"Kuuluuko, Nieminen puhuu, kuuluuko kuuluuko" : lyyrisen minän zenbuddhalaiset äänensävyt Kai Niemisen runoudessa
NIININEN, MIKKO (2005)
2005
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2005-04-21
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-14601
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-14601
Tiivistelmä
Hakutermit:
kirjallisuudentutkimus, lyriikka, zenbuddhalaisuus, Kai Nieminen
Tarkastelen tutkielmassani lyyrisen minän puheen zenbuddhalaisia äänensävyjä Kai Niemisen runokokoelmissa Syntymästä, En minä tiedä ja Perimmäisten kysymysten äärellä. Lähestyn zenbuddhalaisuutta tarkastelemalla ensiksi hieman sitä zen-tradition historiallista ulottuvuutta, jonka puitteissa zen-estetiikka on muodostunut. Luon myös katsauksen zeniin henkilökohtaisena kokemuksena ja tutkin valaistumisen ajatusta sosiaalisen vapautumisen näkökulmasta.
Lyyristä minuutta tarkastelen puheen, äänen ja äänen sävyjen näkökulmasta. Lyyrisen minän asema puhujana nostaa esille myös kysymyksen minuudesta ja zenin yhteydessä myös minättömyydestä, joka on tyypillistä erityisesti haiku-runoudelle. Minuudesta luopuneen hiljaisen mielen haiku-kokemuksessa lyyrisen minän ääni syntyy kokemuksesta ja sen sävyistä, joita voidaan kuvata zenestetiikan käsitteiden avulla.
Kai Niemisen runokokoelmille on ominaista erityisesti kiinankielisen ja japaninkielisen runouden traditioihin viittaaminen niin runon muodon kuin sisällönkin tasolla. Lyyrinen viittaa puheessaan zenin ja taolaisuuden klassisiin mestareihin, kuten T’ao Yuan-mingiin, Yoshida Kenkoon ja Chuangtseen, sekä käyttää termistöä kuten tao ja samsara. Suorien viittausten lisäksi lyyrisen minän zenbuddhalainen elämänkatsomus tulee esille puheen filosofisissa lähtökohdissa, erityisesti kokoelmissa En minä tiedä ja Perimmäisten kysymysten äärellä.
Keskeiseksi tutkielmassa nousee se, miten zenbuddhalaisuus kuuluu hieman eri tavalla kunkin kokoelman lyyrisen minän puheessa. Syntymästä-kokoelmassa kaupunkielämän vieraus lyyriselle minälle vertautuu kuolemaan, yksittäiset minättömyyden ja harmonian kokemisen hetket metsässä puolestaan kuoleman ja elämän kokonaisuuden tasapainon löytämiseen. Kokoelmassa En minä tiedä lyyrisen minän äänen harmoninen sävy syntyy yksinkertaisuudesta ja sen oivaltamisesta, ettei olevan pysymättömyydessä ole mitään tiedettävää. Perimmäisten kysymysten äärellä -kokoelman lyyrinen minä kokee äänensä elämän tapahtumisena itsensä kautta. Osana suurempaa subjektia lyyrinen minä tuntee kiinteästä ja harhaisesta minuudesta luopumisen mahdollisuudeksi vapautua samsarasta, kärsimyksen kehästä.
Kai Niemisen runokokoelmissa länsimaisen yhteiskunnan elämäntavan ja itämaisen ajattelun välinen jännite ilmenee sekä lyyrisen minän ironisena kritiikkinä että vaihtoehtoisen, zenbuddhalaisen maailmankuvan etsimisenä. Tämä luo uusia tapoja ymmärtää minuus niin yksilön kuin sosiaalisen vapautumisenkin näkökulmasta.
kirjallisuudentutkimus, lyriikka, zenbuddhalaisuus, Kai Nieminen
Tarkastelen tutkielmassani lyyrisen minän puheen zenbuddhalaisia äänensävyjä Kai Niemisen runokokoelmissa Syntymästä, En minä tiedä ja Perimmäisten kysymysten äärellä. Lähestyn zenbuddhalaisuutta tarkastelemalla ensiksi hieman sitä zen-tradition historiallista ulottuvuutta, jonka puitteissa zen-estetiikka on muodostunut. Luon myös katsauksen zeniin henkilökohtaisena kokemuksena ja tutkin valaistumisen ajatusta sosiaalisen vapautumisen näkökulmasta.
Lyyristä minuutta tarkastelen puheen, äänen ja äänen sävyjen näkökulmasta. Lyyrisen minän asema puhujana nostaa esille myös kysymyksen minuudesta ja zenin yhteydessä myös minättömyydestä, joka on tyypillistä erityisesti haiku-runoudelle. Minuudesta luopuneen hiljaisen mielen haiku-kokemuksessa lyyrisen minän ääni syntyy kokemuksesta ja sen sävyistä, joita voidaan kuvata zenestetiikan käsitteiden avulla.
Kai Niemisen runokokoelmille on ominaista erityisesti kiinankielisen ja japaninkielisen runouden traditioihin viittaaminen niin runon muodon kuin sisällönkin tasolla. Lyyrinen viittaa puheessaan zenin ja taolaisuuden klassisiin mestareihin, kuten T’ao Yuan-mingiin, Yoshida Kenkoon ja Chuangtseen, sekä käyttää termistöä kuten tao ja samsara. Suorien viittausten lisäksi lyyrisen minän zenbuddhalainen elämänkatsomus tulee esille puheen filosofisissa lähtökohdissa, erityisesti kokoelmissa En minä tiedä ja Perimmäisten kysymysten äärellä.
Keskeiseksi tutkielmassa nousee se, miten zenbuddhalaisuus kuuluu hieman eri tavalla kunkin kokoelman lyyrisen minän puheessa. Syntymästä-kokoelmassa kaupunkielämän vieraus lyyriselle minälle vertautuu kuolemaan, yksittäiset minättömyyden ja harmonian kokemisen hetket metsässä puolestaan kuoleman ja elämän kokonaisuuden tasapainon löytämiseen. Kokoelmassa En minä tiedä lyyrisen minän äänen harmoninen sävy syntyy yksinkertaisuudesta ja sen oivaltamisesta, ettei olevan pysymättömyydessä ole mitään tiedettävää. Perimmäisten kysymysten äärellä -kokoelman lyyrinen minä kokee äänensä elämän tapahtumisena itsensä kautta. Osana suurempaa subjektia lyyrinen minä tuntee kiinteästä ja harhaisesta minuudesta luopumisen mahdollisuudeksi vapautua samsarasta, kärsimyksen kehästä.
Kai Niemisen runokokoelmissa länsimaisen yhteiskunnan elämäntavan ja itämaisen ajattelun välinen jännite ilmenee sekä lyyrisen minän ironisena kritiikkinä että vaihtoehtoisen, zenbuddhalaisen maailmankuvan etsimisenä. Tämä luo uusia tapoja ymmärtää minuus niin yksilön kuin sosiaalisen vapautumisenkin näkökulmasta.