Adoptionhakijoiden kokemuksia adoptioneuvonnasta

Abstract

Tutkielmassa tarkasteltiin adoptionhakijoiden kokemuksia adoptioneuvonnasta. Adoptioiden määrä on kasvanut viime vuosina kansainvälisen adoption yleistyttyä. Adoptoiminen edellyttää aina lakisääteistä adoptioneuvontaa, jota antaa sosiaalityöntekijä. Neuvonnan tarkoituksena on selvittää hakijoiden soveltuvuus adoptiovanhemmiksi ja valmentaa heitä siihen. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten adoptioneuvonta toimii käytännössä adoptionhakijoiden näkökulmasta. Aiheen teoreettisessa taustoituksessa käsiteltiin adoptiota, sen muuttumista ajan kuluessa, nykyistä lainsäädäntöä ja käytäntöä, adoptioneuvonnan tarkoitusta ja käytäntöä, adoptiovanhemmuutta sekä asiakassuhdetta.

Tutkimuksessa käytettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä. Aineistonkeruussa käytettiin kahta tapaa: kirjoituspyyntöä ja teemahaastattelua. Aineisto koostui yhteensä seitsemästä kirjoituksesta ja haastattelusta. Aineiston analyysissä käytettiin menetelmänä teemoittelua. Aineistosta nostettiin esiin kolme adoptionhakijoiden kokemuksissa toistuvaa pääteemaa: adoptioneuvonnan kesto, sosiaalityöntekijän arviointi ja valta sekä hakijan ja sosiaalityöntekijän suhde. Tutkimuksessa korostuivat hakijoiden kriittiset kokemukset. Tutkimukseen osallistuneita yhdisti kokemus neuvonnan liian pitkästä kestosta, joka aiheutti turhautumista. Hakijat tunsivat olevansa valmiita adoptiovanhemmiksi jo ennen neuvonnan aloittamista. Sosiaalityöntekijöiden kiire ja muut työtehtävät aiheuttivat neuvonnan pitkittymistä. Hakijat kokivat olevansa täysin sosiaalityöntekijän armoilla. Työntekijällä oli valta päättää kaikesta neuvonnassa. Hakijoiden kokemuksen mukaan neuvonta oli lähes yksinomaan ylhäältäpäin tulevaa arviointia. He kaipasivat enemmän valmennusta adoptiovanhemmuuteen. Hakijoiden kokemusten perusteella suhde neuvontatyöntekijään vaikutti eniten neuvonnan sujumiseen. He kokivat tärkeäksi olemisen samalla aaltopituudella työntekijän kanssa. Useimmat hakijat kertoivat vaikeuksista löytää yhteistä kieltä työntekijöiden kanssa. Hakijat myös arvostelivat työntekijöiden käytöstä, jonka he kokivat välillä loukkaavana. Lisäksi työntekijöiden ammattitaitoa kritisoitiin.

Adoptioneuvonnassa on aina kaksi osapuolta: työntekijä ja hakija. Näin on myös kaksi hyvin erilaista näkökulmaa asioihin ja tämä aiheuttaa ristiriitoja suhteessa. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on varmistaa, että lapsen etu toteutuu ja että lapsi saa hyvän kodin. Adoptionhakijoita ei voida tässä tehtävässä sysätä sivuun. Heidät tulee ottaa huomioon ja kuunnella heidän toiveitaan ja odotuksiaan. Ristiriidoista tulee päästä yhteisymmärrykseen ja yhteistyöhön. Näin työntekijä ja hakija voivat kohdata samalla tasolla ymmärtäen toisiaan.