Pieniä lapsiaan kotona hoitavien äitien kokemuksia arjestaan ja arjen kohtaamisistaan, näkökulmana sosiaalinen tuki

Abstract

Tässä laadullisessa tutkimuksessa tarkasteltiin pieniä lapsiaan kotona hoitavien äitien kokemuksia arjestaan ja arjen kohtaamisistaan, sosiaalisten tukiverkostojen viitekehyksessä. Tutkimuksessa tuotiin esiin äitien kokemuksellista ääntä, jossa he omin sanoin kuvasivat arkipäiväänsä lasten kanssa sekä kertoivat kokemuksiaan eri tahoilta saatavasta sosiaalisesta tuesta. Tutkimuksen taustoituksessa pohdittiin nykyäitiyden muuttunutta toimintaympäristöä 2000-luvun alun Suomessa. Siinä todettiin, että sosiaalisen tuen saanti ei ole itsestäänselvyys tämän päivän yksilöllistyneessä yhteiskunnassa. Sosiaalista tukea antavat verkostot nähtiin osana selviytymisstrategiaa, joka auttaa jaksamisessa ja arjessa selviytymisessä, parantaen siten yksilön elämänhallintaa.

Tutkimusaineisto koostui 11 Seinäjoella asuvan pieniä lapsiaan kotona hoitavan äidin haastattelusta. Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu ja aineiston analyysissä käytettiin metodina teemoittelua. Ensimmäisessä teemaryhmässä analysoitiin naisten pohdintoja hyvästä äitiydestä, kotona olemisen myönteisiä asioita, pulmia ja raskaita asioita sekä väsymisen ja yksinäisyyden tunteita. Aineistosta löytyi myös alateemoja, kuten erilaisia puheen ulottuvuuksia, suorituspuhetta ja tunnepuhetta. Toisessa teemaryhmässä käsiteltiin naisten puhetta saamastaan sosiaalisesta tuesta. Kaikkia haastateltuja naisia yhdistivät sosiaalisen tuen kokemukset omalta lähiyhteisöltä, kolmannen sektorin tarjoamasta vertaisryhmätoiminnasta ja neuvolasta. Näitä sosiaalisen tuen antajia analysoitiin kahden eri teeman kautta. Ensinnäkin äitien puhetta kategorisoitiin siten, mitä merkityksiä lähiomaisille, ystäville, naapurustolle, Internetin keskustelupalstoille, äiti-lapsi -kerhoille tai neuvolalle annetaan sosiaalisen tuen antajana? Toiseksi sosiaalista tukea tuottavia kohtaamisia tarkasteltiin eri tilojen kautta, alkaen kotoa, jatkaen ulos pihoihin ja puistoihin sekä julkisiin tiloihin. Analyysin lopuksi määriteltiin vielä äitien toiveita liittyen sosiaalisen tuen saantiin.

Tutkimuksen naisille oma lähiyhteisö näyttäytyi merkityksellisimpänä tuen tuojana. Näille suhteille on tyypillistä henkinen läheisyys, luottamuksellisuus ja toisen elämänhistorian tunteminen. Vertaisryhmätoiminta merkityksellistyi äitien puheissa tärkeäksi arkitoiminnaksi ja viikon rytmittäjäksi, jossa ryhmän tapaaminen koettiin piristävänä. Ryhmiin lähtemistä ei koettu kuitenkaan aina ongelmattomana. Neuvolassa käynti näyttäytyi luonnollisena osana lapsiperheen elämää sekä sosiaalisena vuorovaikutustilanteena neuvolan työntekijän kanssa. Neuvolakäyntien toivottiin olevan kiireettömiä. Koti esiintyi tekstissä äidin yksityisenä tilana, jossa vietetään suuri osa arjesta yksin. Äitien puheissa kotona toteutuneet sosiaaliset kontaktit aikuisten kanssa tapahtuivatkin usein virtuaalikohtaamisina. Sen sijaan kasvotusten tapahtuvat kohtaamiset vaativat yleensä siirtymistä toiseen tilaan. Tekstistä löytyivät teemat ”jääminen”, ”lähteminen” sekä ”oman aktiivisuuden vaatimus”. Tutkimus toi esiin sekä arjen onnea ja tietoisuutta oman tehtävän tärkeydestä, että myös äitien rajallisuutta ja ristiriitaisia tunteita. Tärkeäksi teemaksi kohosivat merkitykselliset kohtaamiset ihmisten välillä. Tutkimustulokset tekevät ymmärrettäväksi sen, kuinka myös äiti on hoivatyössään riippuvainen toisista ihmisistä ja tarvitsee näiden tukea.

Hakutermit:

äitiys, sosiaalinen tuki, arkielämä, kohtaamiset