Suomalaiset Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajat 1966-2003. Tutkimus siitä, miten suomalaisviestinten Amerikan agenda syntyy

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten kirjeenvaihtajien työtä Yhdysvalloissa vuosina 1966-2003 kirjeenvaihtajien itsensä näkökulmasta. Tavoite on vastata kysymykseen, miten suomalainen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja voi omalla työllään tuoda suomalaiselle yleisölle sellaista lisä-arvoa, jota ei ole saatavilla kansainvälisten uutistoimistojen, ympärivuorokautisten kaapelikanavien tai internetin kautta. Kysymys on erityisen kiperä pienen maan kirjeenvaihtajalle, jonka on vaikea päästä ensi käden lähteille Yhdysvalloissa.

Samalla tutkimus pyrkii antamaan kattavan kuvan kaikista niistä asioista, jotka vaikuttavat päivittäin suomalaisten Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajan työn sisältöön.

Tutkimuksen empiirisenä aineistona ovat neljän suuren suomalaisviestimen ­ Yleisradion, Mtv3:n, Helsingin Sanomien ja STT:n ­ Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajien kirjekyselyt ja haastattelut. Aineisto jakaantuu kahtia niin, että ennen vuotta 2003 Yhdysvalloista lähteneet kirjeenvaihtajat ovat vastanneet kirjekyselyyn. Vuonna 2003 Yhdysvalloissa työskennelleet kirjeenvaihtajat on haastateltu asemapaikassaan Washingtonissa.

Kirjeenvaihtajien työhön vaikuttavat asiat on jaoteltu viiteen eri ryhmään Pamela J. Shoemakerin ja Stephen D. Reesen joukkoviestinnän sisältöön vaikuttavia tekijöitä kuvaavan mallin perusteella. Näitä tekijöitä ovat kirjeenvaihtaja itse, päivittäiset työrutiinit, oma viestin, asemamaan toimintaympäristö sekä maailmankatsomuksen erot Suomen ja Yhdysvaltain välillä.

Irakin kriisin uutisointia alkuvuodesta 2003 käytetään esimerkkitapauksena maailmankatsomuksellisista eroista kirjeenvaihtajien kotimaan ja asemamaan välillä.

Kirjeenvaihtajien vastausten perusteella erottui kahdeksan tapaa, joilla kirjeenvaihtajat kokevat voivansa tuoda työllään suomalaiselle yleisölle lisä-arvoa. Näitä tapoja ovat uutisointi omalla äidinkielellä, kirjeenvaihtajan kumulatiivinen tieto asemamaasta, suomalainen seula aiheiden valinnassa, asemamaan näkökulman välittäminen suomalaisyleisölle, paikallaolon tuntu asemamaan arjessa, suomalaisten intressien seuraaminen, kirjeenvaihtajan erityisintressien seuraaminen sekä kirjeenvaihtajan persoonan korostuminen, mikä voi tehdä uutisista inhimillisempiä ja ymmärrettävämpiä.

Tuloksista käy ilmi selvä paradoksi kirjeenvaihtajien tavoitteiden ja käytännön työn välillä. Vaikka kirjeenvaihtajilla oli usein ennen Suomesta lähtöä selkeä käsitys siitä, miten Yhdysvaltain-uutisointia tulisi parantaa, asemamaassaan hän koki joutuvansa rutiinien kaappaamaksi. Kotitoimituksen toiveiden täyttäminen ja päivittäisten uutisvirran seuraaminen veivät kaiken ajan, omia lähteitä oli vaikea löytää tai pieni budjetti rajoitti matkustelua Washingtonin ulkopuolelle.

Aineiston perusteella löytyi kolme tapaa, joilla suomalaisten kirjeenvaihtajien työtä voisi järkeistää niin, että heidän työnsä toisi entistä enemmän lisä-arvoa suomalaiselle yleisölle. Parannusehdotukset koskevat työn sisältöä eli erilaisia juttutyyppejä, työn jakamista eli ajankäyttöä ja työn resursseja eli budjettia.

Kirjeenvaihtajat toivovat voivansa keskittyä enemmän taustoihin, analyyseihin ja reportaaseihin, joissa heidän paikallistuntemuksensa olisi hyödyksi, ja voivansa jättää vähemmälle sellaiset lyhyet uutisjutut, jotka voitaisiin nykyteknologian ansiosta yhtä hyvin tuottaa ulkomaantoimituksessa Helsingissä.

Kirjeenvaihtajat toivoivat kotitoimitusten hyväksyvän käytännössä eikä vain teoriassa sen, että he välillä jättävät päivittäisen uutisseurannan ja tuottavat myös sellaista ajattomampaa ja kuvailevampaa aineistoa, jota Helsingistä käsin ei voi tehdä.

Lisäksi he toivoivat, että viestimen budjetti antaisi heille mahdollisuuden todella tehdä heidän itsensä, kotitoimituksen ja viestimen johtoportaan toivomaa työtä eikä pitää heitä asemakaupunkinsa vankeina.

Hakutermit:

Yhdysvallat ulkomaankirjeenvaihtajat kirjeenvaihtajat journalismi lähteet Irakin sota