Priznanie "drugogo" v skazkah Ljudmily Petrushevskoj

Abstract

Tässä työssäni pyrin selvittämään, kuinka ”toiseus” esitetään, venäläisen nykykirjailijan Ljudmila Petruševskajan saduissa. Toisaalta tutkin myös sitä, kuinka oletettu sadun lajityyppi antaa erilaisia mahdollisuuksia ”toiseuden” käsittelyyn kaunokirjallisuudessa. Tutkimuskysymys liittyy myös siihen, että saduilla konventionaalisesti oletetaan olevan jonkinlainen sanoma ja moraalinen opetus. Hypoteesini on, että Petruševskajan sadut johdattavat lukijaa kohti eettistä tulkintaa ”toiseudesta”. Väitän, että sadun muoto ja fantastinen esitystapa luovat tekstuaalisen ympäristön, jossa ”toiseus” voidaan nähdä ikään kuin osana lukijallekin tuttua sadun maailmaa, normista poikkeavalla tavalla esitettynä. Tarkastelen työssäni kirjailijan satuja käyttäen esimerkkejä yhteensä kymmenestä eri sadusta. Kohdetekstit on julkaistu kokoelmassa ”Nastojaèšie skazki” (1999), ja niitä on ilmestynyt tätä ennen myös venäläisissä kirjallisuuslehdissä.

Petruševskajan satuja ei ole tarkoitettu yksinomaan lapsille eikä niitä myöskään voi kutsua perinteisiksi taidesaduiksi. Petruševskajan satujen määräävin tunnusmerkki on niiden ambivalenttius. Kirjailija asettaa toisinaan jopa kriittisen realistisen nykypäivän venäläisen arkielämän kuvauksen ja perinteiset satumotiivit samalle tekstitasolle luoden omintakeisen ”tosielämän satujen” maailman. Kerronnan vaihteleva ja paikoin parodioiva luonne rikkoo perinteistä sadun kerronnan kaavaa. Tämän lisäksi saduista on helppo lukea erilaisia viittauksia myös muuhun kirjallisuuteen kuin pelkästään satuihin.

Määrittelyni mukaan Petruševskajan sadut ovat intertekstuaalisia, itseäänkommentoivia konstruktioita, jotka muodostuvat monista yhtaikaa vaikuttavista, ja tulkintaa eri suuntiin vievistä elementeistä. Tämän vuoksi kytken kohdetekstini postmoderniin diskurssiin, jolle on tyypillistä yhden tekstin sisällä olevien tasojen itsensätiedostava ja itseään kommentoiva ote. Postmoderni teksti pyrkii usein myös etäännyttämään lukijan yleisesti hyväksytyistä kirjallisuuskäsityksistä kyseenalaistamalla ja rikkomalla erilaisia hierarkkisia suhteita. Petruševskajan saduissa samalla tekstitasolla voi nähdä viittauksia sekä ns. kevyempiin kirjallisuuden lajeihin (jona myös sadun genreä voidaan pitää) että korkeakirjallisuutena pidettyihin teoksiin. Erilaisten kirjallisuuteen ja kulttuuriin liitettyjen rajojen ylittäminen ja sekoittaminen antaa mahdollisuuden myös uudenlaiselle tulkinnalle siitä, mitä pidämme omalle maailmallemme ”toisena”. Toiseuden tematiikkaa on tutkittu myös feministisissä teorioissa ja gendertutkimuksessa, joita käytän apuvälineinäni myös tässä tutkimuksessa. Lisäksi nojaudun työssäni, lähinnä tulkitessani satujen moraalista ja eettistä sanomaa, fenomenologifilosofi Emmanuel Levinas:n ”toiseuden” etiikkaan. Levinas esittää, että kohdattaessa toisen ihmisen kanssa, törmätään myös tämän ”toiseuteen”, joka sotii ”minän” maailmankuvaa vastaan. Kokemus toiseudesta voi myös asettaa ”minän” tilanteeseen, jossa on mahdollisuus luoda katsaus omaan maailmankuvaansa ja asettaa se kyseenalaiseksi.

Analyysissäni lähestyn ”toiseutta” kahdesta eri näkökulmasta. Ensiksi tarkastelen Petruševskajan satujen esteettistä toiseutta. Esitän, että Petruševskajan sadut luovat illuusion suullisesta kerrontatilanteesta ja näin jatkavat nimenomaan kansansatujen kerrontaperinnettä. Väitän myös, että tekstit, konstruoimalla erilaisia suullisia muotoja asettavat kyseenalaiseksi kirjoitetun historian totuudenmukaisuuden. Kohdetekstieni esteettinen toiseus välittyy myös groteskeissa kuvissa ja henkilöhahmoissa. Liitän tämän itsensä alistamiseen, jonka kautta asetetaan vastakkain normatiivinen ja ei-normatiivinen käytös. Tulkintani mukaan groteskit kuvat representoivat erilaisia toiseuksia ja murtavat niihin liitettyjä merkityksiä. Toisaalta tutkin myös, minkälaisia kuvia sadut esittävät ”minän” ja ”toisen” keskinäisestä kanssakäymisestä. Fantasian ja ihmeen keinoin saduissa esitetään, että ”minä” ja ”toinen” ovat erottamattomia toisiaan määritteleviä ja toistensa kautta hengittäviä kokonaisuuksia. Erityisen hyvin tämä käy ilmi niistä saduista, joissa henkilöhahmo muuttaa muotoaan ja näin osoittautuu itse edustavansa itselleen ”toiseutta”. Näin ollen henkilöhahmo ei pääse pakoon toiseutta vaan hänen on otettava se vastaan muuttamalla myös omaa näkökulmaansa. Satu auttaa myös lukijaa etääntymään tosielämälle tyypillisestä ajattelusta ja mahdollistaa uusia näkökulmia ”toiseuden” tarkasteluun.

Hakutermit: Petrushevskaja, toiseus, venäläinen nykykirjallisuus