”Sähköinen yhteys” Laadullinen tutkimus Sähköisen reissuvihkon soveltuvuudesta kodin ja koulun väliseen yhteydenpitoon
KAUKO, RISTO; SALKINOJA, MIKKO (2006)
KAUKO, RISTO
SALKINOJA, MIKKO
2006
Kasvatustiede, luokanopettajan koulutus - Class Teacher Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-03-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15450
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15450
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena on kvalitatiivisin menetelmin selvittää opettajien ja vanhempien kokemuksia Sähköisen reissuvihkon soveltuvuudesta kodin ja koulun väliseen yhteydenpitoon. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena Kaurialan koululla, Hämeenlinnassa, vuoden 2005 aikana. Tutkimus oli suunnattu kyseisenä ajankohtana sovellusta käyttäville luokille, joita oli yksi seitsemänneltä ja yksi kahdeksannelta luokka-asteelta. Tutkimukseen osallistui yhteensä 18 oppilaan huoltajat sekä luokkien luokanvalvojat.
Sähköisen reissuvihkon ohella tutkimuksessamme yhteydenpito on avainasemassa. Pyrimme tuomaan esiin kokonaisvaltaisesti kodin ja koulun välisen yhteydenpidon näkökulmaa nykyisessä informaatioteknologisen yhteiskuntamme kontekstissa. Tutkimusongelmaamme etsimme vastauksia monipuolisesti useiden alaongelmien kautta.
Tutkimustulostemme mukaan Sähköisen reissuvihkon koetaan soveltuvan ominaisuuksiensa puolesta hyvin osaksi kodin ja koulun välistä yhteydenpitojärjestelmää. Käytännössä se helpotti molemminpuolista yhteydenpitoa erityisesti tavoitettavuutta lisäävien piirteidensä ansiosta. Sähköisen reissuvihkon koettiin toimivan yhtenä apuvälineenä koko yhteydenpidon kentässä, mutta sen käytölle nähtiin myös omat rajoituksensa.
Asiasanat: viestintä, sähköinen viestintä, sähköinen reissuvihko, yhteydenpito, koti ja koulu