Elämäkerrallisesti merkittävät äidinkielen oppimiskokemukset kahden 1920-luvulla syntyneen kansakoulunopettajan kokemina.
LEPPÄNEN, SANNA (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
2004
Kasvatustiede, luokanopettajan koulutus - Class Teacher Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
Hyväksymispäivämäärä
2004-10-12Tiivistelmä
Hakutermit:
elämäkerrallisuus, oppimiskokemus, äidinkieli
Tutkimuksen tarkoituksena oli sekä kuvailla kahden 1920-luvulla syntyneen kansakoulunopettajan lapsuus- ja nuoruusvuosien merkittäviä äidinkielen oppimiskokemuksia että etsiä niille selitystä aikansa yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta kontekstista. Yksilöllisten oppimiskokemusten kautta oli mahdollista tarkastella, miten suhtautuminen äidinkieleen muuttui eri ikävaiheissa ja mikä oli koulun rooli tässä prosessissa.
Tutkimuksessa käytetyt yksilölliset elämäntarinat koottiin elämäkerrallisen haastattelun avulla. Haastatteluaineiston tukena käytettiin myös avaininformaattorilta saatua kirjallista materiaalia. Yhteiskunnallisilla oloilla ja asuinpaikalla oli yhteytensä saatujen oppimiskokemusten määrään ja laatuun. Merkitystä kantavissa äidinkielen oppimiskokemuksissa kodin, koulun ja vertaisten merkitys korostui. Useat kokemukset sisälsivät sekä positiivista että negatiivista tunneainesta. Aikuisuudessa tehdyt uudelleenarvioinnit muuttivat varsinkin negatiivisimmaksi koettujen kokemusten merkitystä.
Yksilön kuva itsestään ja muista rakentuu äidinkielen varassa. Äidinkielen merkittävien oppimiskokemusten pohtiminen lisää yksilön itseymmärrystä ja mahdollistaa uuden ja syvemmän oppimisen. Äidinkielen kouluoppimisen kokemusten tarkastelu vahvistaa näkemystä aineen merkityksellisyydestä yksilön kasvulle ja kehitykselle.
elämäkerrallisuus, oppimiskokemus, äidinkieli
Tutkimuksen tarkoituksena oli sekä kuvailla kahden 1920-luvulla syntyneen kansakoulunopettajan lapsuus- ja nuoruusvuosien merkittäviä äidinkielen oppimiskokemuksia että etsiä niille selitystä aikansa yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta kontekstista. Yksilöllisten oppimiskokemusten kautta oli mahdollista tarkastella, miten suhtautuminen äidinkieleen muuttui eri ikävaiheissa ja mikä oli koulun rooli tässä prosessissa.
Tutkimuksessa käytetyt yksilölliset elämäntarinat koottiin elämäkerrallisen haastattelun avulla. Haastatteluaineiston tukena käytettiin myös avaininformaattorilta saatua kirjallista materiaalia. Yhteiskunnallisilla oloilla ja asuinpaikalla oli yhteytensä saatujen oppimiskokemusten määrään ja laatuun. Merkitystä kantavissa äidinkielen oppimiskokemuksissa kodin, koulun ja vertaisten merkitys korostui. Useat kokemukset sisälsivät sekä positiivista että negatiivista tunneainesta. Aikuisuudessa tehdyt uudelleenarvioinnit muuttivat varsinkin negatiivisimmaksi koettujen kokemusten merkitystä.
Yksilön kuva itsestään ja muista rakentuu äidinkielen varassa. Äidinkielen merkittävien oppimiskokemusten pohtiminen lisää yksilön itseymmärrystä ja mahdollistaa uuden ja syvemmän oppimisen. Äidinkielen kouluoppimisen kokemusten tarkastelu vahvistaa näkemystä aineen merkityksellisyydestä yksilön kasvulle ja kehitykselle.