Minuuden reunoilla - Teoreettinen lähestyminen myöhäismodernissa kontekstissa tapahtuvaan minuuden kehittymiseen lähtökohtana uskonnonopetus

Abstract

Hakutermit:

uskonnonopetus, myöhäismoderni, minuus, etiikka, arvorealismi, merkitysnäkökenttä

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli syventää uskonnonopetuksen tavoitteistossa useasti mainittujen minuuden kehittymisen ja eettisen kasvatuksen keskeisyyden näkökulmia sekä niiden yhtymistä myöhäismoderniin yhteiskunnan murrokseen. Syventäminen tässä yhteydessä tarkoitti näkökulmien tarkentamista erityisesti minuuden kehittymisen käsitteistön että myöhäismodernin käsitteistön näkökulmista.

Myöhäismodernin käsitteistön näkökulman tarkentaminen lähti modernin käsitteen avaamisesta, jonka jälkeen oli mahdollista lähestyä myöhäismodernin käsitteistöä. Uskonnonopetukseen liittyvässä keskustelussa voidaan havaita useassa yhteydessä puhe muuttuvasta yhteiskunnasta. Näissä keskusteluissa ei kuitenkaan tarkemmin eritellä muutoksen luonnetta käsitteellisellä tasolla, vaan puhutaan usein yleisluontoisesti muuttuvasta yhteiskunnasta. Siksi oli tärkeää erottaa tutkimuksessa eräitä myöhäismoderniin murrokseen liittyviä muutoksen tekijöitä.

Minuuden käsitteistön näkökulman tarkentaminen tiivistyi työssä minuuden ja moraalin suhteen ympärille, sillä uskonnonopetukseen liittyvässä keskustelussa liitetään sekä minuuden kehittyminen että moraali toisiinsa. Näistä lähtökohdista muodostui seuraava työn perusongelma. Miten perustella käsitteellisellä tasolla uskonnonopetukseen liittyvä minuuden kehittymisen tavoitteisto myöhäismodernin kulttuurin ja yhteiskunnan kontekstissa?

Tutkimus toteutettiin kirjallisuuteen perustuvan analyysin kautta, jossa teoreetikoiden käsitysten kautta pyrittiin muodostamaan kokonaiskuvaa aiheesta sekä johtopäätöksiä tutkimusongelmiin. Keskeisimpänä aineistona työssä ovat seuraavat teoreetikot ja heidän teoksensa: Hannele Niemi, Uskonnondidaktiikka (1991), Charles Taylor, The Sources of The Self (1989) sekä Autenttisuuden etiikka (1994), Antohony Giddens, Modernity and Self Identity (1996), Alistair MacIntyre, Hyveiden jäljillä (1985).

Tärkeimmät myöhäismodernia käsitettä koskevat johtopäätökset sisältävät käsityksen modernista pitkänä kehityskulkuna, joka on korvannut traditionaaliset käsitykset yhteiskunnan sekä ihmisyhteisöjen rakenteesta voimakkaan individuaalistumisen myötä. Nykyisin ihmisen sosiaalisen ympäristön voidaan nähdä perustuvan muutokselle, kasvottomuudelle sekä refleksiivisyydelle. Tältä pohjalta muodostui myös kuva ihmisen minuudesta alituiseen muutokseen, etsintään, erilaisiin kulttuurilähtökohtiin perustuvana sekä helposti vääristyneisiin käsityksiin yksilöllisyydestä yhtyvänä entiteettinä.

Tärkeimmät minuutta sekä moraalia koskevat päätelmät nousivat esiin Charles Taylorin käsitteistön myötä, jonka avulla on perusteltavissa realistis-filosofinen lähtökohta minuuden kehittymiselle. Tämä lähtökohta nojaa siihen, että ihmisellä oletetaan väistämättä olevan tarve moraaliseen käsitykseen hyvästä sekä sen lähteestä. Olemassa olevan ja luotettavan moraalikäsityksen kautta on mahdollista luoda minuudelle tukeva perusta. Moraalin näkökulmasta realistinen käsitys voidaan kuitenkin nähdä ongelmallisena, sillä nykypäivänä erityisesti etiikan piirissä todetaan työn perusteella olevan mahdotonta muodostaa yleistä eettistä konsensusta.

Tärkein johtopäätös lopulta oli, että eettisen konsensuksen puutteesta huolimatta, kulttuurin sekä yhteiskunnan huolestuttavien ilmiöiden taustalla on nähtävissä aitoja eettisiä ihanteita, jotka ovat ihmisen minuuden lähtökohtien ymmärtämisen kannalta merkittäviä. Näiden aitojen ihanteiden löytämiseksi tarvitaan erityisesti ymmärtämystä elämän merkityksellisyydestä. Merkityksellisyys voidaan saavuttaa arvorealistisen näkemyksen valossa, jonka mukaan arvoja koskeva tieto on merkityksellistä ja löydettävissä. Juuri merkityksellisyys tarkoittaa minuuden tukevaa perustaa. Tämä merkityksellisyyden korostamisen tarve voidaan nähdä erottamattomasti myös uskonnonopetuksen osana.