Oppimiskokemukset sairaalassa olevan vanhuksen elämänkulussa
YLETYINEN, HELKA (2005)
2005
Aikuiskasvatus - Adult Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2005-06-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15530
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15530
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoite on ollut lisätä tietoa ja ymmärrystä siitä, millaisia oppimiskokemuksia sairaalassa olevalla vanhuksella on ollut elämänkulkunsa aikana. Mitä he olivat kokeneet oppineensa, miten he olivat oppineet ja missä he olivat oppineet? Miten he suhtautuivat oppimiseensa tulevaisuudessa? Aihe valittiin, koska haluttiin ymmärtää miten sairaana oleva vanhus kokee oppimisen osana elämäänsä.
Näkökulma tutkimuksessa on ollut fenomenologinen ja siinä pyrittiin kuvaamaan vanhusten kokemuksia sellaisina kuin ne olivat. Tutkimuskohteena olivat tutkimukseen osallistuneiden vanhusten oppimiskokemukset, joten ne eivät ole yleistettävissä koskemaan kaikkien sairaaloissa olevin vanhusten oppimiskokemuksia, mutta ne avaavat näkökulmia tähän ilmiöön. Tutkimus tehtiin kahdessa eteläsuomalaisessa sairaalassa (toisessa kuntouttavalla osastolla ja toisessa päiväsairaalassa) haastattelemalla kolmesta seitsemään kertaan kahdeksaa potilaana ollutta vanhusta. Tutkimukseen haastateltiin myös heidän kanssaan tekemisissä ollutta hoito- ja kuntoutushenkilökuntaa. Haastattelujen analyysimenetelmänä käytettiin sisällön analyysiä.
Menneisyydessä vanhusten oppiminen liittyi heidän tapaansa toimia arjessa ja heidän oppimisorientaatioitaan voitiin kuvailla behavioristisiksi, kognitiivisiksi, humanistisiksi, sosiaalisiksi sekä konstruktiivisiksi. Heille vakiintuneet elämänhallintatavat vaikuttivat oppimistapaan. Oppimisympäristöinä olivat olleet koulu, koti, työelämä ja vapaa-aika. Vanhusten sairastuttua monet oppimiskokemuksista liittyivät toimintakyvyn ylläpitämiseen ja oppimatta jäämisen kokemukset liittyivät muuttuneeseen terveydentilaan. Vanhusten oppimisorientaatioiden monimuotoisuus oli säilynyt samoina kuin ennen sairastumista ja aiemmin opitut elämänhallintataidot vaikuttivat oppimistapoihin. Oppimiskokemukset olivat lähinnä sairaalasta ja kodista. Kotona oppimisen sisältö oli muuttunut; siellä jatkettiin niiden taitojen harjoittelua, joihin vanhukset olivat saaneet ohjeita sairaalasta tai päiväsairaalasta. Tulevaisuuteen suurin osa vanhuksista suhtautui luottavaisesti ja tulevaisuuden oppimiseen he liittivät tavoitteita, toimintaa ja unelmia. Osa vanhuksista odotti elämän sujuvan samalla tavalla kuin ennenkin.
Arkipäivän oppiminen nousi keskeiseen asemaan niin vanhusten menneisyyden kuin nykyisyyden oppimisessa. Sairaudet ja niiden vaikutukset heikensivät heidän toimintakykyään ja tätä vastaan he taistelivat opettelemalla uudelleen menettämiään vanhoja taitoja ja tietoja sekä uusia taitoja ja tietoja, joilla he voisivat turvata mahdollisimman itsenäisen elämän.
Hakutermit:
oppiminen, vanhus, sairaala, elämänkulku, elämänhallinta, haastattelu
Näkökulma tutkimuksessa on ollut fenomenologinen ja siinä pyrittiin kuvaamaan vanhusten kokemuksia sellaisina kuin ne olivat. Tutkimuskohteena olivat tutkimukseen osallistuneiden vanhusten oppimiskokemukset, joten ne eivät ole yleistettävissä koskemaan kaikkien sairaaloissa olevin vanhusten oppimiskokemuksia, mutta ne avaavat näkökulmia tähän ilmiöön. Tutkimus tehtiin kahdessa eteläsuomalaisessa sairaalassa (toisessa kuntouttavalla osastolla ja toisessa päiväsairaalassa) haastattelemalla kolmesta seitsemään kertaan kahdeksaa potilaana ollutta vanhusta. Tutkimukseen haastateltiin myös heidän kanssaan tekemisissä ollutta hoito- ja kuntoutushenkilökuntaa. Haastattelujen analyysimenetelmänä käytettiin sisällön analyysiä.
Menneisyydessä vanhusten oppiminen liittyi heidän tapaansa toimia arjessa ja heidän oppimisorientaatioitaan voitiin kuvailla behavioristisiksi, kognitiivisiksi, humanistisiksi, sosiaalisiksi sekä konstruktiivisiksi. Heille vakiintuneet elämänhallintatavat vaikuttivat oppimistapaan. Oppimisympäristöinä olivat olleet koulu, koti, työelämä ja vapaa-aika. Vanhusten sairastuttua monet oppimiskokemuksista liittyivät toimintakyvyn ylläpitämiseen ja oppimatta jäämisen kokemukset liittyivät muuttuneeseen terveydentilaan. Vanhusten oppimisorientaatioiden monimuotoisuus oli säilynyt samoina kuin ennen sairastumista ja aiemmin opitut elämänhallintataidot vaikuttivat oppimistapoihin. Oppimiskokemukset olivat lähinnä sairaalasta ja kodista. Kotona oppimisen sisältö oli muuttunut; siellä jatkettiin niiden taitojen harjoittelua, joihin vanhukset olivat saaneet ohjeita sairaalasta tai päiväsairaalasta. Tulevaisuuteen suurin osa vanhuksista suhtautui luottavaisesti ja tulevaisuuden oppimiseen he liittivät tavoitteita, toimintaa ja unelmia. Osa vanhuksista odotti elämän sujuvan samalla tavalla kuin ennenkin.
Arkipäivän oppiminen nousi keskeiseen asemaan niin vanhusten menneisyyden kuin nykyisyyden oppimisessa. Sairaudet ja niiden vaikutukset heikensivät heidän toimintakykyään ja tätä vastaan he taistelivat opettelemalla uudelleen menettämiään vanhoja taitoja ja tietoja sekä uusia taitoja ja tietoja, joilla he voisivat turvata mahdollisimman itsenäisen elämän.
Hakutermit:
oppiminen, vanhus, sairaala, elämänkulku, elämänhallinta, haastattelu