Siveellisyys ja sen todellistuminen arkielämässä : Tutkielma J. V. Snellmanin filosofiasta

Abstract

Tutkin työssäni J. V. Snellmanin filosofian käsittelemää siveellisyyttä ja sen todellistumista arkielämässä. ”Siveellisyys” on Snellmanin filosofian keskeinen käsite, jonka alunperin laaja merkitys on supistunut nykykielessä sukupuolimoraaliin.

Tutkielman keskeisiä teemoja ovat yksilösubjektin moraalinen toiminta, siveellisyys perheen, kansalaisyhteiskunnan ja valtion olemuksena sekä siveellisyyden todellistuminen näissä yhteisöissä. Käsittelen lisäksi siveellisyyden olemusta sekä osoitan Snellmanin siveellisyysfilosofian yhteyksiä Hegelin, Kantin, Millin, Tocquevillen ja Herderin ajatusten kautta humanismiin, valistukseen ja romantiikkaan.

Tutkimuksen keskeinen kysymys ”mitä on siveellisyys?” saa rinnalleen kysymyksen ”miten siveellisyys todellistuu?”. Siveellisyys on oikean todellisuus, jolloin siveellisyys todellistuu ihmisten toiminnassa. Oikean määrittyminen tapahtuu yhteisön kautta, jolla on yhteys maailmanhenkeen, jota voidaan kutsua Absoluutiksi, Kaitselmukseksi tai Jumalaksi. Yksilö todentaa itseään osana siveellistä maailmanjärjestystä ponnistellessaan sivistyksen kautta kohti totuutta. Siinä subjektin yksilöllinen tahto yhtyy yleiseen tahtoon, jolloin maailmanhenki todentuu yksilön itsetietoisissa, vapaaehtoisissa teoissa. Ihmisen toimintakenttäyhteisöinä ovat perhe, kansalaisyhteiskunta ja valtio. Siveellisyys kehittyy perherakkaudesta lainkuuliaisuuteen ja saavuttaa täydellisen muotonsa kansallishenkenä valtiossa.

Snellmanin siveellisyys vastaa Hegelin käsitystä, jossa se sisältää moraalin objektiivisen puolen. Sen muodostavat yhteiskunnalliseen järjestykseen kuuluvat tavat ja normit. Edellä mainitut yhteisöt ovat siveellisyyden muotoja ja osia yhteiskunnallisesta järjestyksestä sekä sen ylläpitämisen toimintakenttiä. Snellman kuitenkin eroaa Hegelistä arvostellessaan yhteiskunnallisia oloja Lärän om staten-teoksessaan. Siinä Snellman hylkää idealismissaan hegeliläisen dialektiikan käsitteen syvän analyysin.

Snellman painottaa yksilöitä ja heidän pyrkimyksiään enemmän kuin Hegel, jonka historiallisesti toimivat yksilöt jäävät yleensä hengen tiedottomiksi välineiksi. Jumaluuden tulee saada ilmauksensa kansallishengen valtaamassa yksilössä, mikä on yksi Snellmanin opin perusta. Yksilö ei saa olla egoistinen, vaan hänen on omistauduttava yhteisölle.

Perheessä luodaan siveellisyyden perusta kasvattamalla lapset siten, että vanhemmat siirtävät sukupolvi sukupolvelta yhteiskunnan hyväksymät tavat ja käsitykset eteenpäin tuleville kansalaisille. Kansalaisyhteiskunnassa siveellisyys on passiivista lainkuuliaisuutta. Toisaalta arkielämän työ ja toiminta kuuluvat Snellmanin mukaan tärkeänä osana siveellisyyteen. Siveellisyys täydellistyy valtiossa kansallishengeksi, joka on yleisen hyvän tavan ja yksilön vakaumuksen täydellistä sopusointuusuutta. Se on sekä legaalista että moraalista toimintaa.

Siveellinen yksilö saavuttaa täydellisyyden ja noudattaa tapaa, koska on vakuuttunut sivistyneen siveellisen omantuntonsa ohjeesta teon järjellisyydestä. Käytännön toiminnassa on tärkeää saada sivistynyt kansanosa ymmärtämään köyhälistön aseman parantaminen niin sivistyksen kuin talouden osalta. Historiallinen kehitys luo inhimillisen toiminnan kautta lujan yhteishengen kansaan, jonka päämääränä on kielellinen ja hallinnollinen itsenäisyys ja yhtyä muiden kansakuntien kanssa maailmanhengen toimintaan.