Mariasta on minäksi : Kerrottu minuus ja mielen sairaus Maria Vaaran omaelämäkerrallisissa teoksissa
LAINE, HEIDI (2005)
2005
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2005-05-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-14757
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-14757
Tiivistelmä
Hakutermit:
Maria Vaara, omaelämäkerrallisuus, narratologia, subjekti, identiteetti, skitsofrenia
Tutkielmassa käsitellään Maria Vaaran (19311992) omaelämäkerrallisen tuotannon minuuskokemuksia. Vaaran teosten keskeisin aihe on skitsofrenia, mielen sairaus, joka ilmenee todellisuudentajun hämärtymisenä ja poikkeavana tapana hahmottaa minuuttaan. Tutkielman ydinkysymykseksi kehkeytyy kaunokirjallisen ilmaisun kyky kuvata sisäisiä sielunmaisemia.
Vaaran varsinainen omaelämäkerrallinen tuotanto käsittää viisi teosta, Likaiset legendat (1974), Kuuntele Johannes (1975), Toinen hengitys (1976), Myrkkyseitikki (1980) ja Tulilintu (1982). Teossarja kuvaa paltamolaisen yksinhuoltajaäidin elämää, sairautta ja elpymistä. Teoksien minuuksia luetaan tutkielmassa nimenomaan autobiografioina, minän kertomuksina itsestään. Ne problematisoivat kuitenkin perinteisenä pidetyn omaelämäkerrallisen diskurssin eivätkä taivu eheään kerrontaan. Tyylillisesti ne tarjoavatkin yhtymäkohtia myöhäis- tai postmoderniin kerrontaan.
Tutkielman analyysivälineenä käytetään narratologiaa. Teosten subjektiutta etsitään kertojista, henkilöhahmoista ja näiden vuorovaikutussuhteesta. Kerronnallisella analyysilla etsitään avaimia teoksen temaattiselle tulkinnalle. Näyttää siltä, että skitsofrenian tematiikan varaan rakentuu tila useille minän ulottuvuuksille. Teosten minä on monipersoonainen, hän kykenee olemaan ”minä”, ”sinä”, ”hän” ja ”me”. Hänen maailmansa on monitasoinen, sitä lävistävät nykyisyyden lisäksi menneisyys ja reaalimaailmasta etääntynyt surrealismin ulottuvuus. Teossarjan edetessä sairauden tematiikkaan liittyvät kerronnan keinot muuttuvat hallituiksi tavoiksi tavoittaa oma minuus. Teoksista löytyy myös metafiktion piirteitä ja viittauksia terapiakirjoittamiseen.
Tutkielmassa käsitellyt Vaaran teokset osoittavat hajanaisenkin kerronnan kykenevän kuvaamaan yksilön mielenliikkeitä ja tarjoamaan tietoa yhdenlaisesta kokemuksellisesta marginaalista. Lisäksi ne osoittavat kielen kyvyn välittää mielikuvia tiloista, joita psykologisessa mielessä pidetään nimenomaan kielellisen hahmotuskyvyn häiriöinä.
Maria Vaara, omaelämäkerrallisuus, narratologia, subjekti, identiteetti, skitsofrenia
Tutkielmassa käsitellään Maria Vaaran (19311992) omaelämäkerrallisen tuotannon minuuskokemuksia. Vaaran teosten keskeisin aihe on skitsofrenia, mielen sairaus, joka ilmenee todellisuudentajun hämärtymisenä ja poikkeavana tapana hahmottaa minuuttaan. Tutkielman ydinkysymykseksi kehkeytyy kaunokirjallisen ilmaisun kyky kuvata sisäisiä sielunmaisemia.
Vaaran varsinainen omaelämäkerrallinen tuotanto käsittää viisi teosta, Likaiset legendat (1974), Kuuntele Johannes (1975), Toinen hengitys (1976), Myrkkyseitikki (1980) ja Tulilintu (1982). Teossarja kuvaa paltamolaisen yksinhuoltajaäidin elämää, sairautta ja elpymistä. Teoksien minuuksia luetaan tutkielmassa nimenomaan autobiografioina, minän kertomuksina itsestään. Ne problematisoivat kuitenkin perinteisenä pidetyn omaelämäkerrallisen diskurssin eivätkä taivu eheään kerrontaan. Tyylillisesti ne tarjoavatkin yhtymäkohtia myöhäis- tai postmoderniin kerrontaan.
Tutkielman analyysivälineenä käytetään narratologiaa. Teosten subjektiutta etsitään kertojista, henkilöhahmoista ja näiden vuorovaikutussuhteesta. Kerronnallisella analyysilla etsitään avaimia teoksen temaattiselle tulkinnalle. Näyttää siltä, että skitsofrenian tematiikan varaan rakentuu tila useille minän ulottuvuuksille. Teosten minä on monipersoonainen, hän kykenee olemaan ”minä”, ”sinä”, ”hän” ja ”me”. Hänen maailmansa on monitasoinen, sitä lävistävät nykyisyyden lisäksi menneisyys ja reaalimaailmasta etääntynyt surrealismin ulottuvuus. Teossarjan edetessä sairauden tematiikkaan liittyvät kerronnan keinot muuttuvat hallituiksi tavoiksi tavoittaa oma minuus. Teoksista löytyy myös metafiktion piirteitä ja viittauksia terapiakirjoittamiseen.
Tutkielmassa käsitellyt Vaaran teokset osoittavat hajanaisenkin kerronnan kykenevän kuvaamaan yksilön mielenliikkeitä ja tarjoamaan tietoa yhdenlaisesta kokemuksellisesta marginaalista. Lisäksi ne osoittavat kielen kyvyn välittää mielikuvia tiloista, joita psykologisessa mielessä pidetään nimenomaan kielellisen hahmotuskyvyn häiriöinä.