Kielellä leikittelyn keinot koululaisvitseissä
HÖRKKÖ-GRANÖ, JOHANNA (2006)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
HÖRKKÖ-GRANÖ, JOHANNA
2006
Suomen kieli - Finnish Language
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2006-04-03Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan uusissa koululaisvitseissä esiintyvää kielellä leikittelyä. Tutkielmassa selvitetään kvalitatiivisen ja deskriptiivisen analysoinnin kautta, miten kielellä koululaisvitseissä leikitellään ja mihin eri tekniikoihin vitsien sanaleikit perustuvat. Lisäksi tarkastellaan hieman yleisesti huumorin olemusta ja luonnehditaan koululaisvitsien huumorin ominaispiirteitä. Huumorin tarkastelun osalta tutkielma liittyy tyylintutkimukseen. Vitseissä käytettyjen sanaleikkitekniikoiden tarkastelun osalta tutkielma koskettaa kielentutkimuksen eri osa-alueita. Keskeisellä sijalla on etenkin semantiikka.
Tutkielman aineistona olevat kielellä leikittelyn esiintymät on kerätty kustannusyhtiö Otavan julkaisemasta ”400 uutta koululaisvitsiä” -sarjan viidestä teoksesta, jotka ovat ilmestyneet vuosina 2000−2004. Sarjan on toimittanut Pirkko-Liisa Perttula.
Koululaisvitseissä suosittuja leksikaalisen leikittelyn keinoja ovat leksikaalisella monitulkintaisuudella sekä erilaisilla neologismeilla ja sanan muuntelulla leikittelyt. Leksikaalisella monitulkintaisuudella leikittelyssä hyödynnetään runsaasti polysemian ja leksikaalisen homonymian aikaan saamia erilaisia monitulkintaisuusmahdollisuuksia. Neologismeilla leikittely voi toteutua joko varsinaisten uudismuodosteiden luomisena tai siten, että merkitykseltään vakiintunut sana saa vitsissä uuden tulkinnan. Tällaista leikittelyä suositaan erityisesti yhdyssanojen kohdalla.
Koululaisvitseissä leikitellään myös monitulkintaisuuksilla, jotka saa aikaan sananmuotohomonymia tai syntaksi. Nämä esiintymät on tutkielmassa luettu rakenteellisen kielellä leikittelyn tapauksiksi. Muuhun kielellä leikittelyyn lukeutuvat koululaisvitseissä esiintyvät kvasikieltä tai -murretta tuottavat esiintymät sekä kirjaintasolla leikittely, jossa voi havaita kiinnitettävän erityistä huomiota sanojen kirjoitusasuun. Samaan kategoriaan kuuluvat vielä fraseologialla leikittely sekä leikittely, jonka perustana on paradoksaalisuus tai pragmaattisten sääntöjen rikkominen.
Monipuolinen kielellä leikittely on koululaisvitseille tunnusomaista. Usein vitsin tajuaminen vaatii jonkin kielellisen monitulkintaisuuden oivaltamista. Niinpä kielellä leikittelevien koululaisvitsien kautta vitsien lukijan onkin mahdollista testata omaa kielitietoaan.
Koululaisvitsien huumorin selittämisessä vahvana teoriana voi pitää skriptin käsitteeseen perustuvaa huumorin semanttista teoriaa, joka onnistuneesti tarjoaa yhtenäistävän viitekehyksen huumorin erilaisille selitysmalleille. Koululaisvitsien huumorin voi myös havaita sisältävän muutamia selvästi karnevalistisiksi luonnehdittavia piirteitä ja koululaisvitsien voi todeta edustavan karnevalistista lasten naurukulttuuria. Karnevalismille ominaista on muun muassa se parodiointitendenssi, jota koululaisvitsit ilmentävät. Kielellä leikittelyssä toteutuvan parodioinnin funktiona voi pitää paitsi kuluneiden ilmaisukonventioiden ivaamista myös vanhan elävöittämistä ja säilyttämistä.
Asiasanat: huumori, kielellä leikittely, monitulkintaisuus, sanaleikki, vitsi
Tutkielman aineistona olevat kielellä leikittelyn esiintymät on kerätty kustannusyhtiö Otavan julkaisemasta ”400 uutta koululaisvitsiä” -sarjan viidestä teoksesta, jotka ovat ilmestyneet vuosina 2000−2004. Sarjan on toimittanut Pirkko-Liisa Perttula.
Koululaisvitseissä suosittuja leksikaalisen leikittelyn keinoja ovat leksikaalisella monitulkintaisuudella sekä erilaisilla neologismeilla ja sanan muuntelulla leikittelyt. Leksikaalisella monitulkintaisuudella leikittelyssä hyödynnetään runsaasti polysemian ja leksikaalisen homonymian aikaan saamia erilaisia monitulkintaisuusmahdollisuuksia. Neologismeilla leikittely voi toteutua joko varsinaisten uudismuodosteiden luomisena tai siten, että merkitykseltään vakiintunut sana saa vitsissä uuden tulkinnan. Tällaista leikittelyä suositaan erityisesti yhdyssanojen kohdalla.
Koululaisvitseissä leikitellään myös monitulkintaisuuksilla, jotka saa aikaan sananmuotohomonymia tai syntaksi. Nämä esiintymät on tutkielmassa luettu rakenteellisen kielellä leikittelyn tapauksiksi. Muuhun kielellä leikittelyyn lukeutuvat koululaisvitseissä esiintyvät kvasikieltä tai -murretta tuottavat esiintymät sekä kirjaintasolla leikittely, jossa voi havaita kiinnitettävän erityistä huomiota sanojen kirjoitusasuun. Samaan kategoriaan kuuluvat vielä fraseologialla leikittely sekä leikittely, jonka perustana on paradoksaalisuus tai pragmaattisten sääntöjen rikkominen.
Monipuolinen kielellä leikittely on koululaisvitseille tunnusomaista. Usein vitsin tajuaminen vaatii jonkin kielellisen monitulkintaisuuden oivaltamista. Niinpä kielellä leikittelevien koululaisvitsien kautta vitsien lukijan onkin mahdollista testata omaa kielitietoaan.
Koululaisvitsien huumorin selittämisessä vahvana teoriana voi pitää skriptin käsitteeseen perustuvaa huumorin semanttista teoriaa, joka onnistuneesti tarjoaa yhtenäistävän viitekehyksen huumorin erilaisille selitysmalleille. Koululaisvitsien huumorin voi myös havaita sisältävän muutamia selvästi karnevalistisiksi luonnehdittavia piirteitä ja koululaisvitsien voi todeta edustavan karnevalistista lasten naurukulttuuria. Karnevalismille ominaista on muun muassa se parodiointitendenssi, jota koululaisvitsit ilmentävät. Kielellä leikittelyssä toteutuvan parodioinnin funktiona voi pitää paitsi kuluneiden ilmaisukonventioiden ivaamista myös vanhan elävöittämistä ja säilyttämistä.
Asiasanat: huumori, kielellä leikittely, monitulkintaisuus, sanaleikki, vitsi