Relaatiotietokantojen takaisinmallintaminen.
SEPPI, ARI (2004)
SEPPI, ARI
2004
Tietojenkäsittelyoppi - Computer Science
Informaatiotieteiden tiedekunta - Faculty of Information Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2004-10-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-14340
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-14340
Tiivistelmä
Hakutermit:
relaatiotietokannat, [takaisin]mallintaminen
Tässä tutkielmassa käsittelen tietokantojen takaisinmallinnusta sekä yleisellä periaatetasolla että käytännön menetelmien kannalta. Työssä esittelen erilaisia kirjallisuudessa esiintyviä takaisinmallinnusmenetelmiä. Tuloksena havaitsin, että menetelmissä on osittain selviä yhtäläisyyksiä, esimerkiksi oliomallin hyväksikäyttö laajemmissa mallinnustavoissa. Lisäksi olen tehnyt oman sovellukseni aiheesta: lisäsin Fujaba-kaavio-ohjelmaan tietokantakaaviotyypin ja siihen erilaisia takaisinmallinnusta helpottavia lisätoimintoja.
Fujaba on lähinnä olio-ohjelmistojen rakentamiseen tarkoitettu työkaluohjelmisto. Alunperin Fujaba on rakennettu UML:n ja Java-kielen välisiä muunnoksia varten siten, että UML-kaavioista on generoitu Java-koodia, mutta myös Java-koodista on voitu takaisinmallintaa UML-kaavioita.
Fujaba-työkalun arkkitehtuuri on sellainen, että siihen on mahdollista toteuttaa uusia toimintoja, kuten uusia kaaviotyyppejä. Olen rakentanut Fujaba-työkaluun tietokantalisukkeen (plug-in). Tietokantalisukkeen avulla voidaan automaattisesti generoida luokkia tietokannan johdonmukaista ja tietokannan kannalta tehokasta käyttöä varten. Lisukkeeseen sisältyy myös takaisinmallinnustoiminto: tietokanta voidaan takaisinmallintaa joko SQL-määrittelytiedostoista tai suoraan JDBC-rajapinnan kautta. Lisukkeella voidaan ehdottaa käyttäjälle vierasavainsuhteita tietokannan rakenteen perusteella silloin, jos näitä vierasavainsuhteita ei esimerkiksi ole mallinnettu itse tietokantaan lainkaan. Lisäksi lisukkeella voidaan tukea tietokantaevoluutiota, eli tietokannan päivittämistä vastaamaan uutta suunniteltua tietokannan kaaviota.