aikaa olisi annettava ihmettelylle ja avoimelle vuorovaikutukselle. Oppilaiden kontrolloinnin sijaan olisi luotava avointa ja välittävää ilmapiiriä, joka antaisi jokaiselle erilaiselle oppilaalle mahdollisuuden turvalliseen yrittämiseen, kasvuun ja oppimiseen. Oppimisen ohjausta voidaan näin ollen pitää yhtenä keinona edistää erityistä tukea tarvitsevien lasten oppimista.

Avainsanat: erityistä tukea tarvitseva lapsi, tuettu osallistuminen, opettajan pedagoginen ajattelu