Toimintakyvyttömiksi kytketyt Vammaisuuden artikulaatiot Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Turun Sanomissa keväällä 2003.
SAINIO, SARI (2004)
2004
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2004-11-16
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-13581
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-13581
Tiivistelmä
Hakutermit:
vammaisuus, sanomalehdet, artikulaatio, diskurssi, konteksti
Tutkielmassa tarkastellaan millaisiin asioihin vammaisuus artikuloidaan ja millaista arkijärkistä vammaisuutta näillä kytkennöillä tuotetaan. Lisäksi selvitetään millaisia yhteiskunnallisia arvoja, asenteita ja rakenteita kytkennät tuottavat ja tukevat.
Tutkimuksen aineistona on 73 artikkelia, jotka ilmestyivät Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Turun Sanomissa keväällä 2003. Teksteissä viitataan vammaisuuteen vain lyhyellä maininnalla. Aineiston rajaus perustuu oletukseen, että lyhyen viittauksen vammaisuuteen sisältävät tekstit ovat kulttuurisesti paljastavia.
Teoreettisena taustana on Stuart Hallin artikulaatioteoria. Keskeistä on ajatus siitä, että liittämällä asioita yhteen muodostuu itsestäänselvyydeltä näyttävää arkijärkeä. Se on kuitenkin seurausta kytkennöistä, jotka eivät ole ennalta määrättyjä tai välttämättömiä, vaan tuotettuja. Tutkielmassa on lisäksi hyödynnetty Lawrence Grossbergin näkemyksiä artikulaatioteoriasta ja Michel Foucault’n ajatuksia diskurssin ja vallan suhteesta.
Analyysi jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä tarkastellaan vammaisuuden fyysisiä kytkentöjä, toisessa kytkentöjen tuottamia vammaisdiskursseja. Viimeisessä vaiheessa pohditaan, millaisia konteksteja aineiston vammaisartikulaatiot tuottavat ja mitä seurauksia artikulaatioilla on.
Tulokset osoittavat, että lehtitekstien vammaisuus on kaavamaista, stereotyypittynyttä ja vammaisuus on yksilön ominaisuus ja kohtalo. Tekstit rakentavat eroa vammaisten ja vammattomien välille. Vammaisuus kytketään useimmiten fyysiseen olemukseen, biologiaan, lääketieteellisin määrittelyihin ja toimintakyvyttömyyteen. Fyysistä olemusta kuvataan tarkasti ja olennaista näyttää olevan se, mihin vammainen ei kykene. Aineistosta esiin nousevat diskurssit ovat yhteneväisiä aiempien tutkimusten kanssa. Aineiston vammainen on useimmiten uhri, toiminnan kohde, asiakas tai vammaisuus on uhka ja riski. Aineistossa esiintyy myös valtaistuvan ja tasavertaisen vammaisen sekä sankarin ja selviytyjän diskurssit.
Vahvimmat artikulaatioiden kontekstit ovat yhteiskunnallinen, yksilöllinen ja moraalinen konteksti, joissa vammaisuus on efekti. Moraalinen konteksti tuottaa ajatuksia siitä, millainen on hyvä teko tai ihminen. Yksilöllisyyden kontekstissa vammaisuus on voitettavissa, jos yksilö sitä haluaa. Yhteiskunnallinen konteksti on moniulotteinen. Jutuissa tuotetaan sekä repaleisen ja kalliin hyvinvointivaltion että turvallisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan konteksti. Yhteiskunnallisen integraation tavoite näkyy palvelu- ja liikennejärjestelyjen uutisoinnissa, mutta ei ulotu tekstien sanavalintoihin tai näkökulmiin saakka.
Teksteissä on vallalla institutionaalinen ja yksilöllisen mallin mukainen tapa määritellä vammaisuutta. Onkin kysyttävä, miksi toimittajat eivät etsi teksteissään vaihtoehtoisia tapoja tai uusia näkökulmia.
vammaisuus, sanomalehdet, artikulaatio, diskurssi, konteksti
Tutkielmassa tarkastellaan millaisiin asioihin vammaisuus artikuloidaan ja millaista arkijärkistä vammaisuutta näillä kytkennöillä tuotetaan. Lisäksi selvitetään millaisia yhteiskunnallisia arvoja, asenteita ja rakenteita kytkennät tuottavat ja tukevat.
Tutkimuksen aineistona on 73 artikkelia, jotka ilmestyivät Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Turun Sanomissa keväällä 2003. Teksteissä viitataan vammaisuuteen vain lyhyellä maininnalla. Aineiston rajaus perustuu oletukseen, että lyhyen viittauksen vammaisuuteen sisältävät tekstit ovat kulttuurisesti paljastavia.
Teoreettisena taustana on Stuart Hallin artikulaatioteoria. Keskeistä on ajatus siitä, että liittämällä asioita yhteen muodostuu itsestäänselvyydeltä näyttävää arkijärkeä. Se on kuitenkin seurausta kytkennöistä, jotka eivät ole ennalta määrättyjä tai välttämättömiä, vaan tuotettuja. Tutkielmassa on lisäksi hyödynnetty Lawrence Grossbergin näkemyksiä artikulaatioteoriasta ja Michel Foucault’n ajatuksia diskurssin ja vallan suhteesta.
Analyysi jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä tarkastellaan vammaisuuden fyysisiä kytkentöjä, toisessa kytkentöjen tuottamia vammaisdiskursseja. Viimeisessä vaiheessa pohditaan, millaisia konteksteja aineiston vammaisartikulaatiot tuottavat ja mitä seurauksia artikulaatioilla on.
Tulokset osoittavat, että lehtitekstien vammaisuus on kaavamaista, stereotyypittynyttä ja vammaisuus on yksilön ominaisuus ja kohtalo. Tekstit rakentavat eroa vammaisten ja vammattomien välille. Vammaisuus kytketään useimmiten fyysiseen olemukseen, biologiaan, lääketieteellisin määrittelyihin ja toimintakyvyttömyyteen. Fyysistä olemusta kuvataan tarkasti ja olennaista näyttää olevan se, mihin vammainen ei kykene. Aineistosta esiin nousevat diskurssit ovat yhteneväisiä aiempien tutkimusten kanssa. Aineiston vammainen on useimmiten uhri, toiminnan kohde, asiakas tai vammaisuus on uhka ja riski. Aineistossa esiintyy myös valtaistuvan ja tasavertaisen vammaisen sekä sankarin ja selviytyjän diskurssit.
Vahvimmat artikulaatioiden kontekstit ovat yhteiskunnallinen, yksilöllinen ja moraalinen konteksti, joissa vammaisuus on efekti. Moraalinen konteksti tuottaa ajatuksia siitä, millainen on hyvä teko tai ihminen. Yksilöllisyyden kontekstissa vammaisuus on voitettavissa, jos yksilö sitä haluaa. Yhteiskunnallinen konteksti on moniulotteinen. Jutuissa tuotetaan sekä repaleisen ja kalliin hyvinvointivaltion että turvallisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan konteksti. Yhteiskunnallisen integraation tavoite näkyy palvelu- ja liikennejärjestelyjen uutisoinnissa, mutta ei ulotu tekstien sanavalintoihin tai näkökulmiin saakka.
Teksteissä on vallalla institutionaalinen ja yksilöllisen mallin mukainen tapa määritellä vammaisuutta. Onkin kysyttävä, miksi toimittajat eivät etsi teksteissään vaihtoehtoisia tapoja tai uusia näkökulmia.