Sosiaalisen tuen ja sosiaalisten verkostojen merkitys kroonisen kipupotilaan kuntoutumisessa. Liittolaisuus ja sosiaalinen pääoma tutkimuksen keskiössä.
HAVUKAINEN, PIRJO (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
HAVUKAINEN, PIRJO
2004
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2004-10-20Sisällysluettelo
1 JOHDANTO 4 2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDISTA JA NÄKÖKULMISTA 6 2.1 Kuntoutustoiminta terveydenhuollossa ja sen aseman muutos 6 2.2 Kroonisesta kivusta ja sen olemuksesta 9 2.3 Kroonisen kivun tutkimisesta 13 2.4 Mistä tulokulmasta aihetta tarkastelen 15 3 SOSIAALISEN TUEN KÄSITTEESTÄ 17 3.1 Sosiaalisen tuen ja terveyden epidemiologiaa 19 3.2 Empowerment yksilöllisenä prosessina 21 3.3 Sosiaalinen tuki sairaudesta toipumisessa ja kuntoutumisessa 23 3.4. Sosiaaliset verkostot ja sosiaalinen pääoma 25 4 SOSIAALISEN TUEN TUTKIMISESTA 30 4.1 Kokemustieto, maallikkotieto ja asiantuntijatieto 30 4.2 Sosiaalisen tuen mittaamisen ongelmista 31 4.3. Kokemuksen politiikka 32 5 TUTKIELMAN MENETELMÄLLISET LÄHTÖKOHDAT 34 6 EMPIIRISEN AINEISTON ANALYYSI 37 6.1 Miten vastaajat määrittelivät käsitteen sosiaalinen tuki 39 6.2 Miten arvioitiin tuen laatua ja määrää 42 6.3 Perheen tuen, julkisen sektorin tuen ja vertaistuen jakautuminen 51 6.4 Mikä auttanut kipujen kanssa elämisessä 53 6.5 Informantti A: Entisenä yrittäjänä lama-Suomessa 65 6.6 Informantti B: Työpaikkakiusattu irtisanoutuu ja ryhtyy opiskelijaksi 69 6.7. Empiirisen osion johtopäätökset 73 7 YHTEENVETO JA POHDINTAA 87 Lähteet 99 - 115
Tiivistelmä
Hakutermit:
krooninen kipu, sosiaalinen tuki, sosiaaliset verkostot ja vertaistuki, liittolaisuus, kokemuksen politiikka, sosiaalinen pääoma
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kroonisesta, yli kolme kuukautta kestäneestä kivusta kärsivien kuntoutustutkimusasiakkaiden sosiaalisen tuen tarvetta ja sisältöä. Myös pohdittiin erilaisten verkostojen merkitystä siten kuin he itse sitä määrittelivät. Tavoitteena oli myös saada näkemystä siitä, mihin suuntaan palveluja tulisi muokata.
Tutkimuksen kohteeksi valikoitui noin kolmekymmentä kivunhallintaryhmään osallistunutta kipupotilasta. Täytettyjä vastauslomakkeita hyväksyin tutkimukseen kaksikymmentäyhdeksän. Lisäksi suoritin kahden kipupotilaan teemahaastattelun, litteroitua tekstiä oli 111 sivua.
Tämän aineiston tarkastelun päämenetelmä on triangulaatio. Yhdistin edellä mainittuun empiiriseen aineistoon myös aiemmin tekemiäni tapaustutkimuksia, joissa oli myös kipupotilaita. Tarkastelin teemaa oman kokemustietoni valossa käyttäen hyväkseni aiempia palautteita toimintatutkimuksista, joissa tavoitteena oli liittolaisuuden saavuttaminen kovia kokeneen asiakkaani kanssa.
Liittolaisuuden positio toimi hyvin: keskustelin yhdessä kirjallisuuden kanssa helposti marginaaliin jäävän kipupotilaan asianajajana, kuntoutusluotsina, puolustajana, valtauttajana ja voimaannuttajana. Aineistosta nousi esiin melko surullinen kuva kipupotilaan arjesta; voi helposti tulla syrjäytetyksi työelämästä tai ”näkymättömän vamman” kantajana joutua jopa työpaikkakiusatuksi. Ymmärtämättömyys, erilaiset stigmat ja sosiaaliturvasta väliinputoaminen on tavallista. Jopa köyhyyden syvin olemus tulee esiin silloin, kun pankkikriisin seurauksena menestynyt yrittäjä menettää kaiken: yrityksensä, asuntonsa ja luottotietonsa. Kipujen kanssa eläminen onnistuu vain ja ainoastaan läheisverkoston avulla.
Ennakkokäsitys työni kautta vastasi melko hyvin tutkimuksen tuloksia; kipupotilas tarvitsee erityistä terveyssosiaalityön palvelua selviytyäkseen vaikeista hoitoketjujen kohdista. Hän voi tulla jopa lääketieteen hylkäämäksi, koska hänen edessään tunnetaan avuttomuutta hoitomenetelmien loppuessa. Sosiaalityöntekijä voi ohjata kipupotilaan vertaistuen piiriin, jossa ovat aistittavissa kokemuksen politiikka ja jossa voi kasvattaa sosiaalista pääomaa. Kipupotilaan sosiaalinen tuki sisältää paljon tarvetta konkreettiseen auttamiseen ja sosiaaliturvasta huolehtimiseen; monia vetoomuksia aktiiviseen tilanteiden seurantaan kuntoutusluotsin tapaan esitettiin.
krooninen kipu, sosiaalinen tuki, sosiaaliset verkostot ja vertaistuki, liittolaisuus, kokemuksen politiikka, sosiaalinen pääoma
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kroonisesta, yli kolme kuukautta kestäneestä kivusta kärsivien kuntoutustutkimusasiakkaiden sosiaalisen tuen tarvetta ja sisältöä. Myös pohdittiin erilaisten verkostojen merkitystä siten kuin he itse sitä määrittelivät. Tavoitteena oli myös saada näkemystä siitä, mihin suuntaan palveluja tulisi muokata.
Tutkimuksen kohteeksi valikoitui noin kolmekymmentä kivunhallintaryhmään osallistunutta kipupotilasta. Täytettyjä vastauslomakkeita hyväksyin tutkimukseen kaksikymmentäyhdeksän. Lisäksi suoritin kahden kipupotilaan teemahaastattelun, litteroitua tekstiä oli 111 sivua.
Tämän aineiston tarkastelun päämenetelmä on triangulaatio. Yhdistin edellä mainittuun empiiriseen aineistoon myös aiemmin tekemiäni tapaustutkimuksia, joissa oli myös kipupotilaita. Tarkastelin teemaa oman kokemustietoni valossa käyttäen hyväkseni aiempia palautteita toimintatutkimuksista, joissa tavoitteena oli liittolaisuuden saavuttaminen kovia kokeneen asiakkaani kanssa.
Liittolaisuuden positio toimi hyvin: keskustelin yhdessä kirjallisuuden kanssa helposti marginaaliin jäävän kipupotilaan asianajajana, kuntoutusluotsina, puolustajana, valtauttajana ja voimaannuttajana. Aineistosta nousi esiin melko surullinen kuva kipupotilaan arjesta; voi helposti tulla syrjäytetyksi työelämästä tai ”näkymättömän vamman” kantajana joutua jopa työpaikkakiusatuksi. Ymmärtämättömyys, erilaiset stigmat ja sosiaaliturvasta väliinputoaminen on tavallista. Jopa köyhyyden syvin olemus tulee esiin silloin, kun pankkikriisin seurauksena menestynyt yrittäjä menettää kaiken: yrityksensä, asuntonsa ja luottotietonsa. Kipujen kanssa eläminen onnistuu vain ja ainoastaan läheisverkoston avulla.
Ennakkokäsitys työni kautta vastasi melko hyvin tutkimuksen tuloksia; kipupotilas tarvitsee erityistä terveyssosiaalityön palvelua selviytyäkseen vaikeista hoitoketjujen kohdista. Hän voi tulla jopa lääketieteen hylkäämäksi, koska hänen edessään tunnetaan avuttomuutta hoitomenetelmien loppuessa. Sosiaalityöntekijä voi ohjata kipupotilaan vertaistuen piiriin, jossa ovat aistittavissa kokemuksen politiikka ja jossa voi kasvattaa sosiaalista pääomaa. Kipupotilaan sosiaalinen tuki sisältää paljon tarvetta konkreettiseen auttamiseen ja sosiaaliturvasta huolehtimiseen; monia vetoomuksia aktiiviseen tilanteiden seurantaan kuntoutusluotsin tapaan esitettiin.