Aineettomat hyödykkeet kirjanpidossa ja verotuksessa
SUONTAUSTA, KALLE (2005)
2005
Vero-oikeus - Tax Law
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2005-12-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15261
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15261
Tiivistelmä
Hakutermit:
aineeton hyödyke, aineeton oikeus, pitkävaikutteinen meno, aktivointi, hankintameno, jaksotus
Kirjanpitolakia uudistettiin 30.12.2004. Uusituissa säännöksissä säädetään, että kirjanpitovelvollisen, jonka liikkeeseen laskemat arvopaperit ovat arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetun julkisen kaupankäynnin tai sitä vastaavan kaupankäynnin kohteena Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion lainsäädännön alaisessa arvopaperipörssissä, tulee laatia konsernitilinpäätöksensä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja noudattaen. Mikäli julkisen kaupankäynnin kohteena oleva yritys ei ole velvollinen laatimaan konsernitilinpäätöstä, tulee sen laatia tilinpäätöksensä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja noudattaen. Lisäksi kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltaminen sallitaan konsernien erillistilinpäätöksissä sekä kaikkien muidenkin kirjanpitovelvollisten tilinpäätöksissä.
Kansainvälisissä tilinpäätösstandardeissa, kansallisissa kirjanpidon säännöksissä ja verotuksessa on jossain määrin toisistaan poikkeavat käsitykset siitä, mitä aineettomat hyödykkeet ovat ja kuinka niitä tulisi käsitellä. Tutkimuksessa selvitetään, mikä on aineeton hyödyke, millä edellytyksillä ja mihin arvoon se voidaan aktivoida sekä kuinka sen hankintameno tulee jaksottaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää säännösten välisiä eroja sekä esittää tulkintakannanottoja siitä, kuinka verotuksessa tulisi menetellä eri tilanteissa.
Tutkielma on oikeusdogmaattinen. Tarkoituksena on pyrkiä selvittämään, mikä on olemassa oleva oikeudentila aineettomien hyödykkeiden käsittelyssä kirjanpidossa ja verotuksessa. Vastauksia kysymyksiin pyrin löytämään tutkimalla kirjanpitolain, kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja verolainsäädännön määritelmiä sekä etsimällä oikeuskäytännöstä vastauksia tulkintaongelmiin.
Aineettomalle hyödykkeelle tärkeitä ominaisuuksia ovat aineeton olomuoto, tulevaisuuden tulonodotukset, erotettavuus aineellisesta hyödykkeestä, määräysvalta ja yksilöitävyys. Aineettomat hyödykkeet voidaan jakaa kahteen ryhmään: aineettomiin oikeuksiin ja pitkävaikutteisiin menoihin. Aineettoman hyödykkeen hankintameno on verotuksessa vahvasti sidottu kirjanpidon ratkaisuihin. Arvostuseroja syntyy kuitenkin mm. määritettäessä aineettomien hyödykkeiden hankintamenoja liiketoimintojen yhdistämisessä. Kirjanpitolaki ja kansainväliset tilinpäätösstandardit asettavat tiukat vaatimukset aineettoman hyödykkeen aktivoimiselle, elinkeinoverolain tarjotessa monelta osin suuremman valinnan vapauden aktivoinnin osalta. Jaksotuksen suhteen elinkeinoverolaki on sen sijaan pääosin joustamaton ja jaksotuksen osalta säännösten yhteensovittaminen tuottaakin useita tulkintatilanteita.
aineeton hyödyke, aineeton oikeus, pitkävaikutteinen meno, aktivointi, hankintameno, jaksotus
Kirjanpitolakia uudistettiin 30.12.2004. Uusituissa säännöksissä säädetään, että kirjanpitovelvollisen, jonka liikkeeseen laskemat arvopaperit ovat arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetun julkisen kaupankäynnin tai sitä vastaavan kaupankäynnin kohteena Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion lainsäädännön alaisessa arvopaperipörssissä, tulee laatia konsernitilinpäätöksensä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja noudattaen. Mikäli julkisen kaupankäynnin kohteena oleva yritys ei ole velvollinen laatimaan konsernitilinpäätöstä, tulee sen laatia tilinpäätöksensä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja noudattaen. Lisäksi kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltaminen sallitaan konsernien erillistilinpäätöksissä sekä kaikkien muidenkin kirjanpitovelvollisten tilinpäätöksissä.
Kansainvälisissä tilinpäätösstandardeissa, kansallisissa kirjanpidon säännöksissä ja verotuksessa on jossain määrin toisistaan poikkeavat käsitykset siitä, mitä aineettomat hyödykkeet ovat ja kuinka niitä tulisi käsitellä. Tutkimuksessa selvitetään, mikä on aineeton hyödyke, millä edellytyksillä ja mihin arvoon se voidaan aktivoida sekä kuinka sen hankintameno tulee jaksottaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää säännösten välisiä eroja sekä esittää tulkintakannanottoja siitä, kuinka verotuksessa tulisi menetellä eri tilanteissa.
Tutkielma on oikeusdogmaattinen. Tarkoituksena on pyrkiä selvittämään, mikä on olemassa oleva oikeudentila aineettomien hyödykkeiden käsittelyssä kirjanpidossa ja verotuksessa. Vastauksia kysymyksiin pyrin löytämään tutkimalla kirjanpitolain, kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja verolainsäädännön määritelmiä sekä etsimällä oikeuskäytännöstä vastauksia tulkintaongelmiin.
Aineettomalle hyödykkeelle tärkeitä ominaisuuksia ovat aineeton olomuoto, tulevaisuuden tulonodotukset, erotettavuus aineellisesta hyödykkeestä, määräysvalta ja yksilöitävyys. Aineettomat hyödykkeet voidaan jakaa kahteen ryhmään: aineettomiin oikeuksiin ja pitkävaikutteisiin menoihin. Aineettoman hyödykkeen hankintameno on verotuksessa vahvasti sidottu kirjanpidon ratkaisuihin. Arvostuseroja syntyy kuitenkin mm. määritettäessä aineettomien hyödykkeiden hankintamenoja liiketoimintojen yhdistämisessä. Kirjanpitolaki ja kansainväliset tilinpäätösstandardit asettavat tiukat vaatimukset aineettoman hyödykkeen aktivoimiselle, elinkeinoverolain tarjotessa monelta osin suuremman valinnan vapauden aktivoinnin osalta. Jaksotuksen suhteen elinkeinoverolaki on sen sijaan pääosin joustamaton ja jaksotuksen osalta säännösten yhteensovittaminen tuottaakin useita tulkintatilanteita.