Rouva muutosjohtaja ja muita menestystarinoita. Naisjohtajat suomalaisessa aikakauslehdistössä

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen aikakauslehdistön luomaa kuvaa naisjohtajista ja naisjohtajuudesta. Tutkielman aineisto koostuu pääasiassa naisjohtajista tehdyistä henkilöjutuista. Tarkoituksena on selvittää, miten naisjohtajat näkyvät aikakauslehdistössä, miten naisjohtajuudesta puhutaan, millaisina naisjohtajat esitetään sekä miten naisjohtajat itse suhtautuvat naisjohtajuuden ongelmiin ja johtajuuteen. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, löytyykö eri aikakauslehtityypeistä erilaisia tapoja käsitellä naisjohtajuutta tai esittää naisjohtaja, ja eroavatko naisjohtajien henkilöjutut miesjohtajien henkilöjutuista.

Tutkielmassa käytetään sekä määrällisiä että laadullisia tutkimusmenetelmiä. Metodologinen tulkintakehys muodostuu ennen kaikkea diskurssin, representaation ja stereotypian käsitteiden kautta.

Kun henkilöjuttuja tarkastellaan määrällisesti, johtaminen näyttäytyy miehisenä alueena. Naisjohtajista tehtyjä juttuja oli aineistossa vajaa kolmannes kaikista henkilöjutuista. Yleisaikakaus- ja ammattilehtiin verrattuna naistenlehdet olivat kuitenkin poikkeus: naistenlehdistä löytyi selkeästi enemmän nais- kuin miesjohtajia. Taloudelliseen eliittiin kuuluvien johtajien eli suuryritysten (mies)pääjohtajien osuus oli aineistossa korostunut, kun taas erityisesti julkisen sektorin naisjohtajat olivat todellisiin osuuksiin verrattuna aliedustettuina aineistossa.

Naisjohtajuutta käsiteltiin aikakauslehdissä tasa-arvokysymyksenä, ja naisjohtaja nähtiin usein valtavirrasta ­ miehisestä johtajuudesta ­ poikkeavana esimerkkinä. Teksteissä näkyivät taustaoletukset sukupuolten hierarkiasta työelämässä sekä naisten ja miesten erillisistä sfääreistä.

Naisjohtajat sekä myönsivät että kielsivät naisten ja miesten erot johtamistavoissa, ja he käyttivät kumpaakin oikeuttamaan naisjohtajuutta. Jos erot myönnettiin, naiseuden katsottiin tuovan lisäarvoa johtamiseen. Jos taas erot kiellettiin, naisten katsottiin olevan täysin miehiin rinnastettavissa: vain yksilöiden ominaisuudet merkitsevät johtajapaikkoja täytettäessä.

Naisjohtajien kommenteissa näkyi kaksi erilaista puhetapaa eli diskurssia siitä, mistä naisjohtajien vähyyden katsotaan johtuvan. Selvästi käytetympi on individualistinen diskurssi, joka korostaa naisten omaa vastuuta urakehityksestään. Rakenteellista diskurssia, joka korostaa naisista riippumattomia tekijöitä syynä naisjohtajien vähyyteen, esiintyy teksteissä huomattavasti vähemmän. Individualistinen diskurssi on naisjohtajille todennäköisesti helpompi puhetapa: silloin ei asetuta uhreiksi eikä toisiksi, normista poikkeaviksi.

Naisjohtajat esittäytyivät henkilöjutuissa vahvoina naisina, jotka kielsivät joutuneensa sukupuolisen syrjinnän kohteeksi. Naisia kuvailtiin tai he kuvailivat itseään toisaalta feminiinisinä, mutta toisaalta maskuliinisina johtajina ja ihmisinä, mikä voi kertoa naisjohtajien kohtaamista kaksoisodotuksista: heidän tulisi vastata odotuksiin sekä maskuliinisesta johtajasta että feminiinisestä naisesta. Naisjohtajat suhtautuivat työhönsä intohimoisesti, mutta välttivät korostamasta valtaansa.

Ensisijainen vastuu perheestä näyttäytyi teksteissä naisen tehtävänä. Naisjohtajat myönsivät työn ja perheen yhdistämisen vaikeudet, mutta painottivat perheellisyyden positiivisia puolia, kuten perheen antamaa tukea ja mahdollisuutta irtautua työn maailmasta. Naisjohtajat myös korostivat vapaa-ajan ja harrastusten merkitystä työn vastapainona.

Toimittajat ottivat naisjohtajuuden ongelmat haastatteluissa esille, vaikka naisjohtajat itse pyrkivät niitä vähättelemään. Onko ongelmiin huomion kiinnittäminen sitten hyvä vai huono asia? Toisaalta se tuo asiaa ja ongelmia ihmisten tietoisuuteen, mutta toisaalta se voi vahvistaa jakoa mies- ja naisjohtajiin ja sukupuolten erillisiin sfääreihin. Tällöin myös oletukset sukupuolen vaikutuksesta johtajuuteen ­ esimerkiksi oletukset nais- ja miesjohtajien erilaisista johtamistyyleistä ­ voivat säilyä.

Asiasanat: naiset, johtajuus, aikakauslehdet