Aikansa kuvia: Vertauskuvallisuus ja visuaaliset keinot Vuoden lehtikuvissa 1962 - 2004
SIPINEN, MIRJA (2006)
SIPINEN, MIRJA
2006
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-06-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15854
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15854
Tiivistelmä
Tutkielmani ydintavoite on pohtia suomalaisen kuvajournalismin ihanteita ja niiden kehitystä Vuoden lehtikuvien kautta. Olen pyrkinyt löytämään ominaisuuksia, jotka eri aikakausina ovat parhaiten luonnehtineet Vuoden lehtikuva -kilpailun voittokuvia. Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota kuvien vertauskuvalliseen sisältöön ja tapoihin ilmaista vertauskuvia.
Aineistoni koostuu Vuoden lehtikuvista kilpailun käynnistymisestä, vuodesta 1962 vuoteen 2004 saakka. Analyysikeinona olen käyttänyt semiotiikan käsitteistöä, mutta myös taidehistoriallisia lähestymistapoja.
Tutkimukseni alkuosa keskittyy yksittäisiin laadullisiin kuva-analyyseihin. Niissä pyrin arvioimaan sitä, rakentuuko kuvan keskeinen viesti vertauskuvalle, ja välittääkö kuva mahdollista vertauskuvallista viestiään metaforan tai metonymian kautta. Arvioin myös kunkin kuvan muotokieltä, tunneskaalaa ja päähenkilöiden merkitystä kuvan kokonaisviestille.
Toisessa osassa olen pyrkinyt saamaan Vuoden lehtikuvista laajemman yleiskuvan tilastollisen analyysin avulla. Olen luokitellut kuvat eri luokkiin mm. päähenkilöiden, pelkistämisen sekä vitsikkyyden ja vakavuuden mukaan. Olen myös luokitellut kuvat vertauskuvallisuuden mukaan metaforisiin, metonymisiin sekä vertauskuvallisesti neutraaleihin kuviin. Näin olen voinut vertailla erityyppisten kuvien osuuksien muutoksia erilaisilla aikaväleillä.
Vertauskuvallisuuden osalta lähtöhypoteesini näyttää pitävän paikkansa: Suuri enemmistö kuvista kertoo sanomansa vertauskuvien avulla. Metaforisten kuvien osuus on vuosien saatossa vähentynyt, ja yhä useampi voittokuva käyttää ilmaisuunsa metonymisia vertauskuvia. Mistään heiluriliikkeen tapaisesta muutoksesta ei kuitenkaan voida puhua, pikemminkin vertauskuvallisuuden käyttö on monipuolistunut siten, että kilpailussa menestyy nykyään niin metaforinen kuin metonyminenkin kuva.
Muista tuloksista selkeimpiä olivat muutokset päähenkilöiden luokissa. 1960- ja 1970 -luvulla poliitikkoja esittävät kuvat olivat selvästi muita tyyppejä suositumpia. 1980-luvulla muiden merkkihenkilöiden kuvat alkoivat nousta yleisimmäksi tyypiksi. 1990- ja 2000-luvuilla tavalliset kansalaiset ovat selvästi suosituin Vuoden lehtikuvan kohde. Kaikista Vuoden lehtikuvista vain kaksi esittää jotakin muuta kuin ihmisiä.
Tulosten perusteella suomalaisessa kuvajournalismissa on todellakin tapahtunut muutoksia. Etenkin tilastollisesta analyysistä selviää, että palkinnon arvoisiksi katsottavat lehtikuvauksen lajit ovat monipuolistuneet. Myös kiinnostus arkeen on lisääntynyt, mikä näkyy mm. yksityishenkilöiden kuvaamisen yleistymisenä. Arkisuus ja yksityisyys näyttää lehtikuvissa kulkevan käsi kädessä metonymisten vertauskuvien kanssa.
Aineistoni koostuu Vuoden lehtikuvista kilpailun käynnistymisestä, vuodesta 1962 vuoteen 2004 saakka. Analyysikeinona olen käyttänyt semiotiikan käsitteistöä, mutta myös taidehistoriallisia lähestymistapoja.
Tutkimukseni alkuosa keskittyy yksittäisiin laadullisiin kuva-analyyseihin. Niissä pyrin arvioimaan sitä, rakentuuko kuvan keskeinen viesti vertauskuvalle, ja välittääkö kuva mahdollista vertauskuvallista viestiään metaforan tai metonymian kautta. Arvioin myös kunkin kuvan muotokieltä, tunneskaalaa ja päähenkilöiden merkitystä kuvan kokonaisviestille.
Toisessa osassa olen pyrkinyt saamaan Vuoden lehtikuvista laajemman yleiskuvan tilastollisen analyysin avulla. Olen luokitellut kuvat eri luokkiin mm. päähenkilöiden, pelkistämisen sekä vitsikkyyden ja vakavuuden mukaan. Olen myös luokitellut kuvat vertauskuvallisuuden mukaan metaforisiin, metonymisiin sekä vertauskuvallisesti neutraaleihin kuviin. Näin olen voinut vertailla erityyppisten kuvien osuuksien muutoksia erilaisilla aikaväleillä.
Vertauskuvallisuuden osalta lähtöhypoteesini näyttää pitävän paikkansa: Suuri enemmistö kuvista kertoo sanomansa vertauskuvien avulla. Metaforisten kuvien osuus on vuosien saatossa vähentynyt, ja yhä useampi voittokuva käyttää ilmaisuunsa metonymisia vertauskuvia. Mistään heiluriliikkeen tapaisesta muutoksesta ei kuitenkaan voida puhua, pikemminkin vertauskuvallisuuden käyttö on monipuolistunut siten, että kilpailussa menestyy nykyään niin metaforinen kuin metonyminenkin kuva.
Muista tuloksista selkeimpiä olivat muutokset päähenkilöiden luokissa. 1960- ja 1970 -luvulla poliitikkoja esittävät kuvat olivat selvästi muita tyyppejä suositumpia. 1980-luvulla muiden merkkihenkilöiden kuvat alkoivat nousta yleisimmäksi tyypiksi. 1990- ja 2000-luvuilla tavalliset kansalaiset ovat selvästi suosituin Vuoden lehtikuvan kohde. Kaikista Vuoden lehtikuvista vain kaksi esittää jotakin muuta kuin ihmisiä.
Tulosten perusteella suomalaisessa kuvajournalismissa on todellakin tapahtunut muutoksia. Etenkin tilastollisesta analyysistä selviää, että palkinnon arvoisiksi katsottavat lehtikuvauksen lajit ovat monipuolistuneet. Myös kiinnostus arkeen on lisääntynyt, mikä näkyy mm. yksityishenkilöiden kuvaamisen yleistymisenä. Arkisuus ja yksityisyys näyttää lehtikuvissa kulkevan käsi kädessä metonymisten vertauskuvien kanssa.