Vainuaako opaskoira uutisen? Helsingin Sanomien kulttuuriosaston uutiskulttuurin etnografista tarkastelua organisaatioteoreettisesta näkökulmasta.
JAAKKOLA, MAARIT (2005)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
JAAKKOLA, MAARIT
2005
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2005-05-25Tiivistelmä
Hakutermit:
kulttuurijournalismi, kulttuuriosastot, organisaatiokulttuuri, työntutkimus, etnografia
Tutkielman tarkoituksena on kuvata Helsingin Sanomien (HS) kulttuuriosaston uutiskulttuuria organisaatiokulttuurisesta näkökulmasta. Tavoitteena on kulttuuritoimituksen työn ymmärtäminen moniulotteisine aineksineen kriitikon työtä laajempana, yhteisöllisenä ja tuotannollisena kokonaisuutena. Tarkoituksena on myös löytää uusia kysymyksiä kulttuurijournalismin tarkasteluun ja hahmotella käsiteapparaattia journalistisen organisaatioympäristön kuvaamiseen viestinnän- ja organisaationtutkimuksen viitekehyksessä. Etnografisesti piirtyvä kuva historiallisesti spesifiin produktioympäristöön paikantuneesta ja toiminnallisesta kulttuuritoimittajan ammatti-identiteetistä on lisäksi kulttuurisesti merkittävä, koska HS:n kulttuuriosasto on Suomessa yhä näkyvä kulttuurikeskustelun julkinen foorumi ja sen työssä heijastuvat koko 2000-luvun kulttuurijournalismia leimaavat muutokset.
Metodologisena kehyksenä sovellettava työntutkimuksellinen etnografia koostui teemahaastatteluista (n=15), näitä täydentävästä osallistuvasta havainnoinnista sekä toimituksen arkiston ja intranetin kirjallisista dokumenteista. Aineisto koottiin kolmen kuukauden aikana kesällä 2004. Organisaatiokulttuuri määriteltiin Scheinin (1987) mukaan kolmitasoiseksi artefaktien, arvojen ja perusoletusten muodostamaksi fyysis-sosiaaliseksi ja kognitiiviseksi kehykseksi. Mallin puitteissa kyettiin tarkastelemaan myös Bourdieun (1979) distinktioiden ilmenemistä organisaatioympäristössä.
Uutisella on suuri merkitys HS:n kokonaisstrategian kannalta. Kulttuuriuutinen pääsee kuitenkin vain harvoin isojen kovien uutisten joukkoon, mikä alentaa kulttuuritoimituksen asemaa organisaatossa. Toimituksen sisällä uutistyötä rajoittaa niin ikään rakenteellinen formalismi. Pitkälle viedyn erikoistumisen tuloksena asiantuntijuus jumiutuu kontrolloiduiksi vyöhykkeiksi, ja reviiriajattelu luo yhdessä henkilöstön vähäisen vaihtuvuuden kanssa vahvoja asiantuntijuuden muureja. Aikatauluista ja sivujen formatoinnista johtuva passiivinen, adaptiivisiin ja reaktiivisiin strategioihin tukeutuva journalismi haluttaisiin proaktiiviseksi ja kulttuurikäsitys laajempaan aspektimaisempaan suuntaan nimenomaan journalistisuutta korostamalla.
Kulttuuritoimituksen professionalismi on siirtynyt vahvasti journalistisuuden suuntaan, mutta uutinen on kulttuuritoimituksen toimituskäytännöissä silti yhä enemmänkin oheistuote, toimittajuus kriitikkouden sävyttämää, ja yhteisössä vallitsee individualistinen ilmaisun kulttuuri. Uusiutuva kulttuuri elää vanhoissa rakenteissa. Uutisointi nähdään uutisen genren ylittävänä toimintana, joka edellyttää uutiselta distinktiivisyyttä ja taiteen kritiikiltä uutismaisuutta. Vanhan "tähtikriitikkosukupolven" ja nuoremman "journalistisukupolven" käsitysten yhteentörmäys ennakoi kuitenkin muutoksia toimituskulttuurissa.
Organisaatiokulttuurin keskeisiksi kysymyksiksi nousevat kulttuuritoimittajalle tarjoutuvan asiantuntijaroolin muutokset. Muuttuakseen tietoa välittävästä asiantuntijasta yhä vahvemmin asiantuntevaksi tiedonvälittäjäksi kulttuuritoimittajan on rakennettava asiantuntijuutensa uudelleen uutiseen ja journalistisuuteen nähden. Kulttuurisesti omanlaistaan "kolmatta paradigmaa", jota kutsun opaskoirajournalismiksi, määrittää tiedostettu toiseus, jossa yhdistyvät vanha esteettis-hermeettinen ja uusi journalistis-viestinnällinen traditio. Uutisvainu on kulttuuritoimittajalle nokkeluutta löytää reitit ja arvottaa ne, mikä sisältää myös yhteyksiä palvelujournalismiin.
kulttuurijournalismi, kulttuuriosastot, organisaatiokulttuuri, työntutkimus, etnografia
Tutkielman tarkoituksena on kuvata Helsingin Sanomien (HS) kulttuuriosaston uutiskulttuuria organisaatiokulttuurisesta näkökulmasta. Tavoitteena on kulttuuritoimituksen työn ymmärtäminen moniulotteisine aineksineen kriitikon työtä laajempana, yhteisöllisenä ja tuotannollisena kokonaisuutena. Tarkoituksena on myös löytää uusia kysymyksiä kulttuurijournalismin tarkasteluun ja hahmotella käsiteapparaattia journalistisen organisaatioympäristön kuvaamiseen viestinnän- ja organisaationtutkimuksen viitekehyksessä. Etnografisesti piirtyvä kuva historiallisesti spesifiin produktioympäristöön paikantuneesta ja toiminnallisesta kulttuuritoimittajan ammatti-identiteetistä on lisäksi kulttuurisesti merkittävä, koska HS:n kulttuuriosasto on Suomessa yhä näkyvä kulttuurikeskustelun julkinen foorumi ja sen työssä heijastuvat koko 2000-luvun kulttuurijournalismia leimaavat muutokset.
Metodologisena kehyksenä sovellettava työntutkimuksellinen etnografia koostui teemahaastatteluista (n=15), näitä täydentävästä osallistuvasta havainnoinnista sekä toimituksen arkiston ja intranetin kirjallisista dokumenteista. Aineisto koottiin kolmen kuukauden aikana kesällä 2004. Organisaatiokulttuuri määriteltiin Scheinin (1987) mukaan kolmitasoiseksi artefaktien, arvojen ja perusoletusten muodostamaksi fyysis-sosiaaliseksi ja kognitiiviseksi kehykseksi. Mallin puitteissa kyettiin tarkastelemaan myös Bourdieun (1979) distinktioiden ilmenemistä organisaatioympäristössä.
Uutisella on suuri merkitys HS:n kokonaisstrategian kannalta. Kulttuuriuutinen pääsee kuitenkin vain harvoin isojen kovien uutisten joukkoon, mikä alentaa kulttuuritoimituksen asemaa organisaatossa. Toimituksen sisällä uutistyötä rajoittaa niin ikään rakenteellinen formalismi. Pitkälle viedyn erikoistumisen tuloksena asiantuntijuus jumiutuu kontrolloiduiksi vyöhykkeiksi, ja reviiriajattelu luo yhdessä henkilöstön vähäisen vaihtuvuuden kanssa vahvoja asiantuntijuuden muureja. Aikatauluista ja sivujen formatoinnista johtuva passiivinen, adaptiivisiin ja reaktiivisiin strategioihin tukeutuva journalismi haluttaisiin proaktiiviseksi ja kulttuurikäsitys laajempaan aspektimaisempaan suuntaan nimenomaan journalistisuutta korostamalla.
Kulttuuritoimituksen professionalismi on siirtynyt vahvasti journalistisuuden suuntaan, mutta uutinen on kulttuuritoimituksen toimituskäytännöissä silti yhä enemmänkin oheistuote, toimittajuus kriitikkouden sävyttämää, ja yhteisössä vallitsee individualistinen ilmaisun kulttuuri. Uusiutuva kulttuuri elää vanhoissa rakenteissa. Uutisointi nähdään uutisen genren ylittävänä toimintana, joka edellyttää uutiselta distinktiivisyyttä ja taiteen kritiikiltä uutismaisuutta. Vanhan "tähtikriitikkosukupolven" ja nuoremman "journalistisukupolven" käsitysten yhteentörmäys ennakoi kuitenkin muutoksia toimituskulttuurissa.
Organisaatiokulttuurin keskeisiksi kysymyksiksi nousevat kulttuuritoimittajalle tarjoutuvan asiantuntijaroolin muutokset. Muuttuakseen tietoa välittävästä asiantuntijasta yhä vahvemmin asiantuntevaksi tiedonvälittäjäksi kulttuuritoimittajan on rakennettava asiantuntijuutensa uudelleen uutiseen ja journalistisuuteen nähden. Kulttuurisesti omanlaistaan "kolmatta paradigmaa", jota kutsun opaskoirajournalismiksi, määrittää tiedostettu toiseus, jossa yhdistyvät vanha esteettis-hermeettinen ja uusi journalistis-viestinnällinen traditio. Uutisvainu on kulttuuritoimittajalle nokkeluutta löytää reitit ja arvottaa ne, mikä sisältää myös yhteyksiä palvelujournalismiin.