Toivo ja epätoivo vanhainkodissa asuvan vanhuksen elämässä.
ERKKILÄ, RIITTA (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
ERKKILÄ, RIITTA
2004
Hoitotiede - Nursing Science
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
Hyväksymispäivämäärä
2004-06-15Tiivistelmä
Hakutermit:
vanhus, vanhainkoti, toivo, epätoivo, fenomenologia, narratiivinen tutkimus
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata vanhainkodissa asuvien vanhusten toivon ja epätoivon kokemuksia ja lisätä täten ymmärrystä vanhusten hoitotyöstä. Tutkimustehtävinä oli kuvata elämäntarinoiden pohjalta, mitkä tekijät ovat elävöittäneet toivoa ja mitkä tekijät ovat aiheuttaneet epätoivoa vanhainkodissa asuvan vanhuksen elämässä. Tutkimuksen tarkastelutapa oli eksistentiaalis-fenomenologinen.
Tutkimuksessa haastateltiin kahden vanhainkodin kuutta naispuolista ja kolmea miespuolista iältään 75 96-vuotiasta vanhusta. Tutkimus oli menetelmältään narratiivinen eli elämäntarinallinen. Aineistonkeruumuotoja olivat haastattelujen lisäksi vanhusten havainnointi ja tutkimuksen tekijän päiväkirjamerkinnät. Jokaisen vanhuksen elämänkertomuksesta muodostettiin sisällönanalyysin avulla elämäntarina, joka tiivistettiin henkilökuvaksi ja nimettiin vanhusta tyypillisesti kuvaavan ominaispiirteen mukaan. Vanhusten tarinoista tuotettiin seuraavat henkilökuvat: voimakastahtoinen sopeutuja, kohtalonsa vanki, selviytyjä, elämän kurjuudesta kärsinyt, elämäänsä tyytyväinen, muista huolehtiva, työn kautta elämäänsä elänyt, Jumalaan luottava ja pakolla sopeutuja. Aineistosta muodostettiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla myös luokat toivoa elävöittävistä ja epätoivoa aiheuttavista tekijöistä vanhainkodissa asuvan vanhuksen elämässä.
Toivoa elävöittävät ja epätoivoa aiheuttavat tekijät luokiteltiin fyysisten, psyykkisten/hengellisten ja sosiaalisten tekijöiden pääluokkiin. Vanhainkodissa asuvan vanhuksen elämässä fyysisen toivon elävöittäjä oli hyvä toimintakyky, psyykkisen/hengellisen toivon elävöittäjiä olivat: rakkaat muistot, aikaisemmat selviytymiskokemukset, myönteinen suhtautuminen elämään ja usko Jumalaan. Sosiaalisen toivon elävöittäjiä olivat: tyydytystä tuottava työ, taloudellisen toimeentulon varmuus, lasten hyvinvoinnista huolehtiminen, hyvät ihmissuhteet, harraste- ja viriketoiminta, vanhainkodissa asumisen mukavuus ja hyvä hoito vanhainkodissa. Fyysisen epätoivon aiheuttajia olivat: sairaus ja puutteellinen toimintakyky. Psyykkisen/hengellisen epätoivon aiheuttajia olivat: kaltoinkohtelu, alistumisen pakko ja kuolema. Sosiaalisen epätoivon aiheuttajia olivat: koulunkäynnin vaikeudet lapsuudessa, köyhyys, työnteon raskaus, sota-ajan poikkeusolot, lasten elämän vaikeudet, ihmissuhteiden puute, hoidon puutteellisuus ja yksityisyyden puute vanhainkodissa.
Eräiden vanhusten elämässä toivo oli ollut vahvasti mukana huolimatta ikävistä elämäntapahtumista. Eräiden vanhusten elämässä vastoinkäymiset olivat aiheuttaneet epätoivon kokemuksia, jotka katkeroittivat edelleen mieltä. Monien vanhusten tarinoista tuli esiin myös katkeruus vanhainkotiin joutumista ja siellä asumista kohtaan, vaikka vanhukset olivatkin yleisesti tyytyväisiä hoitoon ja kohteluun vanhainkodissa. He yrittivät kuitenkin sopeutua tilanteeseen, koska kokivat, ettei heillä ollut muutakaan vaihtoehtoa. Vaikeistakin elämänkokemuksista huolimatta toivo tuli selvästi esiin kaikkien vanhusten elämäntarinoissa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että vanhuksen toivon elävöittämisen kannalta on merkityksellistä ottaa hoitotyössä huomioon vanhuksen omat mielipiteet ja tahto häntä koskevissa asioissa.
vanhus, vanhainkoti, toivo, epätoivo, fenomenologia, narratiivinen tutkimus
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata vanhainkodissa asuvien vanhusten toivon ja epätoivon kokemuksia ja lisätä täten ymmärrystä vanhusten hoitotyöstä. Tutkimustehtävinä oli kuvata elämäntarinoiden pohjalta, mitkä tekijät ovat elävöittäneet toivoa ja mitkä tekijät ovat aiheuttaneet epätoivoa vanhainkodissa asuvan vanhuksen elämässä. Tutkimuksen tarkastelutapa oli eksistentiaalis-fenomenologinen.
Tutkimuksessa haastateltiin kahden vanhainkodin kuutta naispuolista ja kolmea miespuolista iältään 75 96-vuotiasta vanhusta. Tutkimus oli menetelmältään narratiivinen eli elämäntarinallinen. Aineistonkeruumuotoja olivat haastattelujen lisäksi vanhusten havainnointi ja tutkimuksen tekijän päiväkirjamerkinnät. Jokaisen vanhuksen elämänkertomuksesta muodostettiin sisällönanalyysin avulla elämäntarina, joka tiivistettiin henkilökuvaksi ja nimettiin vanhusta tyypillisesti kuvaavan ominaispiirteen mukaan. Vanhusten tarinoista tuotettiin seuraavat henkilökuvat: voimakastahtoinen sopeutuja, kohtalonsa vanki, selviytyjä, elämän kurjuudesta kärsinyt, elämäänsä tyytyväinen, muista huolehtiva, työn kautta elämäänsä elänyt, Jumalaan luottava ja pakolla sopeutuja. Aineistosta muodostettiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla myös luokat toivoa elävöittävistä ja epätoivoa aiheuttavista tekijöistä vanhainkodissa asuvan vanhuksen elämässä.
Toivoa elävöittävät ja epätoivoa aiheuttavat tekijät luokiteltiin fyysisten, psyykkisten/hengellisten ja sosiaalisten tekijöiden pääluokkiin. Vanhainkodissa asuvan vanhuksen elämässä fyysisen toivon elävöittäjä oli hyvä toimintakyky, psyykkisen/hengellisen toivon elävöittäjiä olivat: rakkaat muistot, aikaisemmat selviytymiskokemukset, myönteinen suhtautuminen elämään ja usko Jumalaan. Sosiaalisen toivon elävöittäjiä olivat: tyydytystä tuottava työ, taloudellisen toimeentulon varmuus, lasten hyvinvoinnista huolehtiminen, hyvät ihmissuhteet, harraste- ja viriketoiminta, vanhainkodissa asumisen mukavuus ja hyvä hoito vanhainkodissa. Fyysisen epätoivon aiheuttajia olivat: sairaus ja puutteellinen toimintakyky. Psyykkisen/hengellisen epätoivon aiheuttajia olivat: kaltoinkohtelu, alistumisen pakko ja kuolema. Sosiaalisen epätoivon aiheuttajia olivat: koulunkäynnin vaikeudet lapsuudessa, köyhyys, työnteon raskaus, sota-ajan poikkeusolot, lasten elämän vaikeudet, ihmissuhteiden puute, hoidon puutteellisuus ja yksityisyyden puute vanhainkodissa.
Eräiden vanhusten elämässä toivo oli ollut vahvasti mukana huolimatta ikävistä elämäntapahtumista. Eräiden vanhusten elämässä vastoinkäymiset olivat aiheuttaneet epätoivon kokemuksia, jotka katkeroittivat edelleen mieltä. Monien vanhusten tarinoista tuli esiin myös katkeruus vanhainkotiin joutumista ja siellä asumista kohtaan, vaikka vanhukset olivatkin yleisesti tyytyväisiä hoitoon ja kohteluun vanhainkodissa. He yrittivät kuitenkin sopeutua tilanteeseen, koska kokivat, ettei heillä ollut muutakaan vaihtoehtoa. Vaikeistakin elämänkokemuksista huolimatta toivo tuli selvästi esiin kaikkien vanhusten elämäntarinoissa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että vanhuksen toivon elävöittämisen kannalta on merkityksellistä ottaa hoitotyössä huomioon vanhuksen omat mielipiteet ja tahto häntä koskevissa asioissa.