Mikä kansa, mikä valta? Eurooppa-valmistelukunnan osallistujien käsitykset EU:n demokratisoimisesta
WOLFF, CORINNA (2005)
2005
Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2005-11-21
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15187
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15187
Tiivistelmä
Hakutermit:
Euroopan unioni, demokratia
Tutkin pro gradu -tutkielmassani Euroopan unionin demokratisoimista normatiivisten demokratiateorioiden näkökulmasta. Työn lähtökohtana on demokratiakäsitys, jonka mukaan demokratialla on sekä rakenteellinen että sosio-psykologinen ulottuvuus. Rakenteellinen ulottuvuus sisältää instituutiot, jotka välittävät kansalaisten preferenssejä päätöksentekoprosessiin. Näiden instituutioiden tulee toteuttaa poliittista tasa-arvoa, vastuullisuutta sekä responsiivisuutta. Demokratian sosio-psykologinen ulottuvuus tarkoittaa kansalaisten yhteisöllisyyttä, joka on edellytys siihen, että rakenteet koetaan legitiimeiksi. Ulottuvuudet voivat toteutua eri tavoin, mutta molemmat ovat demokratialle välttämättömiä.
Euroopan unionissa on puutteita kummassakin ulottuvuudessa. Unionin demokratisoimisprosessille tämä aiheuttaa dilemman, sillä poliittiset toimijat eivät pysty vaikuttamaan sosio-psykologisiin prosesseihin suoraan. Usein rakenteellisten uudistusten yksi tavoite on kuitenkin vaikuttaa välillisesti myös ihmisten tietoisuuteen. Näin oli myös vuosina 20022003 EU:n perustuslain luonnostelleen Eurooppa-valmistelukunnan tapauksessa. Sen osallistujien käsitykset unionin demokratisoimisesta ovat tämän tutkielman kohteena. Tutkin niin sanotun tulevaisuuskonventin kirjallista keskustelua sisällönanalyysilla selvittääkseni, millä rakenteellisilla keinoilla kirjoittajat haluavat vaikuttaa demokratian sosio-psykologiseen ulottuvuuteen.
Suurin osa konventin osallistujista ei pidä tarpeellisena tai mahdollisena, että unioniin kehittyy eurooppalaista yhteisöllisyyttä. EU:n demokratian sosio-psykologiseksi ulottuvuudeksi katsotaan riittävän kansalaisten rationaalinen hyväksyntä, joka perustuu heidän arvioonsa järjestelmän rakenteista. Tämän käsityksen lähtökohtana on siis hyvin rationaalinen ihmiskuva.
Suuria eroja on sen sijaan kysymyksessä, mihin tämä rationaalinen hyväksyntä perustuu. Ei ole olemassa yhteisymmärrystä siitä, missä määrin EU:n sosio-psykologinen ulottuvuus voi olla suora suhde tämän ja kansalaisten välillä, ja missä määrin kansalaisten hyväksyntä riippuu jäsenvaltioiden omasta, unioniin viedystä legitimiteetistä. Legitimiteetin viennillä tarkoitan sitä, että unionia pidetään legitiiminä sen perusteella, että oman valtion poliittiset toimijat pystyvät vaikuttamaan sen prosesseihin. Yhteisymmärryksen puute legitimiteetin perusteista johtaa siihen, ettei ole yhteistä käsitystä unionin poliittisen tasa-arvon jaosta yhtäältä jäsenmaiden ja toisaalta kansalaisten välillä. Tämä taas näyttää sen, että kysymys unionin olemuksesta on edelleen ratkaisematon. Ilman yhteistä käsitystä tästä kaikkein perustavimmasta asiasta ei kuitenkaan ole mahdollista kehittää unionille kestävää demokratiamallia. Tämän lisäksi on hyvin kyseenalaista, onko kestävä demokratia ilman yhteisöllisyyttä mahdollista.
Euroopan unioni, demokratia
Tutkin pro gradu -tutkielmassani Euroopan unionin demokratisoimista normatiivisten demokratiateorioiden näkökulmasta. Työn lähtökohtana on demokratiakäsitys, jonka mukaan demokratialla on sekä rakenteellinen että sosio-psykologinen ulottuvuus. Rakenteellinen ulottuvuus sisältää instituutiot, jotka välittävät kansalaisten preferenssejä päätöksentekoprosessiin. Näiden instituutioiden tulee toteuttaa poliittista tasa-arvoa, vastuullisuutta sekä responsiivisuutta. Demokratian sosio-psykologinen ulottuvuus tarkoittaa kansalaisten yhteisöllisyyttä, joka on edellytys siihen, että rakenteet koetaan legitiimeiksi. Ulottuvuudet voivat toteutua eri tavoin, mutta molemmat ovat demokratialle välttämättömiä.
Euroopan unionissa on puutteita kummassakin ulottuvuudessa. Unionin demokratisoimisprosessille tämä aiheuttaa dilemman, sillä poliittiset toimijat eivät pysty vaikuttamaan sosio-psykologisiin prosesseihin suoraan. Usein rakenteellisten uudistusten yksi tavoite on kuitenkin vaikuttaa välillisesti myös ihmisten tietoisuuteen. Näin oli myös vuosina 20022003 EU:n perustuslain luonnostelleen Eurooppa-valmistelukunnan tapauksessa. Sen osallistujien käsitykset unionin demokratisoimisesta ovat tämän tutkielman kohteena. Tutkin niin sanotun tulevaisuuskonventin kirjallista keskustelua sisällönanalyysilla selvittääkseni, millä rakenteellisilla keinoilla kirjoittajat haluavat vaikuttaa demokratian sosio-psykologiseen ulottuvuuteen.
Suurin osa konventin osallistujista ei pidä tarpeellisena tai mahdollisena, että unioniin kehittyy eurooppalaista yhteisöllisyyttä. EU:n demokratian sosio-psykologiseksi ulottuvuudeksi katsotaan riittävän kansalaisten rationaalinen hyväksyntä, joka perustuu heidän arvioonsa järjestelmän rakenteista. Tämän käsityksen lähtökohtana on siis hyvin rationaalinen ihmiskuva.
Suuria eroja on sen sijaan kysymyksessä, mihin tämä rationaalinen hyväksyntä perustuu. Ei ole olemassa yhteisymmärrystä siitä, missä määrin EU:n sosio-psykologinen ulottuvuus voi olla suora suhde tämän ja kansalaisten välillä, ja missä määrin kansalaisten hyväksyntä riippuu jäsenvaltioiden omasta, unioniin viedystä legitimiteetistä. Legitimiteetin viennillä tarkoitan sitä, että unionia pidetään legitiiminä sen perusteella, että oman valtion poliittiset toimijat pystyvät vaikuttamaan sen prosesseihin. Yhteisymmärryksen puute legitimiteetin perusteista johtaa siihen, ettei ole yhteistä käsitystä unionin poliittisen tasa-arvon jaosta yhtäältä jäsenmaiden ja toisaalta kansalaisten välillä. Tämä taas näyttää sen, että kysymys unionin olemuksesta on edelleen ratkaisematon. Ilman yhteistä käsitystä tästä kaikkein perustavimmasta asiasta ei kuitenkaan ole mahdollista kehittää unionille kestävää demokratiamallia. Tämän lisäksi on hyvin kyseenalaista, onko kestävä demokratia ilman yhteisöllisyyttä mahdollista.