Televisio kasvattajana : Televisio-ohjelmien merkitys lasten sosialisaatioprosessissa
MÄKELÄ, HELENA (2006)
MÄKELÄ, HELENA
2006
Kasvatustiede - Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-05-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15633
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15633
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena on kuvata ja ymmärtää lasten itsensä kertomana millainen kasvattaja televisio on heidän sosialisaatioprosessissaan.Tarkastelun kohteena on kolme osa-aluetta, joita ovat oppimisen ja tunteiden näkökulmat sekä sosiaalisen lähipiirin merkitys lapsen televisiokäyttäytymiseen.
Tutkimus on kvalitatiivinen ja perustuu fenomenologiseen lähestymistapaan. Tutkimusaineisto kerättiin yksilöhaastattelua käyttäen kymmeneltä 9-11 vuotiaalta lapselta, joista puolet olivat tyttöjä ja puolet poikia.Haastattelussa käytettiin etukäteen laadittuja puolistrukturoituja kysymyksiä.Aineiston analysointi tapahtui tutkijan oman ajatteluprosessin avulla, jota ohjasi osaltaan tutkimuksen ongelmanasettelu ja toisaalta avoin mieli yllättäville havainnoille.
Tutkimustulosten mukaan televisio sijoittui yhdeksi osaksi lasten elämään, mutta ei selvästi muodostanut merkittävintä aluetta. Oppiminen television kautta oli enemmänkin spontaania kuin tietoisen tavoitteellista.Televisiosta oppiminen ei siten mennyt formaalisen oppimisen kuten kouluoppimisen edelle. Tunteiden osalta voidaan todeta, että televisiosta lapset hakivat pääasiassa viiihteenomaista, mukavaa oloa johon voi liittyä jännitystä.Selvän väkivallan näkeminen kuitenkin pelotti. Sosiaalisen lähipiirin merkitys lapsen televisionkatseluun jakautui perheenjäsenten ja ystävien kesken eri tavalla. Perheenjäsenten kanssa katsottiin yleensä jonkin verran, mutta ohjelmista ei juurikaan keskusteltu kun taas
kavereiden kanssa ei yhdessä paljon katseltu, mutta sen sijaan ohjelmista keskusteltiin myöhemmin. Merkittävä havainto oli lasten kypsä ja aktiivinen asenne ohjelmavalintojen suhteen.
Tutkimus on kvalitatiivinen ja perustuu fenomenologiseen lähestymistapaan. Tutkimusaineisto kerättiin yksilöhaastattelua käyttäen kymmeneltä 9-11 vuotiaalta lapselta, joista puolet olivat tyttöjä ja puolet poikia.Haastattelussa käytettiin etukäteen laadittuja puolistrukturoituja kysymyksiä.Aineiston analysointi tapahtui tutkijan oman ajatteluprosessin avulla, jota ohjasi osaltaan tutkimuksen ongelmanasettelu ja toisaalta avoin mieli yllättäville havainnoille.
Tutkimustulosten mukaan televisio sijoittui yhdeksi osaksi lasten elämään, mutta ei selvästi muodostanut merkittävintä aluetta. Oppiminen television kautta oli enemmänkin spontaania kuin tietoisen tavoitteellista.Televisiosta oppiminen ei siten mennyt formaalisen oppimisen kuten kouluoppimisen edelle. Tunteiden osalta voidaan todeta, että televisiosta lapset hakivat pääasiassa viiihteenomaista, mukavaa oloa johon voi liittyä jännitystä.Selvän väkivallan näkeminen kuitenkin pelotti. Sosiaalisen lähipiirin merkitys lapsen televisionkatseluun jakautui perheenjäsenten ja ystävien kesken eri tavalla. Perheenjäsenten kanssa katsottiin yleensä jonkin verran, mutta ohjelmista ei juurikaan keskusteltu kun taas
kavereiden kanssa ei yhdessä paljon katseltu, mutta sen sijaan ohjelmista keskusteltiin myöhemmin. Merkittävä havainto oli lasten kypsä ja aktiivinen asenne ohjelmavalintojen suhteen.