HENKILÖHAHMON TEORIA JA SOTAFIKTIO: Esimerkkiteksteinä Norman Mailerin The Naked and the Dead ja Korkeajännitys-sarjakuva
NYLUND, NIKLAS (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
NYLUND, NIKLAS
2004
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2004-11-29Tiivistelmä
Hakutermit:
sotakirjallisuus, sarjakuvat, kirjallisuudentutkimus, narratologia
Tutkielmassa käsitellään henkilöhahmon rakentumista kaunokirjallisissa teksteissä ja sarjakuvissa. Tutkielman pääpaino on erilaisten henkilöhahmoteorioiden soveltamisessa Norman Mailerin The Naked and the Dead romaanin ja Korkeajännitys-sarjakuvan numeroon Turha tulikaste. Lisäksi käsitellään esimerkkiteksteinä kolmea muuta Korkeajännitys-sarjakuvan numeroa ja Thomas Pynchonin Gravity’s Rainbow romaania. Soveltamisen lisäksi tutkielmassa vertaillaan sovellettuja henkilöhahmoteorioita ja esitetään arvioita niiden soveltuvuudesta henkilöhahmojen kuvaamiseen.
Tutkielma etenee seuraavasti: luvussa 2 esitellään kertomusteoreettista sanastoa ja pohditaan sarjakuvan ja kaunokirjallisten tekstien eroja kertomuksina. Luku 3 painottuu sotafiktion tarkastelemiseen intermediaalisena ja erilaisten konventioiden ohjaamana genrenä; lisäksi esitellään kulttuurianalyyttistä sanastoa. Sanaston avulla kritisoidaan luvuissa 4 ja 5 henkilöhahmoteorioiden värittyneitä tai yksipuolisia lähtökohtia, sekä tehdään kulttuuri- ja kertomusanalyyttisiä teorioita yhdistellen havaintoja lukijan roolin huomioivasta henkilöhahmoteoriasta.
Luku 4 tarkastelee kahta erilaista, ’mimeettistä’ ja ’semioottista’, tapaa suhtautua henkilöhahmoon. Mimeettinen henkilöhahmoteoria painottaa henkilöhahmon asemaa ihmisen kaltaisena konstruktiona, josta voidaan myös puhua kuin todellisista henkilöistä. Tutkielma problematisoi mimeettistä näkemystä ja ehdottaa representoinnin käsitteen avulla monipuolisempaa ihmisten esittämisen ymmärtämistä. Semioottinen henkilöhahmoteoria käsittelee henkilöhahmoa kerronnan funktiona, jolloin henkilöhahmolta evätään mahdollisuudet esittää todellisuutta. Tutkielma problematisoi semioottista henkilöhahmoteoriaa ja ehdottaa, että mimeettinen ja semioottinen henkilöhahmoteoria tulisi nähdä toisiaan tukevina enneminkin kuin kilpailevina suhtautumistapoina henkilöhahmon problematiikkaan.
Henkilöhahmoteorioiden käsittelemistä pohjustetaan luvussa 5 pohtimalla henkilöhahmokäsitysten ja ihmiskäsitysten eroja ja yhtäläisyyksiä, sekä lukijan roolia henkilöhahmon merkitysten synnyssä. Pohjustuksen jälkeen tutkielma etenee tarkastelemaan henkilöhahmoa erisnimeen kiinnittyneiden piirteiden rakenteena, toisin sanoen ’piirteiden paradigmana’. Henkilöhahmo voidaan ymmärtää monista, osittain ristiriitaisistakin piirteistä koostuvaksi, fragmentaariseksi rakenteeksi. Piirteet voivat olla joko ’mimeettisiä’, ’synteettisiä’ tai ’temaattisia’. Lisäksi esitellään tapoja suhtautua henkilöhahmoon tapahtumana, toisin sanoen osana kerronan etenemistä.
sotakirjallisuus, sarjakuvat, kirjallisuudentutkimus, narratologia
Tutkielmassa käsitellään henkilöhahmon rakentumista kaunokirjallisissa teksteissä ja sarjakuvissa. Tutkielman pääpaino on erilaisten henkilöhahmoteorioiden soveltamisessa Norman Mailerin The Naked and the Dead romaanin ja Korkeajännitys-sarjakuvan numeroon Turha tulikaste. Lisäksi käsitellään esimerkkiteksteinä kolmea muuta Korkeajännitys-sarjakuvan numeroa ja Thomas Pynchonin Gravity’s Rainbow romaania. Soveltamisen lisäksi tutkielmassa vertaillaan sovellettuja henkilöhahmoteorioita ja esitetään arvioita niiden soveltuvuudesta henkilöhahmojen kuvaamiseen.
Tutkielma etenee seuraavasti: luvussa 2 esitellään kertomusteoreettista sanastoa ja pohditaan sarjakuvan ja kaunokirjallisten tekstien eroja kertomuksina. Luku 3 painottuu sotafiktion tarkastelemiseen intermediaalisena ja erilaisten konventioiden ohjaamana genrenä; lisäksi esitellään kulttuurianalyyttistä sanastoa. Sanaston avulla kritisoidaan luvuissa 4 ja 5 henkilöhahmoteorioiden värittyneitä tai yksipuolisia lähtökohtia, sekä tehdään kulttuuri- ja kertomusanalyyttisiä teorioita yhdistellen havaintoja lukijan roolin huomioivasta henkilöhahmoteoriasta.
Luku 4 tarkastelee kahta erilaista, ’mimeettistä’ ja ’semioottista’, tapaa suhtautua henkilöhahmoon. Mimeettinen henkilöhahmoteoria painottaa henkilöhahmon asemaa ihmisen kaltaisena konstruktiona, josta voidaan myös puhua kuin todellisista henkilöistä. Tutkielma problematisoi mimeettistä näkemystä ja ehdottaa representoinnin käsitteen avulla monipuolisempaa ihmisten esittämisen ymmärtämistä. Semioottinen henkilöhahmoteoria käsittelee henkilöhahmoa kerronnan funktiona, jolloin henkilöhahmolta evätään mahdollisuudet esittää todellisuutta. Tutkielma problematisoi semioottista henkilöhahmoteoriaa ja ehdottaa, että mimeettinen ja semioottinen henkilöhahmoteoria tulisi nähdä toisiaan tukevina enneminkin kuin kilpailevina suhtautumistapoina henkilöhahmon problematiikkaan.
Henkilöhahmoteorioiden käsittelemistä pohjustetaan luvussa 5 pohtimalla henkilöhahmokäsitysten ja ihmiskäsitysten eroja ja yhtäläisyyksiä, sekä lukijan roolia henkilöhahmon merkitysten synnyssä. Pohjustuksen jälkeen tutkielma etenee tarkastelemaan henkilöhahmoa erisnimeen kiinnittyneiden piirteiden rakenteena, toisin sanoen ’piirteiden paradigmana’. Henkilöhahmo voidaan ymmärtää monista, osittain ristiriitaisistakin piirteistä koostuvaksi, fragmentaariseksi rakenteeksi. Piirteet voivat olla joko ’mimeettisiä’, ’synteettisiä’ tai ’temaattisia’. Lisäksi esitellään tapoja suhtautua henkilöhahmoon tapahtumana, toisin sanoen osana kerronan etenemistä.