Hyvä tappaja: sympatian rakentuminen elokuvassa ja romaanissa

Abstract

Tutkielmani käsittelee fiktion henkilöhahmojen kehittymistä lukijan ja katsojan ystäviksi. Erityisesti populaarikirjallisuudessa ja valtavirtaelokuvissa sankarihahmot esitetään melko ongelmattomina, itsestäänselvyyksinä. James Bondilla on ”lupa tappaa”, mutta tuon luvan oikeutusta ei missään vaiheessa kyseenalaisteta. James Bond on toki niin sanottujen hyvien puolella, vaikka hän käyttää vähintäänkin kyseenalaisia keinoja päämääriensä saavuttamiseksi. Mutta miten tilanne muuttuu, kun sankariksi nouseekin fiktion henkilö, joka on lähtökohtaisesti paha? Tässä tutkielmassa pääasiallinen tutkimuskohde on Kummisetä-elokuvan (ohjannut Francis Coppola) ja The Godfather-romaanin (kirjoittanut Mario Puzo) henkilöhahmo Michael Corleone. Michaelista kasvaa niin hyvä katsojan ja lukijan ystävä, että me jännitämme yhdessä Michaelin kanssa hänen suunnittelemiensa murhien onnistumista. Tärkeään asemaan tutkimuksessa nousevat myös herrat Monsieur Verdoux (Charles Chaplinin elokuvassa Monsieur Verdoux) ja Humbert Humbert (Vladimir Nabokovin Lolita-romaanissa). Edellinen viettelee ja murhaa naisia elättääkseen omaa perhettään, jälkimmäinen rakastuu 12-vuotiaaseen tyttöön ja murhaa miehen, jonka hän uskoo sekaantuneen ala-ikäisiin lapsiin.

Tutkimuksen tekemisen lähtökohdat ovat elokuvan ja romaanin kerronnan tutkimussuuntauksissa. Näkökulmani tutkimuksen tekemiseen on fenomenologinen. Tällöin minua kiinnostaa henkilöhahmoa kohtaan tunnetun sympatian rakentuminen nimenomaan lukijan ja katsojan näkökulmasta. Narratologinen kirjallisuudentutkimus ja neoformalistinen elokuvatutkimus luovat teoreettisen lähtökohdan tutkimuskohteiden kohdeherkälle analysoinnille. Tutkimukseni näkökulma on siis kahtalainen: fiktiivisen tekstin rakenteen tutkiminen ja sitä kautta sympaattisen yhteyden rakentuminen lukijaan ja katsojaan. Romaani- ja elokuvakerronnan sympatian rakentamiseen vaikuttavien kerrontateknisten keinojen pohjalta kokoan sympatian struktuurin poetiikkaa, yleisempää teoriaa sympatian rakentumisesta lukijan/katsojan ja kerronnan/henkilöhahmon välille. Tämän suhteen kautta lukijalle/katsojalle muodostuu näkökulma tarinan tulkitsemiseen tietyllä tavalla. Huomattavaa on, että sympatian rakentuminen ei ole riippuvainen siitä, onko kerronta ensimmäisen vai kolmannen persoonan kerrontaa. Tosin, kerronnan keinot ovat osin erilaiset.

Analyysi tutkielmassa on kohdeherkkää. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkin kutakin kohdetekstiä sen ominaislaatuun keskittymällä. Tämän kohdeherkän tutkimusnäkökulman keskeisenä teemana on pahaan henkilöhahmoon samastuminen. Analyysissä luon kuhunkin kohdetekstiin sille sopivia fokuksia keskittyen fiktion moninaisten sympatian rakentamisen keinojen etsimiseen. Tässä mielessä tutkimus on enemmän temaattista aihepiiriä ja romaanin/elokuvan kerrontakeinoja avaava, kuin niitä systemaattisesti sulkeva ja kategorisoiva. Tutkielma valottaa myös elokuvan ja romaanin kerrontakeinojen eroja huomioiden toisaalta molempien mediumien kyvyn rikkoa rajoja.

Avainsanoja: sympatia, henkilöhahmo, samastuminen, identifikaatio, narratologia, neoformalismi, näkökulma, Chaplin, Nabokov, Puzo, Coppola, Verdoux, Humbert, Michael, Corleone, melodraama, gangsteri, murha, tappaja, romaani, elokuva, adaptaatio.