Runo puheenvuorona: kulttuurista keskustelua Gianni D'Elian, Pier Paolo Pasolinin ja Salvatore Quasimodon lyriikassa

Abstract

Tutkielma käsittelee runon dialogisuutta, sen kiisteltyjä mahdollisuuksia osallistua aikalaiskulttuurissaan ja toisissa kulttuureissa käytäviin keskusteluihin ja kamppailuihin käsitteellistämisen ja tulkinnan keinoista. Kohdetekstit edustavat italialaista runoutta toisen maailmasodan päättymisestä tälle vuosituhannelle. Keskeisimpiä niistä ovat Pier Paolo Pasolinin runokokoelma La Religione del mio tempo sekä elokuva- ja romaani Teorema. Perspektiiviä kulttuurisen keskustelun ilmiöön laajentavat Salvatore Quasimodon runokokoelman Giorno dopo giorno sekä Gianni D’Elian kokoelman Bassa stagione analyysit. Teokset nähdään osana italialaisessa kirjallisuudessa keskeistä sosiaalisesti osallistuvien ja poeettiseen kieleen kääntyneiden suuntausten kamppailua. Tutkimuskysymyksenä on, millaisilla dialogisilla keinoilla kohdeteokset osallistuvat kielellisiin ja kulttuurisiin vuorovaikutusprosesseihin ja millaisilla kriittisillä keinoilla ne kyseenalaistavat vallitsevia käsityksiä sekä symbolista vallankäyttöä.

Runon dialogisia mahdollisuuksia ja kulttuurisen keskustelun rakentumista lähestytään tutkielmassa usein eri metodein: Strukturalistisen ja formalistisen kirjallisuudentutkimuksen avulla hahmotetaan kirjallisuudelle kielenkäytönalueena ominaisia rakenteita, keinoja ja funktioita, joista keskeisimpiä ovat poeettinen (viestiin keskittynyt, tulkinnavaraisuutta korostava) sekä vieraannuttava (itsestäänselvyyksiä oudoksi tekevä) funktio. Kriittisen diskurssianalyysin keinoin eritellään kirjallisuuden asemaa sosiaalisena diskurssina, kielenkäytön alueena tai tapana muiden joukossa, ja tarkennetaan, mitä kirjallisuuden funktioilla tehdään ja kenelle. Häiritsemällä lukijan aiempia kielellisiä, tekstuaalisia ja kontekstuaalisia käsityksiä kirjallisuus voi uudistaa vallitsevia ilmaisuresursseja ja käsitteellistämisen malleja.

Runon kriittisiä keinoja tarkastellaan kirjallisten suuntausten kamppailun, toisiinsa punoutuvien kirjallisten ja suullisten diskurssien, tiedostetun tekstuaalisuuden sekä ristiriitaisten puhuja- sekä lukija-asemien näkökulmasta. Tärkeitä analyysikeinoja tekstien välisen vuorovaikutuksen jäljittämiseen löytyy myös intertekstuaalisuuden, multimodaalisuuden ja kulttuurin tutkimuksesta sekä kielitieteen dialogisista ja funtionaalisista suuntauksista. Runon dialogisuutta tutkitaan suhteessa muuhun mediaan seuraamalla kulttuurisen keskustelun rakentumista mediumista toiseen sekä suhteessa rinnakkaisiin ilmaisukeinoihin, kuten kuvan ja äänen moodeihin. Tekstuaalista vuorovaikutusta eritellään teosten puhujaroolien rakentumista sekä puheakteja ja -funktioita tarkastelemalla.

Kirjallisuudentutkimuksen, mediakulttuurin ja kielitieteen näkökulmat luotaavaat kulttuurisen keskustelun ilmiötä eri tasoilla ja tarkkuusasteilla. Useita metodeita hyödyntävällä kollaasitekniikalla pyritään rakentamaan analyysimalli, jolla runon tekstuaalisen vuorovaikutuksen keinoja voidaan mielekkäästi tarkastella teoriassa ja käytännössä, kirjallisen kentän sisällä ja kulttuuristen käytäntöjen keskellä.

ASIASANAT

Dialoginen, D’Elia, diskurssi, elokuva, funktionaalinen, formalismi, intersemioottinen, intertekstuaalinen, Italia, kielenkäyttö, kirjallisuus, kriittinen, kulttuuri, lingvistinen, media, moodi, multimodaalinen, Pasolini, puheakti, puhefunktio, puhujarooli, puhuja-asema, Quasimodo, romaani, runo, skeema, sosiaalinen, valta, vieraannuttaminen, viitekehys