Valmistuvien lähihoitajaopiskelijoiden verenpaineen mittaustaidot

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää valmistuvien lähihoitajaopiskelijoiden verenpaineen mittaustaitoja ja tiedon tasoa verenpaineen mittaukseen liittyvistä tekijöistä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan käyttää verenpaineen mittauksen opetuksen pedagogiseen kehittämiseen.

Tutkimuksen aineisto kerättiin havainnoimalla lähihoitajaopiskelijoiden verenpaineen mittaustaitoja ja kyselylomakkeella, joka sisälsi kysymyksiä ja väittämiä verenpaineen mittaukseen liittyvästä teoreettisesta tiedosta. Havainnointitilanteessa lähihoitajaopiskelijat mittasivat verenpaineen aneroidimittarilla hoitonukelta, johon oli säädetty tietyt verenpaine- ja pulssiarvot. Havainnointitilanteen jälkeen opiskelijat vastasivat kyselylomakkeeseen. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat viiden koulutusohjelman valmistumassa olevat lähihoitajaopiskelijat, joita oli 122. Tutkimukseen osallistui 103 lähihoitajaopiskelijaa, jolloin tutkimukseen osallistumisprosentiksi muodostui 76. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin laskemalla frekvenssijakaumat ja keskihajonnat sekä ristiintaulukoimalla eri muuttujia keskenään.

Valmistuvat lähihoitajaopiskelijat hallitsivat verenpaineen mittauksen ja siihen liittyvät teoreettiset tiedot keskinkertaisesti. Verenpaineen mittauksessa he osasivat parhaiten asettaa mansetin oikealle korkeudelle, asettaa stetoskoopin olkavarsivaltimon päälle, laskea painetta riittävän hitaasti ja olla puhumatta mittauksen aikana. Opiskelijoiden kuulemat verenpainearvot olivat melko lähellä hoitonukkeen asetettuja arvoja. Tyypillisimpiä virheitä verenpaineen mittauksessa olivat stetoskoopin kalvopuolen käyttö äänten kuunteluun, paineen nostaminen liikaa, mansetin asettaminen väärin olkavarteen, olkavarsivaltimon tunnustelematta jättäminen ennen mittausta, värttinävaltimon tunnustelematta jättäminen paineen lisäämisen aikana ja pulssin mittaamatta jättäminen. Verenpaineen ja verenpaineen mittauksen teoreettisista tiedoista tiedettiin parhaiten verenpaineen mittaukseen liittyvät käsitteet, pulssin mittauksen kuulumisen verenpaineen mittaukseen, puhumattomuus mittauksen aikana, mansetin valinnan perustuminen olkavarren ympärysmittaan sekä se, että tiettyjä sairauksia sairastavilla automaattinen verenpainemittari voi antaa virheellisen tuloksen. Teoreettisista tiedoista huonoiten tiedettiin suomalaisen suosituksen mukainen verenpaineen hoitotavoite, systolisen ja diastolisen verenpaineen muutosten erot fyysisessä rasituksessa ja matalampien suositusarvojen sairaudet. Verenpaineen mittaustekniikkaan liittyvissä tiedoissa oli eniten puutteita verenpaineen mittaukseen sopivan olkavarren valitsemisessa, mansetin koon merkityksestä verenpainearvoon, paineen noston aloitushetkestä ja stetoskoopin kalvopuolen käytön vaikutuksesta verenpainearvoon. Lähihoitajaopiskelijat arvioivat oman verenpaineen mittaustaitonsa samansuuntaisesti kuin miten he menestyivät verenpaineen mittauksen havainnointitilanteessa ja teoriaosuudessa. Verenpaineen mittausmäärillä oli yhteyttä myös omaan arvioon mittaustaidosta sekä teoriaosassa menestymiseen.

Tutkimustulokset osoittavat, että valmistuvien lähihoitajaopiskelijoiden verenpaineen mittaustaidot eivät ole vielä riittävät. Verenpaineen mittauksen opetusta tulisi kehittää siten, että mittauskertojen määrää lisättäisiin ja verenpaineen teoreettista tietoa syvennettäisiin koulutuksen eri vaiheissa.

Avainsanat: hoitotyö, hoitotyön taidot, verenpaineen mittaus, lähihoitajakoulutus