Kunta kansanterveystyön toteuttajana
SALKOAHO, TUUKKA (2005)
SALKOAHO, TUUKKA
2005
Kunnallisoikeus - Local Public Law
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2005-10-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15114
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15114
Tiivistelmä
Hakutermit: kunnat - - itsehallinto, terveydenhuolto
Tämän tutkimuksen keskeisimpänä tavoitteena on antaa kuva siitä, mitä kunnallinen kansanterveystyö oikeudellisesti tarkoittaa ja miten ajatus kunnallisesta itsehallinnosta ja vastuu perusoikeuksien toteuttamisesta tämän keskeisen hyvinvointipalvelutehtävän ympärille kietoutuu. Tutkimuksen keskeisintä osaa on tulkita ja systematisoida kunnalliseen kansanterveystyöhön liittyvä oikeudellinen sääntely ja tätä kautta luoda ymmärrettävä kuva kyseisen hyvinvointipalvelun oikeudellisista velvoitteista. Tutkimus lähtee liikkeelle kunnallisen kansanterveystyön oikeushistoriallisella tarkastelulla. Tällöin kiinnostaviksi kysymyksiksi nousevat ne sosiaalis-taloudelliset ja aatteellis-ideologiset tekijät, jotka ovat olleet tämän oikeudellisen muutosprosessin takana, ja joiden kautta maamme kansanterveystyön toteuttamismalli on muotoutunut sellaiseksi kuin se tänä päivänä on.
Tutkimuksessa kunnallisella kansanterveystyöllä tarkoitetaan lähtökohtaisesti kansanterveyslain 66/1972 mukaista kansanterveystyötä. Lähestymistapa tutkimus-ongelmaan tapahtuu pääsääntöisesti nimenomaan kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta. Luonnollista kuitenkin on, että joissain kohdin tutkimusta myös humaanimpi lähestymistapa on välttämätön, onhan kysymyksessä kuitenkin viimekädessä inhimillisistä tarpeista kumpuava palvelu. Selkeimmin kuntalaisen näkökulmasta tutkimusongelmaa lähestyvä osuus tutkimuksessa käsittelee kansanterveystyön tuottamiseen liittyviä eettisiä ja taloudellisia arvoja, ja niiden välistä ristipainetta ja valintojen oikeutusta.
Käyn tutkielmassa lisäksi läpi kunnallisten terveydenhuoltopalvelujen rahoitukseen liittyviä kysymyksiä. Mielenkiintoisimmiksi tutkimustehtäviksi tällöin nousevat 1990-luvun alun valtionosuusuudistusten myötä tapahtuneet muutokset peruspalvelujen rahoituksessa ja niiden vaikutukset kunta-valtio -suhteeseen. Suomen Perustuslain mukaan vastuu terveyspalveluista kuluu julkiselle vallalle (so. valtiolle ja kunnille). Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että valtio on katsonut oikeudekseen vetäytyä velvoitteistaan sälyttämällä käytännössä koko terveydenhuollon tehtäväkentän kuntien harteille ilman todellisia takeita palvelujen rahoituksesta. Tilanteen oikeudellista oudoksuttavuutta on lisännyt entisestään myös se, että valtio on luonut terveydenhuoltoon lukuisia palvelusitoumuksia, joiden toisena osapuolena se ei kuitenkaan itse ole. Tämän päivän Suomessa tilanne on ajautunut siihen, että nykyinen meno sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisen suhteen ei voi käytännössä enää pitkään jatkua; kuntien taloudellisella sietokyvylläkin on rajansa. Näistä lähtökohdista perusteellinen uudistus palvelutuotannon rakenteisiin on käytännössä ehdottoman tarpeellinen. Näkemykseni mukaan olisi syytä vakavasti pohtia uudistusvaihtoehtoa, jonka kulmakivenä palvelurakenteen turvaamisen ohella olisi myös kunnallisen itsehallinnon kehittäminen. Tällaisessa mallissa peruspalvelutuotanto rakentuisi lähtökohtaisesti kuntien oman toimintapolitiikan kautta ja perustuisi suurelta osin kuntien omiin verotuloihin. Tällöin myös kunnallisen itsehallinnon yksi oleellisimmista perustoista, paikallisten olosuhteiden huomioon ottaminen, saisi aivan uuden merkityksen.
Tämän tutkimuksen keskeisimpänä tavoitteena on antaa kuva siitä, mitä kunnallinen kansanterveystyö oikeudellisesti tarkoittaa ja miten ajatus kunnallisesta itsehallinnosta ja vastuu perusoikeuksien toteuttamisesta tämän keskeisen hyvinvointipalvelutehtävän ympärille kietoutuu. Tutkimuksen keskeisintä osaa on tulkita ja systematisoida kunnalliseen kansanterveystyöhön liittyvä oikeudellinen sääntely ja tätä kautta luoda ymmärrettävä kuva kyseisen hyvinvointipalvelun oikeudellisista velvoitteista. Tutkimus lähtee liikkeelle kunnallisen kansanterveystyön oikeushistoriallisella tarkastelulla. Tällöin kiinnostaviksi kysymyksiksi nousevat ne sosiaalis-taloudelliset ja aatteellis-ideologiset tekijät, jotka ovat olleet tämän oikeudellisen muutosprosessin takana, ja joiden kautta maamme kansanterveystyön toteuttamismalli on muotoutunut sellaiseksi kuin se tänä päivänä on.
Tutkimuksessa kunnallisella kansanterveystyöllä tarkoitetaan lähtökohtaisesti kansanterveyslain 66/1972 mukaista kansanterveystyötä. Lähestymistapa tutkimus-ongelmaan tapahtuu pääsääntöisesti nimenomaan kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta. Luonnollista kuitenkin on, että joissain kohdin tutkimusta myös humaanimpi lähestymistapa on välttämätön, onhan kysymyksessä kuitenkin viimekädessä inhimillisistä tarpeista kumpuava palvelu. Selkeimmin kuntalaisen näkökulmasta tutkimusongelmaa lähestyvä osuus tutkimuksessa käsittelee kansanterveystyön tuottamiseen liittyviä eettisiä ja taloudellisia arvoja, ja niiden välistä ristipainetta ja valintojen oikeutusta.
Käyn tutkielmassa lisäksi läpi kunnallisten terveydenhuoltopalvelujen rahoitukseen liittyviä kysymyksiä. Mielenkiintoisimmiksi tutkimustehtäviksi tällöin nousevat 1990-luvun alun valtionosuusuudistusten myötä tapahtuneet muutokset peruspalvelujen rahoituksessa ja niiden vaikutukset kunta-valtio -suhteeseen. Suomen Perustuslain mukaan vastuu terveyspalveluista kuluu julkiselle vallalle (so. valtiolle ja kunnille). Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että valtio on katsonut oikeudekseen vetäytyä velvoitteistaan sälyttämällä käytännössä koko terveydenhuollon tehtäväkentän kuntien harteille ilman todellisia takeita palvelujen rahoituksesta. Tilanteen oikeudellista oudoksuttavuutta on lisännyt entisestään myös se, että valtio on luonut terveydenhuoltoon lukuisia palvelusitoumuksia, joiden toisena osapuolena se ei kuitenkaan itse ole. Tämän päivän Suomessa tilanne on ajautunut siihen, että nykyinen meno sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisen suhteen ei voi käytännössä enää pitkään jatkua; kuntien taloudellisella sietokyvylläkin on rajansa. Näistä lähtökohdista perusteellinen uudistus palvelutuotannon rakenteisiin on käytännössä ehdottoman tarpeellinen. Näkemykseni mukaan olisi syytä vakavasti pohtia uudistusvaihtoehtoa, jonka kulmakivenä palvelurakenteen turvaamisen ohella olisi myös kunnallisen itsehallinnon kehittäminen. Tällaisessa mallissa peruspalvelutuotanto rakentuisi lähtökohtaisesti kuntien oman toimintapolitiikan kautta ja perustuisi suurelta osin kuntien omiin verotuloihin. Tällöin myös kunnallisen itsehallinnon yksi oleellisimmista perustoista, paikallisten olosuhteiden huomioon ottaminen, saisi aivan uuden merkityksen.