Omahoitajakäytäntö päiväkodissa : Lapsen ja hoitajan uudistunut suhde John Bowlbyn kiintymyssuhdeteorian valossa
PARVIAINEN, MAIJU (2005)
2005
Sosiaalipsykologia - Social Psychology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2005-10-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15061
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15061
Tiivistelmä
Hakutermit:
kiintymyskäyttäytyminen, kiintymyssuhde, omahoitaja, omahoitajakäytäntö, päivähoito, varhaiskasvatus
Pro gradu tutkielmani on Kuopion päivähoidossa toteutettavan Kasvatuskumppanuuden kehittämishankkeen piirissä tehty tapaustutkimus. Tutkimukseni keskittyy hankkeen myötä käyttöön otettuun omahoitajakäytäntöön ja erityisesti sen tuomiin muutoksiin hoitaja-lapsi-suhteessa. Valitsin kyseisen aiheen, koska omahoitajakäytäntö on suhteellisen uusi ja vähän tutkittu toimintamalli suomalaisessa päivähoidossa ja se on mullistanut päivähoidon arkea monella tavalla.
Omahoitajakäytännössä päiväkotiryhmä jaetaan pienryhmiin, omahoitajaryhmiin, joissa yhdellä hoitajalla on lasten iästä riippuen 4-7 hoitolasta. Kukin omahoitaja huolehtii ensisijaisesti oman pienryhmänsä lapsista hoitopäivän aikana ja vastaa heidän vanhempiensa kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimii John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria ja pyrin tutkielmassani vastaamaan erityisesti kahteen kysymykseen: Minkälaisia edellytyksiä omahoitajan toiminta luo lapsen ja omahoitajan välisen kiintymyssuhteen synnylle? ja Osoittaako lapsi kiintymystä omahoitajaa kohtaan? Jos, niin miten?.
Tutkimukseni aineisto koostuu teemahaastatteluista ja dokumenteista. Omahoitajien teema-haastatteluista (11 kpl) tein laadullisen analyysin. Erään hankepäiväkodin johtajan asian-tuntijahaastattelu tutustutti minut tutkimuskenttään. Dokumentit (mm. haastateltavien täyttämät taustakysymyslomakkeet, hankkeen kehittämissuunnitelma ja omahoitajakäytännöstä aiemmin tehdyt kolme tutkimusta) toimivat tukena analyysia tehdessäni ja auttoivat minua perehtymään omahoitajakäytäntöön entistä syvemmin.
Tutkimustulosteni mukaan omahoitajakäytäntö mahdollistaa lapsen kiintymisen hoitajaan paremmin kuin perinteinen päivähoitokäytäntö. Tähän vaikuttavat erityisesti seuraavat seikat: 1) Omahoitaja voi viettää enemmän aikaa yksittäisen hoitolapsen kanssa, joten vuorovaikutus heidän välillään on intensiivisempää. 2) Omahoitaja oppii tuntemaan hoitolapsen läheisemmin ja hänen on helpompi keskustella lapsen kanssa lapselle tärkeistä asioista, jolloin vuorovaikutus on stimuloivampaa. 3) Hoitolapsen läheisempi tunteminen auttaa omahoitajaa ymmärtämään lasta syvemmin ja tarjoamaan hänelle yksilöllisempää hoitoa. Lapset näyttävätkin osoittavan kiintymystä omahoitajaa kohtaan jo melko lyhyen hoitoajan jälkeen. Kiintymyksen osoittamisen tavat ja intensiteetti vaihtelevat lapsikohtaisesti, mutta kiintymyssuhteen kehitys näyttäisi noudattelevan samaa kehityskaarta kaikkien omahoitaja-lapsi-parien kohdalla: tutustumisvaiheen jälkeen seuraa riippuvaisuuden värittämä ”omahoitajasymbioosi” ja sen jälkeen itsenäistymisvaihe.
Tutkielmani tarjoaa uutta tietoa omahoitajakäytännöstä ja erityisesti sen uudistamasta hoitaja-lapsi-suhteesta. Tätä tietoa voidaan varmasti soveltaa omahoitajakäytäntöä edelleen kehitettäessä ja tehtäessä sitä entistä paremmin tunnetuksi suomalaisessa päivähoidossa.
kiintymyskäyttäytyminen, kiintymyssuhde, omahoitaja, omahoitajakäytäntö, päivähoito, varhaiskasvatus
Pro gradu tutkielmani on Kuopion päivähoidossa toteutettavan Kasvatuskumppanuuden kehittämishankkeen piirissä tehty tapaustutkimus. Tutkimukseni keskittyy hankkeen myötä käyttöön otettuun omahoitajakäytäntöön ja erityisesti sen tuomiin muutoksiin hoitaja-lapsi-suhteessa. Valitsin kyseisen aiheen, koska omahoitajakäytäntö on suhteellisen uusi ja vähän tutkittu toimintamalli suomalaisessa päivähoidossa ja se on mullistanut päivähoidon arkea monella tavalla.
Omahoitajakäytännössä päiväkotiryhmä jaetaan pienryhmiin, omahoitajaryhmiin, joissa yhdellä hoitajalla on lasten iästä riippuen 4-7 hoitolasta. Kukin omahoitaja huolehtii ensisijaisesti oman pienryhmänsä lapsista hoitopäivän aikana ja vastaa heidän vanhempiensa kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimii John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria ja pyrin tutkielmassani vastaamaan erityisesti kahteen kysymykseen: Minkälaisia edellytyksiä omahoitajan toiminta luo lapsen ja omahoitajan välisen kiintymyssuhteen synnylle? ja Osoittaako lapsi kiintymystä omahoitajaa kohtaan? Jos, niin miten?.
Tutkimukseni aineisto koostuu teemahaastatteluista ja dokumenteista. Omahoitajien teema-haastatteluista (11 kpl) tein laadullisen analyysin. Erään hankepäiväkodin johtajan asian-tuntijahaastattelu tutustutti minut tutkimuskenttään. Dokumentit (mm. haastateltavien täyttämät taustakysymyslomakkeet, hankkeen kehittämissuunnitelma ja omahoitajakäytännöstä aiemmin tehdyt kolme tutkimusta) toimivat tukena analyysia tehdessäni ja auttoivat minua perehtymään omahoitajakäytäntöön entistä syvemmin.
Tutkimustulosteni mukaan omahoitajakäytäntö mahdollistaa lapsen kiintymisen hoitajaan paremmin kuin perinteinen päivähoitokäytäntö. Tähän vaikuttavat erityisesti seuraavat seikat: 1) Omahoitaja voi viettää enemmän aikaa yksittäisen hoitolapsen kanssa, joten vuorovaikutus heidän välillään on intensiivisempää. 2) Omahoitaja oppii tuntemaan hoitolapsen läheisemmin ja hänen on helpompi keskustella lapsen kanssa lapselle tärkeistä asioista, jolloin vuorovaikutus on stimuloivampaa. 3) Hoitolapsen läheisempi tunteminen auttaa omahoitajaa ymmärtämään lasta syvemmin ja tarjoamaan hänelle yksilöllisempää hoitoa. Lapset näyttävätkin osoittavan kiintymystä omahoitajaa kohtaan jo melko lyhyen hoitoajan jälkeen. Kiintymyksen osoittamisen tavat ja intensiteetti vaihtelevat lapsikohtaisesti, mutta kiintymyssuhteen kehitys näyttäisi noudattelevan samaa kehityskaarta kaikkien omahoitaja-lapsi-parien kohdalla: tutustumisvaiheen jälkeen seuraa riippuvaisuuden värittämä ”omahoitajasymbioosi” ja sen jälkeen itsenäistymisvaihe.
Tutkielmani tarjoaa uutta tietoa omahoitajakäytännöstä ja erityisesti sen uudistamasta hoitaja-lapsi-suhteesta. Tätä tietoa voidaan varmasti soveltaa omahoitajakäytäntöä edelleen kehitettäessä ja tehtäessä sitä entistä paremmin tunnetuksi suomalaisessa päivähoidossa.