"Kuin tuuli tai pilvi vain" Naiskuva Eeva-Liisa Mannerin näytelmissä Eros ja Psykhe ja Poltettu oranssi
KEKÄLÄINEN, KATRI (2006)
KEKÄLÄINEN, KATRI
2006
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-06-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15803
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15803
Tiivistelmä
Tarkastelen työssäni naiskuvaa Eeva-Liisa Mannerin näytelmissä Eros ja Psykhe ja Poltettu oranssi. Vertailen näytelmien päähenkilöitä Psykheä ja Marinaa kolmen keskeisen teeman, hulluus, seksuaalisuus ja kuolema, kautta. Kysymykseni on, millainen on Mannerin naiskuva ja ovatko Marina ja Psykhe saman hahmon kaksi muotoa. Teoreettinen näkökulmani on feministinen ja käytän työssäni apuna ranskalaista feminististä kirjallisuudentutkimusta sekä psykoanalyysiä.
Ranskalainen feminismi ei hylkää psykoanalyysiä pelkästään naista alistavana järjestelmänä, vaan poimii siitä olennaisen omaan käyttöönsä. Julia Kristevan käsite melankolia kasvaa hulluuden, seksuaalisuuden ja kuolemankaipuun yhteenliittäväksi kokonaiskuvaksi ja väitän, että juuri melankolia on piirre, joka yhdistää Marinan ja Psykhen. Sen lisäksi, että melankolia on kummallakin henkilöllä päällimmäinen diagnoosi ja luonteenpiirre, on Mannerin naiskuva vahvasti determinismiin sidottu. Naiset, myös Mannerin muissa näytelmissä, ovat patriarkaatin alistamia ja heidän subjektiviteettinsa on passiivinen ja alistuva.
Marina ja Psykhe voidaan nähdä saman hahmon muunnelmina, samoin kuin Mannerin näytelmät voidaan nähdä saman tarinan erijuonisina tulkintoina. Mannerin deterministisessä maailmassa ihmisten mahdollisuus rakkauteen tai ylipäätään oman elämänsä suunnan muutoksiin on minimaalinen.
Asiasanat: naiskuva, melankolia, hulluus, seksuaalisuus, kuolema, feminismi
Ranskalainen feminismi ei hylkää psykoanalyysiä pelkästään naista alistavana järjestelmänä, vaan poimii siitä olennaisen omaan käyttöönsä. Julia Kristevan käsite melankolia kasvaa hulluuden, seksuaalisuuden ja kuolemankaipuun yhteenliittäväksi kokonaiskuvaksi ja väitän, että juuri melankolia on piirre, joka yhdistää Marinan ja Psykhen. Sen lisäksi, että melankolia on kummallakin henkilöllä päällimmäinen diagnoosi ja luonteenpiirre, on Mannerin naiskuva vahvasti determinismiin sidottu. Naiset, myös Mannerin muissa näytelmissä, ovat patriarkaatin alistamia ja heidän subjektiviteettinsa on passiivinen ja alistuva.
Marina ja Psykhe voidaan nähdä saman hahmon muunnelmina, samoin kuin Mannerin näytelmät voidaan nähdä saman tarinan erijuonisina tulkintoina. Mannerin deterministisessä maailmassa ihmisten mahdollisuus rakkauteen tai ylipäätään oman elämänsä suunnan muutoksiin on minimaalinen.
Asiasanat: naiskuva, melankolia, hulluus, seksuaalisuus, kuolema, feminismi